Tälläisiä piirroksia olen väkertänyt sinne Östermyyran Areenan myyntipöydälle.

Lisäksi teimme naisporukan kanssa JOULUKORTTEJA koko eilisen päivän. Siis melkein.

Mitä nyt rautoja kävin nostelemassa heti aamusta.

Illalla piirsin sitten kotona itsekseni kymmenen joulukorttia ja riimittelin samalla mielessäni runoja huomiseen NAISTENKESKEN iltaan Even luona.

Kortit onnistuivat hyvin, (mitä nyt liimapuikko takkuili ja enkeleiden kiharat koristivat milloin keittiönpöydän kantta, milloin meikäläisen peukunpäätä ja milloin takertuivat lattiaan) mutta runua ei tahtonut irrota.

Yritin kyllä:

SYKS´ ON ENNÄTTÄYNT´ TÄNNE PUISEEN (anteeksi)

HYISEEN POHJOLAAN.

MITÄ SITTEN? KYSYT EHKEN SA

(tauko, jonka aikana silmäilen kaikki 70 naista kiireestä kantapäähän)

ONHAN SYKSY TULLUT AINA ENNESKI.

MINUNKIN KOHILLA JO KUUDETKYMMENETNELJÄT
ERI KERRAT...

Hm...ei oikein lähtenyt soljumaan eteenpäin, vaikka alku näytti nuinkin lupaavalta.
Kultturellisesti olen kuitenkin aikaani viettänyt muutenkin.

Tiistaina kaahasin kirjoituspiiriinkin.

Ilmoitin sisään mennessäni, että taitaa olla viimmonen kerta, kun tämä likka tänne tulee!

Kovasti loksahtivat ihmetykseen muiden katseet.

Kerroin syyn: tuo kamala automatka Letkutieltä Östermyyran Ylistaroon ottaa kovasti hermonpäälle.

Mielestäni ajoKYLTTYYRI on kovasti muuttunut viimevuosina.

MINÄ en tykkää ajaa satasta pimeällä tiellä, vaikka tienvarsimerkki niin auliisti lupaisikin. Noh...sitten kaahaavat ohi, kun ajan pikkasta vaille satasta ja olen näkevinäni, miten keskisormi vilahtelee ohitettaessa. Jo siitäkin päätellen, kun kurvaisevat heti eteen, että kovasti kuskeilla keittää kaikenmaailman runomummut asfalttibaanoilla :(

Jo nyt siis tökiskelee, mitäs sitten, kun alkaa talviset kelit, ja loska lentää etulasiin kaiken pimeyden keskellä? Pfmph!

Kirjoituspiirissä on kuitenkin niin mukavaa porukkaa ja hyvä henki, että vannomisistani huolimatta taidan sittenkin ajella sinne suuntaan ensi viikolla.

Saimmme niin kutkuttavan tehtävänkin. Meidän tulee kirjoittaa YO-aine.

Saimme aiheetkin. Yksi aihe oli: BLOGGAAN- siis elän (aihe oli suurinpiirtein noin).

Minä kyllä elän ihan muutenkin, mutta bloggailu on kyllä hauskaa. KUOLLEENAHAN se ei onnistuisikaan ;)

Ylioppilasainnesta meikäläinen kiskaisi aikoinaan ÄLLÄN. Se olikin sitten ainoa ällä tällä ämmällä.

Luin ylioppilaaksi vanhoillapäivilläni. Se oli hauskaa. Toivoin, että olisin jäänyt sielä iltaoppikoulussa aina luokalle, että olisin saanut pitkitettyä koulunkäyntiä.

Se ei onnistunut. Nuorena sekin onnistui. Tuplasin pari luokat ja ehtoja luin sitten muuten vain kesäisin.

Voi niitä aikoja :(

Kävellessäni eilen auringonkilossa, äestetyn pellon pientareen vieressä (pitkin pikitietä tosin) näin ihmeellisen näyn:

Minun kohdaltani metsänreunaan saakka muodostui pellon pintaan SATEENKAARI.

Se kulki mukana somasti mennessäni eteenpäin ihailtavanani, eikä kurja ollut sekään fiilis, että MINÄ OLEN AARRE!

