maanantai 31. elokuuta 2009


Meidän KASVISKAAPISSAMME on kahdeksisen tomaattia, joiden punastumista odotamme omat posket punoittaen. Kaappi oli täynnä, kuin Turusen pyssy...varsia. Ihmettelin itsekseni, että olisiko niille kahdelle taimihontturalle pitänyt rakentaa oikein erillinen lasipalatsi.
Maikku (nimi muutettu), joka saa rautakankeenkin juuret, kertoi, että tomaattiin tulee VARKAITA (muitakin kun minä. Tunnustan, että jos olisin havainnut pienintäkään punoitusta olisin syönyt hetelmät parempiin suihin). Varkaat, eli määrätynlaiset oksat, pitää nyppiä pois säälimättä.
Operaatio tehtiin, mutta ehkä liian myöhään.
Tänään laitoin savisiin kukkaruukkuihin (maanviljelyksessä pysyäksemme) KIVIÄ. Eivät kuole, eivätkä honiskoidu! Minun silmääni ne näyttivät oikeinkin taiteelliselta. Kova oli työ löytää kivenmulkkeroita tältä pellonpäälle muotoontuneesta pihapiiristä. Mauno kuulemma tietää jonkun, jolta saa ostaa kivenmurikoita. Sanoin, että mulla onkin PALJON tyhjiä purkkeja.
Voi olla, että laitetaan kärrit auton perään ja haetaan kunnon satsi kauniita , ympyriäisiä kivikovia kiviä.
Viime lauantaina tuli 22 vuotta siitä, kun sain tulla uskoon. Tai, kyllä minä olin uskonut siihenkin asti, että Jumala on olemassa. Hyys häivää Hänestä piittasin, paitsi kun apua tarvittiin. Tiukka paikka kun osui, niin silloin käännyin Jumalan puoleen.
Muistan kerrankin, kun olimme jossain palaverissa , joskus viimevuosituhannella, kun olin vielä töissä Suomen Postissa.
Takanani istuva niinikään palaverilainen ( ei ole enää SIINÄ työpaikassa) napsutteli kuulakärkikynäänsä intohimoisesti. Kun napsuttelua oli kestänyt kuus-ja puoli tuntia, olin valmis möyhentämään kynän ja syöttämään sen ko. henkilölle ja lisäksi vääntämään hänen kraivelinsa niskanapin puolelle.
Lopuksi sain, hermoromahduksen jo osaksi saaneena, ymmärrykseen rukoilla:" Muuta Jumala tuota kamalaa, Kenkkubrynolffia (nim. muut.) niin, ettei se kenkkuilisi ton kynän kans. Anna fieterin katketa!"
Brynolf kysyi minulta yht´äkkiä ystävällisesti olkavarteen kynällä naputtaen, että olinko mahdollisesti omaksunut luennoilta jotain toteuttamisen arvoista uutta, mitä postimerkkien liisteröimiseen liittyy.(Merkkien nuoleskelu kielellä alkoi käydä vanhanaikaiseksi.Jokainen postilainen pystyi silti ummessa silmin sanomaan mikä merkki kulloinkin oli kyseessä. Mitä makiampi maku sen kalliimpi fritsu).
Unohdin siinä silmänräpähdyksessä kaikki raivosuunnitelmani ja meille hehkeytyi mukavat ja analyyttiset keskustelut postin kaikkinaisista propleemeista. Kynä louskutti edelleen omaa louskutustaan, mutta se ei häirinnyt. Meistä tuli ylimmät ystävykset.
Tälläisiin kaikkiin tärkeisiin asioihin ja sitten myös konkurssiasioihin pyysin apua, mutta siinä oli raja!
Jumalapa on Viisas ja Armollinen ja laittoi minut jupisemaan rukouksen:" Tässä oon tee mitä tahdot!" Hän kuuli supinat ja vastasi.
Sain antaa elämäni Jeesukselle Olympia Staadionilla. (Tiedän, tiedän:yksi aa, mutta kun asia on niin JUHLALLINEN).
Näitä muisteltiin Magnuksen kanssa lauantaki- illalla ja grillattiin pihalla 4 makkaraa. Saaristossa vietettiin mökkikauden lopettajaisia. Ammuttiin raketteja ja poltettiin kokkoja.Kuultiinpa täällä Hälvänkin peltojen keskellä pari tusjua.
Sunnuntai aamusella riensimme kirkkoon. Meillä on tapana kierrellä lähimaakuntien kirkot aina kesäisin ja niin teimme taas viime söndaagina.
Nuori neitokainen (nuorisityöntekijä) saarnasi napakan saarnan ja kanttori soitti ja lauloi niin, että kirkonkatolla oleva kukkokoriste klapisutteli pyrstösulkiaan. Mahtavaa! Kuka sanoo, että kirkossa on tylsää? Jumala sielä hoitaa meitä arjessa ryvettyneitä lapsosiaan. Varsinkin ehtoollisessa.
Sitten lähdimme kaupunkiin pizzalle. Hinnat olivat viimmekerrasta nousseet ja otti klupanderiin, kun en jaksanut syödä lähimainkaan yhtäpaljon kun viimekerralla ( tais olla joskus aikaisin keväällä) Hmmmph! Pehmistäkin pruuttailin ennenvanhaan monta keksikupillista ja nyt sain tötteröityä vain yhdenkipollisen, eikä sekään ollut täyteen TUMPATTU.
Jos olet pysynyt rivistöllä tähän saakka, niin tiedä, että menimme sitten illansuussa kylävierailulle aika kauas Vähältänevalta.
Illan päätteeksi rukoilimme isäntäparin kanssa.
Minä näin rukouksen aikana näyn: vanhanaikaisen ovenkrivan. Sellaisen aika tavallisen vanhan kunnon ovenkahvan.
Oli pakko kertoa siitä kaikille läsnäolijoille ja kysyä, että onko joku, joka haluais avata sydämmensä oven Jeesukselle?
No, mitäs se semmonen meinaa? kysyi joku. Asia selitettiin ja niin yksi sanoa heläytti, että HÄN tahtoo!
Näihin iloisiin tunnelmiin päättyi meidän viikonloppumme ja palasimme hyvillä mielin kotikontumme tanhuoille (päätän tämän näin runollisesti ja muuta runollista ei herukkaan. Runosuonessa virtaa nyt vain sinappia. Taidan mennä vääntämään itselleni laihan jauhelihamureke leipäsen).
Tuus Kaisa