Sateenkaarien päissähän on aina aarre!

Tuohduksissani kerroin Magnukselle tämän maankaatoasian vain saadakseni kuulla, notta soon ihan päivittäänen näky näillä main. Ollu iät ja ajat, niinkauas ku hän jaksaa muistaa (eli ainakin Kekkosen ensimmäiseen valitsemiseen asti ja siitä vielä pikkuusen taaksekkin päin).

Niin kai sitten, mutta minulle MAASATEENKAARINÄKY oli ihka ensimmäinen kerta. Ehdin jo siinä sateenkaaren jatkona kulkiessani ajatella OPTISTA HARHAAKIN, joka johtuisi näistä Kekkos-laseistani.

Tänään tein kaalilaatikkoa ja paistelin kolmetusinaa sämpylöitä.

Nyt onkin hyvä alkaa todenteolla kirjoittamaan runoa huomiseksi, kun on tuo ruokapuoli hoidossa.

Huomenna en ehdi runoilla, koska menen Magnuksen kaa Areenaan.

Rakkain, mutta sulokkain ajatuksin muistan teitä ja lähdetän lopuksi virren numero 632 sen neljännen säkeistön teille mutusteltavaksi:

Siell´ kaunis kannel soi,

veisaamme virttä uutta,

ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.

Täällä en lauluun voi

saada sen ihanuutta,

kuitenkin laulan ylistystä Herralle.

Hän verellänsä

ja hengellänsä

myös minut Jumalalle lunastanut on.

Kunnia, kirkkaus,

voima ja ylistys

sinulle, Jeesus, ikuisesti kaikukoon.

Ja taivas, maa ja meri aamen vastatkoon.

T: Kaisa von Blyertspennabackblomstrand
Ps. Tuli tunne, että olen tuon virrensäkeistön jo josku ennenkin tänne laittanna.

No, sen parempi :)

Kokkolan torilta napsaisemani poliittisväritteinen kuva, johon pyrin saamaan taiteellistakin sävytteisyyttä.
Mielestäni onnistuin oikein hyvin ja jopa erään "tunnetun" ke-ehdokkaan pääknuppi tuli kuvaan mukaan.
KD:llä oli teltta Kokkolan torilla Venetsialaisissa, josta jaettiin puuroa kiisselillä.
Torilla oli myös poliisikunta edustettuna omassa teltassaan ja oli heillä mukana polliisiautoa ja sensellaista muutakin rekvisiittaa.
Poliisella oli myös joitakin kysely-kilpailukaavakkeita, jossa oli voittona...
APUA en muista, mitä voi voittaa.
Olisikohan ollut poliisiautolla ajelua, vai mitä, mutta en ilmeisestikään vastannut oikein, kun minulle ei ole ilmoitettu mitään.
Toisaalta minulla ei tainnut olla edes osoitteemme postinumero oikein siinä vastauspiljetissä. Muistin yöllä (!), että olin kirjoittanut 66400, vaikka piti olla 66440 , siinä Tervajoen edessä.
NO MITÄ, KU ON NELJÄKYMMENTÄVUOTTA TOTTUNUT SAMAAN POSTINUMEROON, NIIN EI KAI SITÄ NYT VIIDESSÄ VUODESSA OPI HETI UUTTA!

Viime torstaina olimme Vaasan kaupungissa, Ristinummen kappelissa Magnuksen kanssa. Molemmilla meillä oli sielä puhe.
Minä kirjoitin oman puheeni runomuotoon! Jos kerran runoilijaksi aikoo, niin eikö se ole hyvä että kirjoittaa runomuotoon KAIKKI?
Aion ruveta riitelemäänkin riimisointuisesti: (esimerkki tilanteesta, jota toivottavasti ei piankaan tule, nimittäin RUNORIIDASTA)
Minä: "Sa ylen ynsiästi nyt rakkahin siippa
puhelet ja parasta oisi,
jos kitaimet kiinni pitäy`isit.
Ylenpalttisesti hermoriekaleeni sisässäin lepattaap,
ja punamustenee jo silmäini katse, kun suhun vain katsantanikin luon!
(Aika hyvältä vaikuttaa! Ans kattoo, kuinka pelaa livenä).

Lauantaina (eilen) olimme puolestaan Vaasan Palosaarella.
Sielä oli Ilta Lähteellä-tilaisuus. Magnuksella oli puhe.
Minä sain istua penkissä ja ihmetellä. Tilaisuuden nimi oli nappiin osunut. Kuni virvoittavan lähteen äärellä siellä sai istua ja kiitellä, miten hyvä Jumala meillä on.
Hän parantaa sisäisesti ja ulkoisasti. Meikäläinen tunsi tervehtyvänsä lopullisesti flunssan ilkeistä kourista.
Kävimme viemässä samalla reissulla Catherinelle, Eerikille, Joonathanille ja Viviannille omitekoiset korvapuustit ja jäätelötuutit.
Vivianni makasi sairaana kovassa kuumeessa vuoteenomana. Pieluksella oleva puolenkilon karkkipussukkakin sai olla rauhassa. Minä ja Magnus sensijaan maistelimme sieltä muutamia karkkeja.
"Otiksä mummu sellaisen valkosen pyöreen, jossa oli LEIMA?" tivasi Vivianni tuohtuneena nostellessaan pussukkaansa huolestuneena.
"Mä en nähny mitään leimoja missään. Pyöreä se oli ja sellainen, kun körttipastillerit olivat ennenvanhaan. Yhtä öklön makuinenkin!"
" SITÄ EI OLISI SAANUT OTTAA!" kiljui neiti.
(Ajattelin itsekseni, että minkähänlaiset mekkalat olisi noussut, jos neiti terveenä olisi ollut).
"Miksi sä ostat vaan YHDEN sellaisen karkin, joka on niin vallltavan maankaatohyvän makuinen? Olisit ostanut noiden vampyyrihampaiden (jotka Magnus söi, katseltuaan ensin peilistä ja näyteltyään meille niitä) tilalle toisen samanlaisen LEIMAkörttipyörylän!"
No siitä selvittiin sitten eteenpäin jotenkuten kuumeen erikoisemmin nousematta.

Tänään minä sain taas puolestani todistaa uskoontuloni Vaasan pääkirkossa. Sielä oli KOHTAAMISPAIKKA-tapahtuma.
Kirjoitan todistukseni sanasta sanaan tähän loppuun. Luin präntin kuuluvalla äänellä suoraan paperista nostamatta kertaakaan katsettani.
Sylkikin loppui vasta viimmosilla tavuilla, joten minusta taitaa kehkeytyä aikamoinen puhuja ;)
Tähän rakoon kirjoitan kuitenkin virren säkeistön, jos joku ei jaksa jatkaa lukemista :
Tämä virsi laulettiin aamulla kotikirkossamme Isossakyrössä:
Virsi 77, säkeistö 1

Käy yrttitarhasta polku,
vie Golgatalle se.
On Hengen viitoittama sen joka askele.
Se tie vie viimein taivaaseen,
mutta tie se on tuskien.

Totistuspuheeni tänä pänä Vaasan kirkossa:

Minä olen Kaisa Jouppi.
Entinen vaasalainen, nykyinen hälväläinen.
Entinen postilainen, nykyinen "olollinen".
Entinen nuori, nykyinen nuori.
Entinen rötkäsyntinen, nykyinen armahdettu rötkäsyntinen.
Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, TÄNÄÄN auttaa Herra!
Olen iloinen, kun saan olla täälä Suomen-ja koko pohjoisen pallonpuoliskon toiseksi komeimmassa kirkossa kertomassa uskoontulostani ja todistamassa.
Olen saanut kertoa uskoontulostani aina silloin ja tällöin viimeisinä kaksikuukautta päälle kahtenakymmenenäkolmena vuotena.

Ai siis, että mikä on se komein kirkko?
No sehän on tietenkin Huutoniemen kirkko. Roparnäs kyrka på svenska!