perjantai 28. elokuuta 2009


Joonatan tapailee tässä sulosointuja ihan oikeaotteisesti viimekertaisella vierailullaan. Paikka on puuliiteri. Kitara löytyi vanhasta navetasta, eikä sitä saanut viedä sisälle, kun se döfäs aika makeelta (jos kauniisti asian ilmaisee). Tuossa säkkikasan päällä on Sulon vakio nokkaunosten paikka ja näköjään säveltapailu on jo kestänyt kuvanottohetkellä niin pitkään, että se on lähtenyt lätkimään. Varmaan se lähti viikset täristen kotiinsa, eikä sitä ole sen koommin kasan päällä näkynyt. Vahinko! Eilen nimittäin huomasin, kun lähdin runopiiriin, että talon kivijalan viereen juoksi joku elukka. Kuvailin Maunolle sitä ja hän sanoi, ettei täälläpäin ole ikinä nähty moisia. Kuvauksesta päätellen kyse oli Kanadan rasvahäntähyeenasta.
Oli miten oli, niin kaameen näkönen otus! (Sulooo kis, kis, kis...)
Lueskelin eilen lehtiä ja netistä Hesaria. Niissä oli maankaatouutisena tutkimustulos, mitenkä ankarien kokeiden ja tuteerauksien jälkeen on käynyt ilmi, että lihavilla on pienet aivot!
Ei siihen olisi tutkimusvaroja tarvinnut hassata. Olisivat kysyneet minulta.
Tottakai aivomassukka näyttää pieneltä, kun on LEVEET POSKET ympärillä! Ilahduttavaa ttutkimustuloksessa oli se, että lihavillakin ON aivot. Kai siitäkin kohta tehdään uus analyyssi. Pian saadaan lukeaVARMOISTA JA KOETUKSEN KESTÄVISTÄ TUTKIMUSTULOKSISTA, että LIHAVILLA on perliininmunkki(nimenomaa kova pee) korvien välissä paksun lakeerikerrostuman alla.
Itse olen saanut omaan munkkiini nyt ohjelmoitua niin, että MELKEIN huvitti lähteä sauvalenkkipolkukävelylle tänään. Ohjelma pikkasen vielä tilttas, joten tyydyin vain peseskelemään tupasemme aakkunoita. Yhdeksän kilon nahkankutistus (ja etenkin nahkan sisältämän möllykkeen) on vaikuttanut näköjään aika positiivisesti, mitä huvituksiin tulee.
Viime viikonloppuna sain vaivoin lääpästykseltäni huohotettua, kun leikimme kirkonrottaa, että ENSKESÄNÄ tätä mummua ei koko ajan saada juoksussa kiinni. ENSKESÄNÄ tämä mymmeli juoksemalla PELASTAA aina kaikki k-rottaleikissä, jotka ovat joutuneet vangiksi.
En kyllä usko, että aivostomassani LEVIÄÄ, vaikka itse kapenen. Kovin pulleet ne eivät ole ikinä olleet ja on se minulle ystävällisesti tietoonkin tuotu opettajankin suulla: " Nuin viisaan näkönen ja nuin tyhmä!"
(Niiskaisu) En varmaan ikinä selviä tuosta traumasta. Yhtenä aikakautena elämässäni olin jopa varma, että massukkani sekaan oli sekottunut pätkä märkää makaroonia.
Mutta lukekaapas tämä:Raamatussa Jaakobin kirjeessä, ensimmäisessä luvussa sen viidennessä jakeessa on präntättynä näin:
" Jos kuitenkin joltakulta teistä puuttuu viisautta, pyytäköön sitä Jumalalta. Hän on saava pyytämänsä, sillä Jumala antaa auliisti kaikille, ketään soimaamatta".
Tyhmä on sellanen, joka sanoo, ettei Jumalaa ole!
Sitten aina voi paikkailla kaikkea tietopuolista aukostoaan ja harrastaa kaikenlaista.
Postista kannettiin pihatiemme päässä olevaan linnunkakkaseen postilaatikkoon pieni vihkonen: Kyrönmaan Opiston syksyn ja kevään opinto-ohjelma.
Viime talvena olin kutomapiirissä. Se oli liian vaativaa berliininmunkkiparalleni. Poppanaa hiukan nykersin, mutta eihän sitä poppanaa kukaan kilometritolkulla tarvitse. Ei, vaikka laittaisi hyyssin lattialle, kuten eräs kurssilainen kertoi Amerikoissa sukulaisensa tehneen. Hän oli lähettänyt, oliko se nyt serkulleen, vai kenelle, hienon jos hienon poppanan. Aikasten päästä oli tullut kiitokset ja kehut, kuinka hyvin se kaunisti heidä TOALETTINSA lattiaa. Poppanathan ovat aavistuksen verran, kuin minimattoja, mutta kyllähän nyt kaikki, joilla vähänkin on lakeeria munkkinsa päällä, ymmärtää, että ne ovat LIINOJA.
Siis kutomakurssi on poissuljettu. Harmi! Sielä oli tosi mukavaa porukkaa.
No, sitten ympyröin ITÄMAISEN TANSSI-kohdan. Selostuksessa luki, että se on lihashuoltoa! PAH! Minä kun ajattelin, että se on liidelmää sinne ja tänne salaperäisen näköisenä tamburiinin kumistessa hiljaisesti ja pikkuisten kellien kilistessä huivin nurkissa. EN HALUA LIHASHUOLTOON! Lihakset voisivat kyllä hoitua siinä muuten vaan, sivussa, ilman erityisiä painotuksia. Hmmmph...
Siis rasti päälle lihashuoltoon.
Helmityö olisi kivaa, mutta mihinkä laittaisin vanhat helmeni, joita on kymmeniä ja taas kymmeniä (yhdet ihan aidotkin sellofaanin sisällä)?
Ei, rastit vaan päälle.
Sukututkimus?
"Sähän oot itte sanonu, notta pitääs nuata eläviä sukulaasia tutkailla, eikä vanhoja kuallusia aataminaikuusia ja pölyttynysiä!" sekaantui jo Magnuskin asiaan.
Totta! Ei muuta kuin rastit päälle.
Lopuksi löyty sopiva, tai mene ja tiedä. Nimittäin KIRJOITTAJAPIIRI.
Toisaalta, sitähän minä teen koko ajan. Sitäpaitsi se maksaakin ja...
Mutta voi olla, että sinne minä ilmoittaudun. Makso mitä makso.
Sen kunniaksi kirjoitankin oikein runoelman tähän loppuun.
(Pitäisi kyllä muuttaa tapojaan ja kirjottaa runo kuvsen alle alkuun. Charles nimittäin sanoi, ettei jaksa lukea lopusta enää runoa, kun ne on niin pitkiä ja tylysiä).
Käsi Isän kädessä
Tietämättään
kokonaan ihan kämmenellä.
Siiven alla
Siinä oli turvallista katsella kauemmaksikin.
Kyllähän kuului sanoja...kaikenlaisia
Repimään tarkoitettuja
tai kauniita
Ne rumat tarttuivat Jumalan sormien väliin
Kauniit tulivat perille
joskus,
kun osasi kuunnella.
Jumalan Sanat.

keskiviikko 26. elokuuta 2009


Tälläinen ylläri oli tätiäni Aija Kanitaa (nimi muutettu)vastassa savusaunallansa viime kesänä, kun aikoi meille metoiset löylyt järjestää.
Kyllä harmitti! Meille on jäänyt tuon kesän tuntomerkiksi lause: " Ai silloin , kun emme päässeet savusaunaan?"
Viivi muistaa myös SEN kerran, kun paappa ei lämmittänyt meidän pihasaunaamme. Oli talvi, eikä ollut ampparitkaan kiusana, joten mitään estettä ei olisi pitänyt olla hänen mielestään. Ei ole suvussamme nähty ja kuultu toisesta niin innokkaasta saunojasta ja yleensä vedessä läträäjästä, kun Viivi-neiti.
Tänä kesänä olemme saaneet asian korjattua, mitä savusaunomiseen tulee.
Kyllä savusauna on savusauna! Charles sanoi, että hän tuli hyvälle tuulelle, kun verkkaritakki tuoksahti savulta vielä viikon sen jälkeenkin, kun oli hämyisässä tampuurissa naulassa roikkunut.
Kun tulisenkarvasilla mustilla lauteilla istuskelee ja hengittää nokisia löylyjä sisuksiinsa on vaarana, että kertoo kaikki kotipuolensa asiat ja salat vieruslöylijälle (aina Aija Kanita). Ajatukset jotenkin tursuavat sanoiksi ja vaarana onkin, että ei muista kyykkyä kun menee löyhyttelemään. Jotenkin on niin eufoorisessa tilassa. Vielä jos päänsä ovihirteen paukauttaisi, niin sitten ainakin olisi eufooriset...tilat.
Kaikenkaikkiaan suosittelen. Kyllä muutkin saunat ja löylyt ovat hyviä ja löylyteltäviä, mutta ...kielenkannat ovat löyhemmässä savuisessa saunassa!
Tänään aiomme mennä meidän pikkuruiseen pihasaunaamme Magnuksen kaa. Sen verran on tullut tänään töitä tehtyä ja hikisteltyä.
Mauno on laittanut alko-oviin (tai mikä ihme se on sellanen huoneessa oleva SYVENNYS?)levyn ja laittanut ko. pihasaunaan tikapuut sutamurin kiivetä. Sinne saunanpiippuun yltäis kyllä ruohotasoltakin, mutta säännöt ovat sääntöjä. Ymmärrän kyllä.
Saunatikkaat oli yksi kohta neljästä ukaasista, jotka palomestari antoi kierrellessään meidän markilla keväällä. Roskikset piti siirtää liiterin nurkalta loitommaksi ja savupiipun ilmaraot tukkia, josta tosiaan kuvakin jossakin edellisissä luvuissa ja kunnon tikapuut isolle katolle sen aamukamman tilalle, joka sielä heilui.
NYT on kaikki kunnossa ja huomenna aiomme pyytää, että palolaitoksen pöytäkirjoihin präntätään täten havaitut rikkeet oiotuiksi!
Minä olen puolestani pesaissut yhden ikkunan tänä pänä ja ripustellut pyykkiä naruille.
Siinä niitä lakanoita oikoessani ajattelin ihan RAUHALLISESTI, että mikä ihme on, että eräs pesuaineentekijä laittaa jauheeseen metsäluteenvirtsan (rakkovikaisen metsäluteen) hajuista ainetta? Lopetin ko pulverin käytön about kolkytviisvuotta sitten syystä, että se haisi nimenomaa rakkovikaisen metsäluteen virtsalta!
Nyt ajattelin, että hajuun on kyllästytty näinä kuluneina vuosina, vaan eipä mitä. Sama tuttu tuulahdus! No, mikä minä olen kenenkään hajunystyröitä arvostelemaan. Enpä vaan enää osta puheenaolevaa pulveripukettia. En vaikka jokainen paketin ostaja saisi ilmaseksi toisen ja rahat kassalla takaisin ensimmäisestä.
Kun on töitänsä alkanut luettelemaan, niin kerronpa, että tein myös viikonlopusta jääneestä maidosta pannukakun.
Asetuimme pöydän ääreen syömään sitä aviomieheni ja minä.(Muuten, vanhassakirkossa Sanan-ja rukouksen illassa kehoitettiin pitämään KYNSIN JA HAMPAIN kiinni perheiden yhteisistä ruokahetkistä. Lisäksi kehotettiin ja rohkaistiin ja innostettiin rukoilemaan toinen toistemme puolesta. Pehekuntalaisten, omaisten, tuttujen ja jopa sen kinkkisenkin kaverin puolesta. Kiitos vaan illasta Saara).
Siis asetuimme syömään sitä pannukakkua ja vähättelevään ja vaatimattomaan tyyliini sanoin, että TÄSTÄ TULI NYT VÄHÄN TUPUNTTIA!
"TUPUNTTEJA OVAT SYÖJÄTKIN!" erehtyi Magnus sanomaan ja vielä olin näkevinäni HYMYNHÄIVETTÄ suupielissä.
" PUHU VAAN YKSIKÖSSÄ! MÄ EN HALUA ITTEENI SANOTTAVAN TUPUNTIKSI JA JOS HALUAT TIETÄÄ; NIIN VAIMOT HALUAVAT KUULLA MUUNLAISIA ADJEKTIIVEJA VAIKKA NE OLISIVAT TOTUUDESTA POIKKEAVIA!"
Jääkälikat (vaikkakin näkymättömät) täyttivät Vähällänevalla sijaitsevan köökkimme).
Minulla on taipumus muistaa kaikki arviot habituksestani ja luonteestani vuositolkulla.
Esimerkiksi Maunon käyttämää kyseenalaista vertausta LUUTAMUMMOON (inspiraatio sanaan tuli varmaan käyttäytymisestäni juuri sillä hetkellä)olen muistellut vuodesta kuuskytyhdeksän. Klaara-nimitys on ollut myös hermorataani krassaava (tämä on vuodelta kahdeksankymmentä).
Mutta myöskin kolmetoista ja puoli vuotta olen muistanut erään sanomisen ja miten olin pudota kirkonpenkiltä sulasta rakkaushämmingistä:
Meillä oli satavuotissynttärijuhlatjuhlat Huutoniemen kirkossa tämän Maunon kanssa.(50+50)
Oli heinäkuu ja lähdimme aamusella ennen sianruppua keräämään kukkia läheiseltä niitulta sinkkiämpäreihin. Aamu oli hieno, mutta meikäläinen oli tavanomaisella aamuärtsyllä tuulella. Ylläni oli äärimmäiset hätäverkkarit (käytettiin suurinpiirtein ulkohyyssin alustan tyhjäämiseen) ja hiuspehko sojotti jokaiseen ilmansuuntaan, paitsi päälaelta, jossa se kiiltävänrasvaisena nuoli päänahkaa. Tavanomaista pakkelikerrosta ei ollut ,vain suupielen jurmut punottivat eilisestä huulipunasta. Ankaran riitelyn (yksinpuolin ja se puoli olin minä) saimme ämpärit pullolleen horsmaa ja nappikukkaa.
Juhlassa istuin sitten pönäkkänä ja pyntättynä ja kuuntelin Maunon kiitospuhetta.
Hän sanoi (muistan melkoperäisen sanatarkasti kaikki):
" Olimma Kaisan kans tänä aamuna noukkimassa kukkia näitä juhulia varten niityllä. Siälä mä kiitin Herraa Jeesusta kaikesta.Hianosta säästä ja kauniista kukista. Ja mä ajattelin, että kaikista kaunein kukka on mulla tuassa viäressä tua Kaisa! Kiitos Jeesus vaimosta!"
Minä sieltä penkistä yritin vikistä , että tarkotikko sitä SIANKÄRSÄMÖÄ? Olin aika otettu.
Huomasin, että aviomiehelläni on täydellisen vaaleanpunaiset kakkulat, joiden läpi hän tiiraa.
Hmmmph...taidan unohtaa ton TUPUNTTI-homman tällä sekunnilla.
Sitäpaitsi se pannukakku oli hyvää.

maanantai 24. elokuuta 2009


Tässä muutama muhkura kuvattuna taannoisella Jojensuun keikalla. Etualalla Magnuksen varjo. (Ooppelin muhkura ei nyt valitettavasti näy. Se tuli viime talvena, kun tallin ovi oli luultavasti äykeiden pakkasien takia kutistunut).
Lähdin siis edellisellä blogisivustallani, sen viimmosen lauseen mukaan (muistaakseni) Orisbergiin.
Siellä olikin hyvä ilta. Meitä oli immeisiä kokoontunut piskuinen lauma eri seurakunnista, mutta yhteinen oli sävel kaikilla.Teemana olikin "LIEKKEJÄ ON MONTA," jota virttä lauloimme henget huuruten.
Kerran sitten, kun on suuremmat joukot koolla sielä taivaassa, niin ei kysytä, että mihinkäs puljanderiin sitä kuuluttiin, kun elää saitte ja tellus vielä pyöri? Ei, vaan usko Jeesukseen ja hänen ristinkuolemansa on se, mikä takaa iankaikkisen elämän, jos siihen turvaamme.
Se voi ottaa hivenen pattiin joitakin, mutta niin se on! ONNEKSI!
Menimme sitten seuraavanakin iltana Orisbergiin. Meillä oli poliittinen makkarangrillausilta. Hyviltä maistuivat makkarat. Minä söin kolme. NO NE OLI AIKA PIENIÄ. Jotenkin tuntuu, että ovat tikistäneet pienemmiksi niitä. Maku on pysynyt hyvänä. Olen sitä mieltä, että mitä parempi, sen jauhoisempi ja rasvasempi. Minä haluan lihaspiffit lihaspiffeinä ja makkarat makkaroina. Sitäpaitsi mitä ihmettä se loppu on, jos 79% on lihaa? Jauhorasvamakkaroista tietää heti mitä ne on. Ei tartte tihrustaa tuoteselostuksia. EI OLE NIMITTÄIN VÄLIÄ MITÄ NIISSÄ ON, kunhan ovat hyviä. ( Näissä blogeissahan saa olla mielipiteitä! Minulla on asiassa, kuin asiassa mielipide. Tunnusomaista niille on, että ne ovat mustavalkosia ja AINA oikeita! Magnus on toisinaan tuskainen em. asiasta. Sanoo, ettei maailmasta löydy toista niin sakeeta fämmääjä-sukua, kun mun on).
Sitten koittikin aikajärjestyksessä perjantai. Mauno lähti etelään ( Suomen Ryttylään, joka on 11 kilometriä Riihimäeltä johonkin suuntaan).
Minä sain tänne Hälvälle mieluisia kavereita, eli Viivin ja Joonan. Menimme yhdessä heti pejantai-illalla seuroihin ja hämmästyin taas kerran, kuinka herttaisia lapsosia meidän ainoat lapsenlapsemme oikein ovatkaan. He lauloivat innokkaasti virsiäkin kanssani yhteisestä veisuukirjasta. Viivi innostui laulamaan vieressä istuvan Helena-tädin kanssa, kun ei kuulemma nähnyt niin hyvin minun omastani.
Äimistelin jälkeenpäin Viiville, että osasiko hän ne virret? Hän vastasi: EN OSANNU, MUTTA MÄ VAAN KEKSIN ITTE!
Olinko minä ylpeä! Ties, vaikka olisi periny KEKSIMISEN mummultaan.
Pari kertaa ainoastaan piti toppuutella piparien syömistä ja siinä kaikki elleskaapit, mistä piti kieltää.
Nukkumaanmenokin oli rauhallista ja sopuisaa. Tarvitsi vain kolkolla äänellä sanoa, että SE joka möykkää ja pelleilee, kun ollaan sängyssä, saa ottaa patjansa ja mennä Charlesin huoneeseen ja koisia siellä YLHÄISESSÄ YKSINÄISYYDESSÄ ja NAURAA niin paljon kun naurattaa!
Yhteisessä huoneessamme vallitsikin rikkumaton rauha. En oikein saanut untakaan silmään, kun oli niin VALTAVAN rauhallista.
Seuraavana päivänä lähdin lasten kanssa Wanhalle Markille (eläinten vellitalo) ja otin kopallisen eväitä mukaan. Pettymys oli sankka, kun vastassa olikin kyltti, jossa toivottiin, että eläimille annettaisiin jo TALVILEPO ja RAUHA.
No, me pyyhimme hikeä otsilta ja kerättiin hellehatut ja sandaalit autoon ja käännyimme takaisin.
Matkalla pysähdyttiin syömään eväitä eräälle pellolle joen rantaan. Makoisalta maistui ja saimme ihailla erikoisennäköisiä perhosia siinä eväitä lounehtiessamme.(Niillä oli komeat pylpyrät siipispankoissaan).
Siitä sitten starttailin ja peruuttelin ja kääntelin rattia luihkeesti kupu täynnä ruisröötiä ja hyvin olisikin mennyt, ellei olisi karautettu sen verran ojaan, että ominvoimin nousua ei ollut.
Ei moljahtanut mieleen, että oja vois olla niin lähellä! Mitä ne meinaa kaivamalla ojia joka paikkaan?
Niskat krykyssä oli mentävä pyytämään apua. Auliisti tulivatkin viereisestä talosta apuun. Kadutti, kun huusin nimeni jo tieltä. Mitä mun se piti huutaa? Olisin sanonut vaan, että KAN JA FÅÅ JÄLP? SE OLI YKS DIITSI (lue:oja) KU TULI ÄKKI PÅ! MEE ON KAUKAA! EI ASUU TEELE!
Hohhoijaa!
Magnus kun tuli kotiin, niin Viivi kailotti, että OLTIIN RETKELLÄ JA MUMMU AJO OJAAN!
Hmmph...Mitähän neiti olisi sanonut, jos olisin sanonut, että Viivi ja Joona pudotti seinältä kellon, joka meni tuusan nuuskaksi?
(Kello asia oltiin toki jo sovittu ja sitäpaitsi siitä ei nähnyt ollenkaan, mikä aika on meneillään, joten joutikin tippua ja se oli kummingin silkka vahinko!)
Olin aika nyypälläni ojassa kyntämisestäni ja ajattelin, että minulla ei ole mitään virkaa koko maailmassa ja kukaan ei rakasta ja kaikki on turhaa.
Onneksi tälläiset ajatukset vähitellen haihtuivat siinä kirkonrotta- rosvo ja salkku-ja mustapekka pelien ja leikkien tuoksinassa.
Kaikki synkeät ajatukset karisivat viimmeistään pyhäkoulussa, johon osallistuttiin sunnuntaina. Minä opettajana ja lapsukaiset muiden muassa oppilaina.
Askartelimme opetuksen lopuksi SALAKIRJEEN. Se rullattiin tötterölle ja ympärille väännettiin piipunkrassista panta.
Salakirjeessä luki salakielellä JEESUS RAKASTAA ...ja kukin sai piirtää oman kuvansa siihen loppukohtaan. Rakastaa- sanaksi teimme sydämenmuotoisen täplän punaisesta pesusienentapaisesta askartelumateriaalista ja Jeesuksen kuvan leikkasimme jostain pyhäkoulun arkistopaperista.
Oli ilo katsoa kakaroitten naamoja, kun ne sai käteensä valmiit salatötteröt. Niillä oli hauska tuuttailla ja niitten läpi oli kiva tiirailla.
Hykertelin mielessäni, kun ajattelin, kuinka lapset lukevat salatekstin iskille ja äiskille.
Nyt aion lopettaa tämän blogin runoon ja huomenissa lähden Vaasan kaupunkiin treffaamaan tätiäni Aunea.
Runo:
En anna ajatuksen tähän
suuntaan nuljahtaa,
ettei muka mitään virkaa ole
vanhoilla.
Vaikka lehdiltä silmille hyppii
sanoja, otsikoita
VANHUS ajoi niin ja IÄKÄS teki noin.
Annas olla! Tarkistetaan...
Siis kuinka vanha? Kuinka iäkäs?
Syntynyt vuonna kolmekymmentäviis
Niinkö?
No kylläpä on! Kylläpä on!
Muka vanha.
Olisi se mukavaa ja toivottavaakin
että
sanottaisiin ja kirjoitettais:
MIES tahi NAINEN ajoi.
NAINEN kynti pellolla ojan pohjia...
esimerkiksi.
En suostu kyllä olemaan vanha
vaikka seniori ehkä jo hiukan olenkin.
Mutta siihen, että klupua otsaan...
siihen en lähde.
Raamatussakin lukee, että vanhukset
kuin pajut ojanreunoilla ovat.
Ja tietäähän ne pajut.
Sitkeitä ,leviäviä ja
kiiltävälehväisiä
runsaita
ja niin eläviä.
Kirjoitti Kaisa von Pajupehko