Kaksikymmentäkolme vuotta sitten, 41-vuotiaana, minun popliinitakkini kaulukseen tartuttiin ja minua alettiin kööräämään Olympiastadionin C-katsomon, melkein ylimmältä penkkiriviltä, alas stadionin ruohokentälle.
Jouduin ohittelemaan muutamia ihmisiä, joiden takamukset olivat liimaantuneet penkkiin, kuten minunkin hetkeä aiemmin.
Sanoin kaikille touhukkaana, että MINÄ MENEN TONNE!" Osoitin iloisena ihmisjoukkoa, jotka olivat kuulleet puhujan kutsun ja menneet "ETEEN". Antaneet elämänsä Jeesukselle.
Tämä "eteenmeno" mullisti minunkin elämäni kokonaan.
Siinä nurmikolla tantteeratessani (minulla oli mahdollisen epämukavat kengät silloin jaloissani, kuten nytkin), muistin yht´äkkiä erään illan joitakin kuukausia taaksepäin:
Makasin vuoteellani selkäpiilläni. Huone oli säkkipimeä. Laitoin kädet ristiin varovaisesti peiton alla, ettei aviomieheni, jos sattuisi heräämään, vain missään tapauksessa näkisi, että rukoilen.
Juhlallisesti ja hitaasti artikuloiden sanoin rukoussanat MIELESSÄNI, ettei siis vaan vieressä nukkuva aviomieheni j.n.e
Sanoin:" Tässä oon Jumala, tee mitä tahdot!"
Jumala tahtoo pelastaa ja siinä minä siis näpötin pääkaupunkimme sateisessa illassa Olympiastadionilla.
Jeesus käytti uskovaista työtoveriani apunaan kiskoessaan minut Helsinkiin Olympiastadionilla pidettävään suureen Missio-kokoukseen. Puhujaksi sinne oli kutsuttu maailmankuulu julistaja Billy Graham.
Minä en ollut hänestä ikinä kuullut mitään, mutta Jumalasta ja Jeesuksesta olin kuullut.
Tiesin myös, että ihminen voi rukoilla.
Olin aikoinani kuullut koulun uskontotunnilla Jeesuksesta. Uskontotunneilla läväytettiin aina pahvinen kuva karttatelineeseen samalla, kun luettiin ja opetettiin.
Ikuisesti piirtyi pienen tytön mieleen kuva ristiinnaulitusta Jeesuksesta.
Muistan olleeni kuvasta turvallisella mielellä. Ajattelin, että Jeesus teki tuon minun puolestani.
Lapsuuden kodissani ei puhuttu ikinä hengellisistä asioista, eikä koskaan kuunneltu hengellisiä radiolähetyksiä.
Kouluissa puhuttiin.
Minä uskoin, että Jeesus on Jumalan Poika.
Uskoin kaikki uskontotunneilla luetut Raamatun kertomukset.
Olin kuitenkin, kuin se Raamatusta lukemamme palvelija, jolle oli talentti annettu, mutta joka kätki sen maahan.
Rukoilin usein ja hartaasti kaikennäköistä. Esimerkiksi aviomiestä, jota en ollut vanhasta iästä huolimatta itselleni narraamaan.
Jaa, mitenkäkö vanha olin?
Olin kaksikymmentävuotias (!)
Siis, että vastattiinko rukoukseeni?
Kyllä vastattiin. Aika piankin, ja eipä aikaakaan, kun olin kirkkoherranviraston luukulla kuulutuksia hakemassa. Minun ne täytyi asiat hoidella, kun tuleva onnellinen siippa marssi armeijan harmaissa.
Niin olin onnesta ympyriäinen, että sellaiseen pikkuseikkaan, kun tulevan aviomieheni toiseen etunimeen en ollut tullut kiinnittäneeksi huomiota.
Vähänkö hävetti! Jostain se sitten pullahti mieleen.
Moniin muihinkin rukouksiini sain vastauksia, mutta en sittenkään ymmärtänyt, että Jeesusta tulisi seurata koko ajan, eikä vain silloin, kun asiat menivät myttyyn ja kirves oli pudonnut kaivoon.
Salaa aina toivoin, että kohtaamani uskovaiset olisivat puhuneet Jumalasta.
Uskova työkaverini tarttui oikein SANOISTA tekoihinkin.Uskoon tultuani ajattelin että MINÄHÄN sitten puhun.Ajattelin myös, että sukulaiseni kaikki tulevat heti seuraavana päivänä uskoon rantauduttuani Missiosta kotiin, kun läväytän faktat heidän eteensä.
Puhuin äidillenikin, joka oli sitä mieltä, että MIHKÄ PUU KAATUU, SIIHEN SE MAATUU. Turhaa muu horina.
Minua kehoitti hän, kaikkea muuta, kuin ystävällisesti uskomaan itsekseni omissa rintapielissäni ja olemaan hiljaa.
Äidin mielipiteet muuttuivat vuosien kuluessa. Nyt hän saa olla kirkkaudessa.
Minunkin tyylini muuttui vuosien kuluessa.
En enää ensimmäisessä lauseessa sano, että minä uskon Jeesukseen.
Ei,nyt sanon esimerkiksi, että AINA ON NIIN KUUMA, tai AINA SATAA!
Sitten vasta, että JEESUS ON HERRA!
No, ehkä maalailen sanomisiani hivenen liioitellusti, mutta ymmärrättehän, mitä ajan takaa?
Aina kannattaa kertoa uskonsa Jeesukseen.
Aina kannattaa pitää Herran Sanaa esillä.
Tässä mualimassa on niin paljon sitä muuta, toisarvoistakin.
Jos täälä kalaksimme toiseksikauneimmassa kirkossa on tänään joku, joka ei vielä Jeesusta tunne sisäisesti, olet vaan korvakuulolla kuullut jotain, niin rukoile Jeesusta elämääsi täälä ja nyt!
Ota illalla kotonasi se ammoin ostettu Raamattusi sieltä kirjahyllyn perimmäiseltä yläpritsiltä käteesi ja lue.
Sielä Jeesus ilmoittaa itsensä ja puhuu sinulle henkilökohtaisesti.
Minäkin otin aikoinani esiin vihkiraamattumme, jonka väliin olisi joku voinut laittaa häälahjaksi, vaikka satasen ja se olisi saanut olla sielä rauhassa 21 vuotta.
Ei muuten ollut kukaan piilottanut vihkiraamattumme väliin rahaa, mutta sieltä löytyi paljon enemmän: kaikki maailman rikkaus ja koko elämä!
Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut!