keskiviikko 19. elokuuta 2009



Kuvassa Magnus on päivälevolla Joensuussa. Kun muuttotavarat oli kanniskeltu kolmanteen kerrokseen, oli hyvä heittäytyä ilmapatjan vietäväksi. Makuupussi ei ole päässä senvuoksi, kun filmattiin (päinvastoin! Siitä oltiin autuaan tietämättömiä), vaan sentakia, kun parvekkeen ovesta tuuli ja tuiversi kalj...päähän.
Omalla kohdallanikin matkustus tänäkesänä (Sysmä ja Joensuu) on avartanut käsitys-ja sietokykyäni runsaasti. Sain sen tänään marjapuskassa ollessani huomata. Nimittäin marjoja kolpakkoon nyppiessäni huomasin, että yhden viinimarjan päällä oli VIHREÄ mittarimato. Tiedän, niitä on runsaasti tähän vuoden aikaan. Niitä killuu ovelasti näkymättömän siiman päässä silmiesi tasolla tuon tuosta. MUTTA asian tekee poikkeukselliseksi SE, että ajattelin coolisti mielessäni:"KAS, MITTARIMATO MARJAN PÄÄLLÄ".Nostin sen hellästi, mutta varovasti sivuun viistoon vasemmalle.PEUKULLA JA ETUSORMELLA! Ennen vanhaan olisin kiljunut kurkku vereslihalla ja marjapönikkä olisi lentänyt seinään. Mutta ei nyt. Onkohan se tämä maaseudun rauha tehnyt tehtävänsä? Ja matkustelu?Jännittyneenä odotan sitä aikaa syksystä, kun alkaavat hiiret pränkäämään makuukomutiimme. Noinkohan MINÄ otan viiksivallut irti killeristä ja pemistän plastiikkapussiin? ( Tähän asti verenkierto on tyssännyt meikäläiseltä toviksi, kun vain olen kuullut killerön paukahtavan. Mauno on myös kerran ilkeämielisesti huiskutellut rapisevaa hiiripussia nokkani edessä).
ELÄVINÄ hiirulaiset eivät huoneistoissamme hillu edelleenkään, vaikka kuinka olisi mieli avartunut ja suvaitsentunut. Se on selvä se!
Saa vaan ihmetellä ja hymyillä Taivaan Isän huumorintajua, mitä mittarimatoon tulee. Sentin pituinen maski mittaamassa tätä maapallia tarmokkaasti koko elämänsä ajan. Kyllä siinä alkuräjähdykset kalpenee!

Noukkimistani punaisista viinimarjoista tein piirakan.Se tulee olemaan riittoisa ja ymmärrän nyt aika hyvin, miksei ihmisillä ole useinkaan punastaviinimarja piirakkaa tarjolla.

Niin, se viimeinen telttakokousilta! Vähän yli kuudesta miljarttista oli taaskin teltille tullut viisikymmentä ihmistä. Nyt ei ollut edes kuoroa, joka aina nostaa paitsi tunnelmaa ja hyvää oloa, myös väkimäärää.
Hannu lauloi ja puhui. Hyvin lauloikin ja hyvin puhui. Ennen Eijan puhetta minäkin sain lausua posket pönäkkänä ja punottaen kolme (3) runoa. Yksi runo oli juuri se, jonka kirjoitin tähän blogiin siitä sikaflunssasta. Hiukan väänsin sanajärjestyksiä ja lisäilin jonkun sanan (muistaakseni RÄKÄ-sanaa käytin eri variatsuuneissa jne.).
Teltta purettiin sitten niin riuskasti, että pianpian ihmiset huomasivat pupeltavansa pullaa taivasalla, vaikka telttakankaan suojissa olivat aloittaneet.
Sitten seurasi koko telttasarjan paras asia: eräs telttaseuravieras halusi tulla uskoon! Ei ole turhaa pienoinen vaivannäkö telttakokousten eteen. Ei vaikka joskus tuulee ja joskus sataa ämmiä äkehet peräs. EI OLE TURHAA!
Minäkin muistelin omaa uskoontuloa siinä samalla, kun lausahtelin niitä runojani. Olikin hyvä muistella,kun kieli ei tälläkertaa takertunut kitalakeen, eikä suu ollut kuiva, kuin sukeltajan sukka, niinkuin tavallisesti puhujapöntössä pönöttäessäni. Ulkoilma ja sateet sen varmaan vaikutti, että kieli pysyi lipevänä.
Kerroin, että siittä on nyt näinä päivinä 22vuotta, kun sain antaa elämäni, luuni, nahkani karvoineen päivineen Jeesukselle! Voin jo näinkin lyhyeltä ajalta saamallani kokemuksella sanoa, että Herra on hyvä!
Muistan, kun ilmoitin Magnukselle sinä aamuna, kun tulin kotiin sieltä Helssingin Stadioonilta, missä tämä tapahti, että MOON TULLU USKOON! Mauno kiinnostuneen oloisesti, että OOKSÄ NY JOKU HIHHULI? Nimikettä mietittyäni ja maisteltuani ilmoitin tyynesti, mutta varmasti olevani KOO JOUPPI edelleen. Ja siitä se lähti!

Runoa en ehdi nyt kirjoitella, koska lähdemme Orisbergiin.
Ehkä huomenna, jos Herra suo! Terveisin Kaisa Hihhuli Jouppi

tiistai 18. elokuuta 2009


Kuvassa Sulo leikkii hiirtä markkeeraavalla superlonrullakkeella, jonka Mauno vartavasten Sulua varten vommusti.
Aamulla pihallamme oli viimekesän kissanuorukainen, joka leikki AIDOLLA hiirellä. Huomasin heti, että leikkikalu ei voi hyvin. Itse asiassa huomasin, että se voi oikeinkin huonosti. Pakoon näkyi yrittävän ja kissi näytti jalomielisesti päästävänkin sen livohkaan, kunnes "leikkisästi" kruotaisi sen taas hampaisiinsa.
Mietin, että pitääkö mennä apuun. En pystynyt katselemaan eläimellistä tragediaa ollenkaan. Olin kuulevinani vikinää, vaikka kuulolaitteeni oli sille kuuluvassa laatikossa väskyn pohjalla (kuten kaikilla vähäkuuloisilla tuppaa olemaan).
"Mutta mitä minä teen reikäisen hiiren kanssa?" kyselin puolustellen asiaan tarttumattomuuttani.
Onneksi sain kaikki kalsari ripusteltua ja voin niskat krykyssä juosta sisätiloihin. Siinä hötäkässä minua pisti ampiainen vasempaan kylkeen. Se nilviäinen pisti, vaikka en ollut huitonut. En ollut huomannut koko piikkipuokkoa sääliessäni hiirulaista.
" Ku ei huiro, niin ne ei pure"-väite ala Mauno, tuli kumotuksi kertalaakilla.
KOKO kylkeä jomottelee tälläkin hetkellä mojovasti, mutta ei se mitään. Tärkeintä on, että olin jälleen kerran oikeassa: amppareihin ei pidä luottaman olivatpa ne eläviä tahi kuolleita!
Olemme olleet Joensuussa kuskaamassa Charles Hermania (nimi muutettu luvan kanssa) kollekeen (luetaan ja äännetään juuri noin).
Veimme Hälvältä muutaman mööpelin mukanamme. Saimme oikein kuuppallisen peräkärryn lainaksi, johon oli hieno lastata tavaraa tarpeen mukaan ja ylikin. Vanha kupurainen Ooppelimme kehräsi, kuin alussa mainitsemani kissa hiirtä jyystäessään ja matkamme sujui kaikinpuolin hyvin. Emme riidelleetkään kertaakaan! So. minä en kuullut, Mauno ei viittinyt ja Charles ei jaksanut (rauhaa rakastava kun on).
Perillä sitten löysimme kun löysimmekin KIERRÄTYSKESKUKSEN, josta hankimme pikkuruisen pöydän maapallolampulle ja piskuisen kirjahyllykkeen kirjoille. Ostokset maksoivat kymmenen euroa ja hinta-laatu suhde hipoi täydellisyyttä.
Kirjahylly oli ollut jonkun sillinystävän hoteissa, sillä päällystäänsä kun pyhkäisi, niin huumaava sillin haju lehahti kaikkialle ylt`ympäri.
Charles laittoi värikkääseen tapaansa viestiä peräämme kertoen, että haju oli sittemmin muuntunut enämpi HAPANSILAKKAAN vivahtavaksi myöhemmin illalla.( Nyttemmin hyllykkö ei enää haise kuulemma yhtään miltään, mikä oli huojentava tieto, ellei sitten C:n nokka ole adaptoitunut).
Tänään päätimme Maunon kaa ruveta pitämään raamattupiirä täälä Hälävän perillä, joka toinen parillinen viikko ja perjantaisin. Kello yhdeksäntoista (19) olisi tarkoitus startata! Tervetuloa vaan läheltä ja kaukaa.
Aikoinaan Vaasassa kun piiriä pidimme, niin ensimmäiseen iltaan tuli ainoastaan sukulaispariskunta. Hekin saivat vasta illan lopussa tietää, että olivat olleet juuri perustetun raamattupiirin ensimmäiset osanottajat (!)
Sittemmin piirin tuli ihmisiä sankoin joukoin.
Niin me Maunon kans rukoillaan, että nytkin kävisi.
Runo: Julmaa leikkiä
ei ollut kiva katsella.
Käänsin pärstäni toisaalle
No, minkä minä sille voin...
miksi ei katsonut häntäänsä pitemmälle.
Minkäs minä voin?
Täytyy itse katsoo eteensä.
Omissa asioissa ihan tarpeeksi!
Ja muutenkin.
Oman maan asiat tulisi kuntoon saada
köyhyyttä, kurjuutta...tässä maassa
Pyytelemään tänne tulevat!
En kyllä anna!
Jos yhdelle, niin heti on monta mouruamassa.
Tai...
Ehkä...
ehkä mä seuraavan kerran, kun nään...
mä voin sen taskunpohjalantin...
ja kärrykolikon antaa.
Mä voin sanoa:
Tsiisös lavs juu!
Joo, mä kyllä annan.
Siitä se lähtee.

perjantai 14. elokuuta 2009

Syyssähtävää


Olen haaveillut takapihallemme uima-allasta. Hurjimmissakaan unelmissa en ajatellut kuvankaltaista plastiikkakupposta. Todellisuus on aina tarua ihmeellisempi, mitä uima-altaisiin tulee.
Siinä me molskimme Viivi, Joona ja mä. Mag... Mauno sanoi. että "ei saa kirioottaa salanimiillä. Pitää olla oikiat nimet! "
Okei sitten. Täst´edespäin nimet ovat niin, kuin ne kirkonkirjoihin on präntätty, paitsi erityistapauksissa, joista aina on merkintä (nimi muutettu).
Magnus (nimi muutettu) lähti aamusella heti parturiin ja minä koneelle, koska edessä on TODISTUSPUHEENVUORON kirjoittaminen tänään teltalle. Aion sepittää myös uudenuutukaisen runonkin illaksi. Olen veivannut kaikki runoni about kolmeenkymmeneen kertaan, kun olen päässyt estraadeille (paitsi tietenkin näitä plokkausrunoja) ja kuulijakunta näyttää kertakerran jälkeen vajoavan syvemmälle tuoleihinsa ja kasvot tuntuvat kelmistyvän varje gång (ruotsksi siksi, etten ole kertaakaan painanut tuota åå nappia).
Vielä altaaseen palatakseni, niin se on pyyhitty ja puunattu vihreästä lillingistä putipuhtaaksi ja kääritty säilytyslaatikkoon, ikävä kyllä, ens kesää varten. Luulen nimittäin, että SALUDOT (eräs mummeli aina sanoi saldoansa saludoksi. Siihen hyvään vanhaan aikaan, kun postissa vielä oli pankki) eivät yllä uima-altaan pykäämiseen. Hmmph!
Eilinen ilta meni teltalla tosi hyvin. Yli kuudesta miljarttista ihmisestä 70 kpl oli tullut paikalle.
Korvapuusteja olin varannut mukaan kuusikymmentäyhdeksän kappalta.
Annoin Maunolle sanattoman viestin: pidin suuta ammollaan, näytin sitä etusormella ja pudistin tiukkana päätäni ja osoitin Maunoa. Viesti meni perille, mutta sitä ei tarvinnut noudattaa. Kaikki eivät tulleet kahville.
Puustien suksee oli valtava. Joku sanoi, ettei IKINÄ ole saanut nuin hyviä puustinkeja ja joku kuiskasi, että saako syödä usiamman.
Laila sanoi, että eipäs kehuta liikoja YLYPISTYY vaan.
Vannoin, etten ylpisty, vaikka vaikeuksia oli vaikuttaa vaatimattomalta.
Sanoin, että olen tottunut tähän. Jo rakas edesmennyt veljeni, joka oli tunnettu tirsmuisuudestaan, kysyi:" Saako ottaa toisen tollasen lahnatautisen (lue: puusti)?"Se oli kehumista.
"Varo, ettei noukkaan sada vettä, jos oikein ylypiäks tuut! "naureskeli joku.
Näin on. Syytä on olla vaan aika nöyränä, kun on vastuu illalla.
Kalervo esitti, että kirjoittaisin runon siitä, miten vettä voi sataa nenään! Aihe tuntuu kehittämisen arvoiselta.
Nyt ovat sitten pikkukärpäsetkin heränneet horroksestaan. Juuri eilen sen piti sattua, kun köökissä oli kaikenkattava pullameri. PAH! Täällä Hälvän Vähällänevalla pikkukärpäset ovat huonekärpäsen kokoisia ja huonekärpäset ovat taas puolestaan kolmensentin rotjakkeita, tuskin ilmassa pysyvät.
Runo: Oli puhuttu ja kirjoitettu
kuunneltu ja nähty.
Asia oli laittanut ajattelemaan,
aluksi
mikä ihmeen sikajuttu?
Tuleekohan se tänne asti? Löytääkö meidän kolkan.
Tämän meidän maan?
Pysyis nyt vaan tuolla muualla, kaukana.
Ei tänne!
Mä laitan kampoihin!
En kättele, en pussaile, en puhu, en pukahda.
Jynssään kädet, ovenkarmit, krivat, avainniput
kauppakärryt, kännykät, vessannupit, kahvat kaikki.
En aivasta, en kaivele nekkua, en, en...
Suunnitelmat eivät ole vedenpitäviä
huomaan
eivät ne ole taudinkestäviä.
Parasta on laittaa kädet ristiin ja pyytää:
Auta Jeesus mua ja muita.
kaikissa maissa
taudeilta
ja tältä sikaflunssalta!
No niin tässäpä tämä. Toivoo ja uskoo Kaisa