T: Kaisa von Troö

Tälläisiä herkullisia näkymiä minulla on, jos lähden kauppapuotiin vastakkaiseen suuntaan, kun tavallisesti.
(Tälläinen näkymä levittyy itseasiassa peräti kolme kertaa saman matkan aikana).
Tunnen itseni aina Sepe-sudeksi ihaillessani lammaslaumoja. Sepehän näkee aina kyljyksiä , kun katselee niitä kolmea porsimusta.
Minä puolestani muistan aina ne ihanat valkosipulikynsilampaanreisipaistit, jollaisia olen saanut kaksi kertaa syödäkseni elämäni aikana.
Toisen lokakuussa kolmekymmentä vuotta sitten ja toisen noin viisi vuotta taakseppäin. Slurp!
Magnuksen mielestä lammas maistuu villasukalta (puhtaalta toki, kuten hän aina muistaa mainaista).
Lammasauppareitilläni ihmettelen aina, että mihin ihmeeseen kaikki Suomen lampaat sitten lopuksi laitetaan, kun niistä aika jättää ja sukkalangan tuotto tyssää?
Kaupoissa ei paljoakaan näy lampaanlihaksia ja jos näkyy joskus harvoin, on se niin arvokasta, ettei malta ostaa.
Tähän kohtaan sopinee kertoa eräs juttu, jonka rakas ystävämme Olle Polku joskus meille raamattupiirissä kertoi.
Hän oli nähnyt veneillessään ja ostaessaan bensaa venhoonsa, kuinka iso, komea muskelivene oli myös rantautunut bensahanan alle ja kipparinsa oli losottanut muskelinsa tankin täpötäyteen.
Olle loihe siihen lausumaan, että kyllä tuli kallis tankkaus.
" NIINHÄN SE KÖYHÄSTÄ VOI TUNTUA!" oli mies sanonut ja frääsännyt vesi roiskuen liplattaville laineille kauas horisonttiin.
Siis mitä me tästä opimme? Lampaanliha voi vain MEIKÄLÄISESTÄ tuntua tyyriiltä ;)