keskiviikko 12. elokuuta 2009



Tässä kuvassa on Magnus. Ei nyt sentään eilisen telttakokouksen jälkeen, vaikka vettä lotisikin koko illan.
Maailman yli kuudesta miljarttista ihmisestä 60 kpl(tarkistettu luku) oli päättänyt tulla teltalle eilisiltana. Määrä löi ällikällä meidät ns. järjestäjät. Pullia olimme varanneet RUNSAASTI, eli viiskymmentä (50). Kauhuissani laskeskelin, että kaikille ei riitä, vaikka itse söisin vaan yhden ja Magnukselle ei annettaisi yhtäkään. No, siitä selvittiin säikähdyksellä, sillä ihmiset kiirehtivät kotiin, koska olivat puoleensääreen asti lipiloskuja. Satoi todella runsaasti ja ehdin tunnelmoida ropinoista aika tovin, kunnes karmea totuus selvisi: telttaan tulvi vettä puhujasta katsottuna oikealta syrjältä. HUH HUH! Ihmiset sinnittelivät kuitenkin pitkään paikoillaan, vaikka nilkat olivat jo veen peitossa ja heitä sai pariin kertaan komentaa paikanvaihtoon. Tästä ei voi päätellä muuta, kuin että saarnat olivat hyviä ja Petäjäiset lauloivat niin, että ympäröivä maailma kaikkosi. ( Ja näinhän se olikin).Mitä siitä, vaikka jalat likos hyisessä vedessä ja sandaalit kurnuttaisivat seuraavat viikot vettyneinä ja venyneinä. Mitäs pienistä!
Teltillä ajattelin nisua mäyhätessäni, että onkohan sitä ihminen ihan viisas.
Punnertaa nyt teltta pystyyn hiellä ja vaivalla, istua märkänä, kuin uitettu piski puolitoistatuntia, kun hyviä kuivia rakennuksia konottaa ympärillä pilvin pimein. Vastaus on: EI OLE.
Silti VOI olla, että joku voi tulla ÄSSÄmarkettiin mennessään katsomaan, että ketkä tuola trasukirkossa vouhkaavat. Joku VOI kuulla rättikirkon seinien läpi, että Jeesus rakastaa. Kuuluisko se simenttiseinien läpi? Ei!
Tänään on minun vuoroni viedä pullia mukanani. Olen laittanut sangollisen taikinaa puskemaan, sillä en aio vapista RIITTÄÄKÖ. Toiveikkaasti kaulailen 72 öörfiilaria.
Muuten aika raihnaisena konkosin sängystä tänä aamuna. Tunsin kaikkien ikävuosieni painon paksulla hartioillani (63) ja peiliin tuijottaessani totesin, että en näytä päivääkään yli kahdeksankymmpiseltä (80).
Uutiset radiosta eivät vuosia harteilta pudottaneet, paitsi yksi uutinen: ovat asettelemassa televiitsionikameroita Nelson Mandelan oletetun hautapaikan viereen. Ovat varanneet hotellihuoneet toimittajia ja kuvaajia varten paksuilla setelitukuilla ja kilpailu on kuulemma ankaraa. Itse "vainaja" elää valitettavasti vielä ja voi oikein hyvin. Käynnissä ovat etukäteisjärjestelyt.
Aluksi minua nauratti ja ajattelin, että voi hyvät hyssykät, mutta tarkemmin ajateltuani huomasin, että itsekkin olen järjestellyt asioita, vaikka vielä voin paksusti.
Sovimme rakkaan tätini Aija Kanitan kaa, mihinkä maalliset röpimme laitetaan sitten päällepäätteeksi. Itse asiassa hän kysäisi, että onko vastaansanomista siihen, että hänet ja miehensä peitetään Ritareitten hautaan ( paapan ja paapanpaapan). Vastaansanomisia en keksinyt ja niin sovittiin, että paikka on heidän ja löimme kättä päälle. Omasta paikastani en vielä ole antanut vihoviimeistä tahtoani, mutta kyllä senkin joskus suutuspäissäni ilmoitan. (Lukija ehkä huomaa, että tapanani on värittää hivenen asioita. Ilmiölle on nimikin: " Wirtasen lisä") No, en voi kirjoittaa, että "KALPEINA JA KUISKATEN HE KESKUSTELIVAT VIIMEISESTÄ SIJASTAAN KELMEÄSSÄ KALMISTOSSA. SALAA PYYHKÄISEN KYLMÄN KYYNELEEN NENÄNVARRESTAAN. SOPIIKO SINULLE KARJAMAISA, ETTÄ KUN AIKA TULEE NIIN KYLMENNEET TOMUMAJAMME...jne.

Rakkaalla edesmenneellä äidilläni oli varmat järjestykset, kuinka hänen hautajaisensa tulee sujua. Hautauksen jälkeen piti huutaa , että kukin saa mennä kotiansa juomaan kahvia ja sitten hänet piti kuulemma polttaa ja...
Sanoin äidilleni, että voit olla varma, että vainajan viimmosia tahtoja EI TÄYTETÄ!

Näihin valoisiin tunnelmiin päätän blogini tältä päivää.
Runo kummingin vielä, etteivät alkuperäiset suunnitelmat kovin retkahda.

On aikalailla samantekevää
kussa kupsahdetaan.
On aikalailla samantekevää

ulkonaiset krumeluurit.
Vaan mik`on laita uskomukses
kuink`läpättää sieluis henki
ikuinen
siitä ota vaari
Jeesus turvaisa on asukas
Hänet pyydä syömmees jäädä asumaan.

Vaikka ite sanon, niin pikkasen muistuttais Acrikolan Miikaelin tuatantoa tämä runo.(Tietenkin hänen ihan ensiharjoitelmiaan)

Alkuja


Huomenissa alkavat koulut. Jonatanilla ja Viviannillakin (kuvassa) alkaa koulun penkkien hiertäminen. Niinkuin tietysti Miikalla ja Niinalla ja Ellillä ja Masalla ja Kaukolla ja Vuakolla ja Kialolla jne. Kaksi ensiksi mainittua ovat kuitenkin lapsenlapsiani ja siksipä paneudun heidän kohtaansa erityisen tarkasti. Kävivätkin eilen täällä meillä.
Vivianni on jo viikkoja sitten pakannut penaalinsa. Paitsi kyniä ja tusinaa pyyhekummia kynäkoteloon oli pakattu vaaleanpunainen pieni rusettinauha ja pikkuruinen helminauha. Kysäisin, että tarvitaanko näitäkin koulussa, vastasi Vivianni, ettei hän tiedä. Semminginkään, kun ei ole ennen koulussa ollut. Koululaukuksi oli valikoitunut tarkan silmittelyn jälkeen reppu, jossa luki englanniksi "I LOVE HORSES". Kyseisten elikoiden (2) turparustingit olivat somasti sydämen sisällä. Englanniksipa tietenkin. Ei sovi seinillekään että kouluväskyn kyljessä seisoisi "MINÄ SE RRRAKASTAN HEVOOSIA!" Magnus-paappa yritti höynäyttää Viviannia ja sanoi, että repun rintamuksessa lukee "MINÄ RAKASTAN PORSAITA". Eipä ole höynäytettävissä Vivianni. Osaa lukea. Kaikki maitotölkin kyljessä olevat tekstit luettiin jo keväällä kovalla äänellä aina, kun maitoa juotiin (eli aika monta kertaa päivänmittaan).
Jonatanille haetaan reppu tänään. Toivon salaa, ettei ainakaan sellaista luurangon pääkalloa kassin kyljestä töklöttäisi. Mutta jos niin on, niin eihän sille mitään voi. Täytyy vaan painaa pahkaansa. Toi luukasarankokallo -buumi on ihmetyttänyt minua aina. Kerran näin soman pikkuvauvan kuikuilevan vaunusta tutturuinen suukussa ja sylki ihanasti valuen, niin eikös vaan ollu pääkallo pusakassa hänelläkin. Oli yritetty tehdä VAALEANPUNAINEN ja KLITTERINEN, mutta meikäläistä ei eksytetä. Haistan pääkallon metrien päähän ja myös näen, vaikka nykyiset kakkulani ovat jo lähentelemässä 10-vuotissynttäreitä.
Jonatan meneekin jo kolmannelle luokalle. Hänelle siis kaikki on jo rutiinia. Siunausta vaan kaikille koululaisille. Pienille ja vielä pienemmille, isoille ja vielä isommille!
Magnus meni telttaa pystyttämään, Ulkona sataa ja , kun teltta kastuu, niin sen pystyttäminen käy jo kilpapunnerruksesta. Toivoa sopiikin, että teltta myös täyttyisi viimeistä plastiikkatuolia myöten seuravieraista.. Sinne telttaan sisälle ei sada, vaikka kansi ja pystyttäjaät kastuvatkin ja siellä saa kuunnella hyvää Jumalan sanaa, jota mitkään veden lotinat, eikä mikään muukaan voi vesittää.
Runoelmaa ei nyt tule tähän loppuun, vaikka alkuperäisiin piirrustuksiin kuului, että JOKA PÄIVÄ KIRJOITUS ja JOKA PÄIVÄ RUNO! Senpä takia en olekaan tätä plogia kenellekkään mainostanut. Tänään soiti Katherinelle (tyttäremme) ja siitä se lähtee. Aion ilmoittaa tämän blogin kaikkiin foorumeihin alkaen Isonkyrön Alapään Maaseutunaisista (joihin kuulun) päättyen Elvis Presley faneihin (joihin myös kuulun) ja kaikille siltä väliltä.
Tai sitten en!

tiistai 11. elokuuta 2009

Matkoja



Tässä kuvassa sijaitsemme Israelissa Magnuksen kaa. Tarkemmin sanottuna Skopos (mahdetaankohan ollenkaan nuin kirjottaa) vuorella. Saimme tehdä matkan vähän yli vuosi sitten ja nyt on tiedossa uusi matka huhtikuussa 2011 jos Herra suo. Ilmoittautumisia otetaan vastaan!
Oi sitä onnen mykkyryyttä, mikä tälläkin kuvanottohetkellä oli.
Millään ei meinannut mahtua kaaliin, että MET TÄSSÄ JA ISRAEELISSA!
Emme ole Magnuksen kanssa paljoakaan matkustelleet. Mitä nyt Uumajassa käyneet ja käsivarren kautta Norjanmaalla. Niin ja Venäjän kamarallakin olemme käyneet tuolla Karjalan kunnailla.
Oikeammin meitä ei ole erikoisemmin huvittanutkaan matkustella. (Tosin ei ENTISTÄKÄÄN poikaa "huvittanut" ostaa mersua, kun ei ollut rahaa).
Israeliin saimme sellaisen matkalais- kipinän, että sinne on melkein pakko päästä, vaikkahan sitten viimmoset siemenperunat...no ei nyt sentään.

Olemme pakkailleet Charles Hermanin hynttyitä erikokoisiin laatikoihin, kun hän lähtee sinne Joensuun teoloogiseen lauantaina. Vaikka vaan KAIKKEIN välttämättömimmän sanoo ottavansa mukaan tulee auto ja peräkärry niin täyteen, että TOIVOA sopii, että itte mahdumme mukaan. Otamme Maunon kanssa matkan HUVImatkana. Revimme kaiken irti Suomen suvisista maisemista ja tulomatkalla pysähdymme joka-ainoan nähtävyyteen ohjaavan kyltin kohdalla. Menemme sinne, mihinkä nuoli osoittaa. (Magnus ei tästä vielä tiedä mitään).

Sulo (pieni kissanrääpäle) ilmestyi puuliiteriimme muina kissoina toissapäivänä. Se katosi, kuin rupahde Saharaan, kun sen veljeä haettiin kaupunkikatiksi. Se ei ole majaillut kotipihallaankaan (naapurissa) ja olimme varmoja, että se on joutunut supikoirien aamupalaksi. Hämmästys oli melkoinen, kun se veteli sikeitä vanhan juutti (!)säkin päällä, eikä meinannut millään herätä. Annoimme sille täysin tapojemme vastaisesti tilkan hylakevytkermaa. Kivasti se latki sitä ja siinä moljahti mieleen, että SULO se siinä latkii. SULO WILEN. (sanokaa Suloksi vaan).
Nyt menen juomaan kahvia ja syömään yhden kevyt (hmph...pah) korpun, vaikka pakasteessa on niitä korvapuusteja. Sitten luen Raamattua ja alkaan odottelemaan Magnusta kotiin. Hän on hakemassa telttaa Lehtimäeltä.
Huomenna alkavat ne telttapäivät. Tervetuloa!
Mutta päivän runonen oli unehtua:

Jeesus! Me levitämme juhlateltan koulun pihaan.
Maitopönikkään tuomme pelloilta kukkia.
Puhujapöntön kyljessä on risti.
Siitä sielä juhlateltassa puhutaan.
Rististä.
Se on aika kova juttu.
Hullutusta monillekin.
Elämäksi heille,
jotka tulevat kuulemaan ja
ottavat tosissaan, vaarin.
Tuhatta on kutsuttu,
enemmänkin...
Kiitos jokaisesta, jonka sinne lähetät.
Nisukahvit me hörppäämme, mutta ensin...
veisaamme...veisaamme.

maanantai 10. elokuuta 2009

Remonttihuolia.


Nyt, kun olen saanut tämän blogini valtakunnan verkkoon liitettyä, aion suhtautua kirjoittamiseen vakavasti.Nythän voi olla niin, että joku muukin, kuin minä itse, alkaa intenssiivisesti lukea tätä.
Kyllä! Olin todella merkinnyt itseni lukijaksi OMAAN PLOKIINI ja työn ja tuskan kautta sain leveän naamatauluni poistettua listoilta!
Nyt on kaikki toisin ja voin alkaa uudella innolla kirjottamaan kaikesta siitä huikaisevasta, mitä tapahtuu, kun asuu aika kaukana kaikesta ja keskellä peltoaukeamia, pihapiirissä vanha navetta ja puuliiteri.
Muunmuassa alussa olevasta kuvasta käy ilmi, mitä tapahtui perjantaina. Magnus otti ja haki sementtiä ja kiipesi katolle. Olin jyrkästi kieltänyt kiipeämästä katolle!
Kauhukseni Magnus vaan otti sementtisangon ja lähti määrätietoisesti kuten Gustafssonin Veikka ainakin, nousemaan tikkaita pitkin korkeuksiin. Ajattelin, että jos sieltä tippuu, niin ikinä en sano sille enää sanaakaan. Ulos en uskaltanut mennä seuraamaan operaatiota.
Pelättyä tömähdystä ei kuulunut. Sieppasin kameran ja otin ikimuistoisen kuvan. On mulla vaan aikamoinen mies. Ketterä ja taitava.
" Kannatti käydä aikoinaan muurarikurssi, vai mitä?" karjuin Magnukselle katolle.
" Joo, vaikkei muuraamisesta edes PUHUTTU. Kuakittiin vaan vetäjän pottumaata!" karjui Magnus takaisin.
Tänään leivoin about 72 korvapuustia. Valitsin kaikki kauniit ja sopusuhtaiset eri pusseihin. Sellaiset, joita kehtaa tarjota seuravieraalle ja vielä katsoa silmiin. Kaikki vänkylät sujauttelin myös pusseihin ja ne syötetään omaisille.(Omaiset saivat ilokseen sievoisen määrän puusteja. Omaiset koostuvat Charles Hermanista ja Magnuksesta. Minä en ole omainen, koska olen laihdutuskuurilla).
Sain myös tänään ennakkovaroituksen, että pääsen lausumaan RUNOJANI Jurvaan.
Jurvassa pidetään lokakuussa 10 (!) päivän kokoussarja. Siitäpä innostuin ja ilahduin niin, että runoratsu lähti melkein heti juosta jolkottaan.
Kas näin...(rykäys...hmph..harmittaa vieläkin se upea eeppos, jonka jouduin poistamaan blogilta tässä taannoin. En kerinnyt edes ylös kirjoittaa, niin oli hoppu).
Runo: Yläkerran ikkunasta jos viitsii ulos vilkaista
huomaa, miten vilja alkaa olla kypsää.
Ei mene kuin tuokkonen ja pienen talon kokoiset
puimurit
vihertävät ja keltaiset
alkavat kitaansa tähkäpäitä ahtaa.
Ennen muinoin, kauan sitten niitä
kellertäviä ja vihreitä
puimureita
yskitti.
Kurkkuun peltiseen takertuivat vihneet ja oljet.
Ei enää oikeastaan niin satu.
Niillä on paksut kurkut nykyään.
Joo, ihan hyvä. Aion lähettää runon " Maamiehen tietolaariin"
Nyt menen lukemaan Raamattua (Jobin kirjaa edelleen) ja sitten going, going!

lauantai 8. elokuuta 2009



Kuva näpsästy tässä elokuussa viime viikolla.

Kuu oli kuin Oltermanni, niin että pakko oli juosta ulos näpsäseen kuva.

Viime viikolla paitsi, että otin kuvia, kirjoitin myös pitkän ja hartaan blogikirjoituksen. Loppuun lisäsin vielä runon, joka ihan sillä hetkellä mielessäni pyöriskeli. Alkuun laitoin kuvan, jossa rinta rottingilla lausun runoa Isonkyrön vanhassa kirkossa kynttilöiden loimeessa. Tai LUULIN, että lausun ja LUULIN, ETTÄ LAITOIN. Seuraavana aamuna tarkistin mimmoselta loistelias runoseni kuulostaa ja näytästää ja huomasin kauhukseni läiskässeeni kirkkoherramme kuvan alpuumiini. Alla teksti: Tässäpä MINÄ , KAISA, lausun omitekoista (rykäys)runoa vanhassa kirkossa.

Kiittelin mielessäni, että blogiani ei lue vielä kukaan. Olisivat ihmetelleet ja laittaneet sanan kiertämään, että se Kaisa kovasti näyttää harmaantuneen ja partakin näyttää oikein elinvoimaiselta.

HUH HUH. Pakko oli poistaa koko juttu. Kuulin kyllä Charles Hermanilta, että ei aina tartte koko blogihistoriaa poistaa. Voi kuulemma poistaa minkä kohdan vaan, vaikka kuvan ainoastaan. Minä en kerinnyt moista näpykkää katsella, vaan kämmenet hioten ja kitalaki kuivana POISTIN KAIKEN, kun ensimmäinenkin siihen luvanantava näppylä osui harittaviin silmiini. Niin... tuli mieleen jälleen kerran Charles Hermanin sanat:LIIAN MYÖHÄÄN!

Hui kauhistus!!! Parta ja kaikki.

Toivottavasti runoratsu laukkaa nyt sitten kahta kiivaammin tämän jutun lopussa!

Magnus jakoi tänään kolmesataa (300) kutsua telttapäiville, jotka alkavat ens keskiviikkona Isonkyön keskustassa. Minä sain piirtää kutsulappuun kuvan. Teema on tänä vuonna RAKAS IHMINEN. Viime vuonna teema oli
JEESUS KUTSUU. Sain piirtää silloin myös Laihian kutsuläpykän ja laitan siitä kuvan tähän mukaan, koska siitä tuli aika hieno, vaikka itse sanon.Laittaisin tämänvuotisenkin, mutta Magnus ei onnistunut KANNAAMAAN sitä (hänen omaa ilmaisua käyttääkseni) tiedostoihimme.
HMPH...en onnistunut minäkään..no ei voi mitään, enkä kyllä uskalla Charles Hermannilta kysyä mitään tähän blogiin vähänkään viittaavaa.

Leivomme teltalle runsaasti nisuja ja kissautamme hyvät kahvit, jotka sitten hyvien puheiden päälle juomme.
Telttapäivät ovat riemastuttavia. Toivottavasti porukka jaksaa tulevaisuudessakin äksätä päivien eteen ja rukoilla runsaasti. Meillä on ihan uusi teltta ja jos ilmat ovat suotuisat, niin varmaan joku kirkolle ja teltalle lähteekin. Unohtui sanoa, että kutsuja ja lehtiä jaetaan kaikenkaikkiaan tuhatviisisataa (1500) Magnus jakoi niistä ne kolmesataa. Minä en jaksanut lähteä. Minulla oli väsy ja kuuma ja hiki ja örkötti ja kenkutti ja ...
Menin sitten asioikseni kerämään pari desilitraa mustia viinimarjoja, etten olisi vaikuttanut laiskalta.
Huomenna on vävymme Eerikin syntymäpäivä. Hän täyttää 44 vuotta! Ostimme hänelle muumimukin. Siinä on muumipappa ongella. MINÄKIN HALUAN MUUMIMUKEJA SYNTYMÄPÄIVÄLAHJAKSI!
Ei ole pitkää aikaa siitä, kun ostin vävyllemme joululahjan! Kuulit aivan oikein: EI OLE PIKÄÄ AIKAA SIITTÄ, KUN OSTIN VÄVYLLEMME JOULULAHJAN!!! Olin kyllä ostanut lahjan aikoinaan ja oikeaan aikaan, eli aatonaatonaatonaattona, mutta vahingossa söin sen, tai tietysti NE. Ostan aina joka joulu Kallen kaviaaria PARI isoa pötkylää. En pystynyt olemaan HIVENEN maistamatta ja sitten söin ne molemmat (avattuahan ei voi antaa ja YHTÄ tuuppia ei KEHTAA antaa).
Huomenna tulevat meille ja annamme mukin, jonka kripaan sidon pikkuruisen lahjanarun, ja laulamme:
Eerikin syntymäpäivä on koittanut
elä-elä-elä eläköön!
Syvä intosi älköön laimetko
se kestä-kestä kestäköön!
Sutisunffati rallallei
elä terveenä, terveenä HEI, HEI, HEI!
Pidä pörssisi aina kunnossa
Jeesus auttakoon sinua!

Alkuperäisessä laulussa on lopussa sanat: "onni potkikoon sinua", mutta olemme Magnuksen kaa vaihtaneet sanat meidän mielestä paremmin sitä kuvaavaksi, mitä MET tahdomme synttärisankareille toivottaa.
En kirjoita muuta runoa nyt tällä kertaa, koska tuo laulu korvaa hulppeesti parikin omitekoista runovärssyä.

JK. Tarkatellessani kirjoitustani ja ruokotakseni pahimpia kieliopillisia lapsuksia, huomasin, että kuvake olikin kiepsahtanut jutun alkuun.
Noh...ei se mitään. Näkyyhän se siitäkin.

sunnuntai 2. elokuuta 2009

Lenkkeilyä

Tässä kuvassa on hirvi, kuten selvästi näkyy !(oikeanpuoleinen musta pikku piste ON hirvi). Niitä meidän köökin ikkunasta saa silloin sun tällöin ihailla. Pihapiirissämme on lisäksi asustellut PÖLLÖ, joka lehahtaa lentoon aina viimetingassa, kun tulee sitä lähelle. Silloin aina veret seisahtuu! ( Varmasti myös pöllöllä).

Olemme nähneet supikoiran ja mäyrän ja lukuisan joukon hiiriä, jotka valitettavasti eivät enää ole kenenkään katseltavissa. Mitäs pränkäävät sisälle! Ulkona olisi tilaa silmänkantamattomiin ja sielä olisi terveellisempääkin elellä ainakin, mitä hengittämiseen tulee. Sisätiloissa loppuu nimittäin HUOKU välittömästi KAIKILTA hiiriltä.Meillä on viisi (5) killeriä toimintavalmiina yötä päivää.



Minä sain vuorostani pitää pyhäkoulua tänä sunnuntaina. Pyhäkoulumme kokoontuu vain kesäisin. Tänään oli kuus lasta ja me luimme lasten raamatusta, miten Jeesus käveli vetten päällä.

Minulla on tapana tentata lapsilta kun askartalemme päätteeksi, että JOS joku kysyy kotons, mitä sielä koulussa opetettiin ja luettiin, niin mitäkö he vastaisivat.Hyvin he aina muistavat. Jeninakin muisti, että JEESUKSESTA luettiin. Jenina ei tätä maailmaa vielä kovin korkealta katsele ja silti muisti! Pyäkoulunopettaja sai tyytyväisenä todeta, ettei oppi ollut taaskaan ojaan kaatanut.

Suoraan pyhäkoulusta kaarsin lommoisen kulkuneuvoni rukoushuone Rauhan pihaan. Meillä oli kotikylämme Jumalanpalvelus. Uusi kuoromme (joka on perustettu toissapäivänä) sai laulaa. Kuorolla ei ole nimeäkään vielä. Eräs seurakuntalainen ehdotti nimeksi " ROIKASTAJAT". Nimi ei mielestämme antanut oikeanlaista kuvaa toiminnastamme. Olimme syvästi tuohtuneita. Ehdotimme itse " SULOTTARET" nimeä. Saa sii nyt sitten jatkossa. Yhtään tilausta emme saaneet.

Sitten lähdimme pyöräilemään.Aviomieheni Mauno ja minä. Jos sinä lukijani (?) tarkastelet naamakuvaani, joka blogissa näpöttää, niin huomaat, mitä mieltä olen kaikkinaisesta liikunnasta. I hate liikunta! Ja senpä sitten huomaa kaikkenaisesta pyöreydestä ja raihnaisuudesta. Tälläkin pyöräilykerralla naapurimme ajaa rotaisivat meidän ohitsemme, vaikka olivat kiertäneet puoli Suomea ja päivänsä olivat aloittaneet muutaman kymmenen kilometrin sauvakävelyllä. Nämä naapurit itseasiassa ovat saaneet meikäläisenkin ainakin AJATTELEMAAN lenkille vääntöä. Josko sitä itsekkin nuortuisi ja vetreytyisi niinkuin he. Josko liikunnan RIEMU voisi paistaa meikäläisenkin naamavärkistä, niinkuni heiltä? Vielä ainakin pyöräilykypärä hankaa ilkeästi kaikkia kolmea leukaa ja meno on kuin mummulla hangessa.

Sinulle rakas lukijani voin kuitenkin ilokseni paljastaa, että leukaperistäni ja muualtakin on hävinnyt yhteensä kuus ja puoli kilogrammaa YLIMÄÄRÄISTÄ! Enää on jäljellä about 30 kiloa YLIYLIMÄÄRÄISTÄ!

Hohhoijaa! Nyt lopetan ja ihmettelen, kuinka saan nämä kirjoitukset koskaan kenenkään luettavaksi. Tiedän, että heitä on olemassa tuhansittain, jotka hinkuvat saada lukea meikäläisen liiallisista kilogrammoista!

Hyvää yötä, Jeesus olkoon aina myötä!