Lauantaiaamuna sitten lähdimme Magnuksen kaa aika paljon jälkeen sianrupun ajelemaan Jyväskylää kohden.
Varasin metwurstisämpylät ja kahvipullon mukaan.
Joimme baarin EDESSÄ kahvit. (Baareissa on niin kallista tätänykyä. Tosin viittaan taas Ollen kertomaan juttuun).
Metwurstista puheenollen siihen on laitettu myös hevosenlihaa.
Lienee turha mainita, että hevosenliha on myös meikäläisen herkkua. Ollut aina.Muistan, miten mummuni osti silloin tällöin ennenvanhaa aikamoisia kaikaleita tätä nimenomaista lihaa. Minäkin sain aina monta ihanaa ohutta, suolaista siivua. Lurps!
Siitä on yli viisikymmentävuotta ja enää en ole hevosenlihaviipaleita kaupoissa nähnyt.
Metwurstissa vain joskus on pistänyt silmään, kun olen tuoteselostetta tihrustanut.
En yleensä lue tuoteselosteita. Avaan vain paketin ja jos sisältö maistuu hyvältä, niin syön makoisiin suihin. Mitä niitä selostelemaan!
Tietenkin, jos olisin allerginen jollekin ruoka-aineelle, niin tulisi tutkittua monenmoista hieman tarkemmin.
Olen allerginen ainoastaan kromille ja joskus siivoomiselle.
Kromia on paitsi tietenkin Harley Davidsoneissa, niin myös kengissä.
Kenkäteollisuus käyttää kromia valmistaessaan nahka-tai tekonahka kulkuneuvoja. Näin ainakin kertoi muinoin lääkäri, jolle kävin esittelemässä sierettyneitä varpaitani.
Nahkaisissa Boccia-palleroissa on myös kromia päätellen siitä, että hetkisen niitä käsissäni väänneltyäni alkaa ilikiästi kirvelemään kämmenpohjia.
Aion laittaa nappulahanskat seuraavalla kerralla käsiini mennessäni pelaamaan (jos muistan).

Jyväskylässä tapasimme suvun pikkaraisimman miehenalun tällähaavaa: Kunnen 4kk (nimi muutettu).
Oli ihana pikkumies!
Ihmettelemistä piisaa vielä tuolla ikää. Varsinkin suvun erinäköisissä-ja kokoisissa naamoissa :)
Syötyämme ja juotuamme ja juteltuamme ja ihasteltuamme lähdimme kotimatkalle.
Yleensä en puhu kenellekään sanaakaan sen jälkeen, kun autonovi klapsahtaa kiinni ja moottori hönähtää käyntiin, mutta nyt oli poikkeus.
Otin asiakseni kommentoida näkemääni ympäristöä, kuin huippuopas ikään, ettei kuski vaan ota ja nukahda.
Magnusta ottaa pattiin, kun selostan näkemääni.
"Minen kerkiä ympärilleni vaharata, ku pitää ajaa!", hän saattaa tuohtua puristaen rattia. SE ON NIMENOMAINEN TARKOITUSPERÄNIKIN.
En ole kuullut, että joku nukahtaa autonrattiin kiihtyneessä mielentilassa!

Seuraavana päivänä, eli sunnuntaina Magnus lähti Närpiön kirkkoon saarnaamaan ja pitämään lähetys-lippua korkealla ja minä menin pitämään pyhäkoulua ´Tervikselle Ystävyydenkulmaan.
Pyhäkouluun tulivat taas ne tasan kaksi pikkupoikaa, jotka ovat ennenkin minua olemallansa ilahduttaneet.
Toinen heistä ehdotteli virsiä ja MINÄ lauloin YKSIN.
Ihmeiden ihme! Pojat kuuntelivat kertaakaan keskeyttämättä, kun takakireällä räkä- (olin vilustuttanut lahjakkaasti itseni) metsäsopraanolla lauloin kaikki pyydetyt virret.
Minun täytyi jo toppuutella, vaikka toivomuksia sateli solkenaan. Ääneni ei nyt tosiaan HELISSYT, kuten muutoin on ollut tapana ;)
Luin lastenraamatusta rukouksesta. Rukoilimme asioiden puolesta ja aloimme piirrellä.
Taas sai maanitella poikia lähtemään kotiin, vaikka olimme jo yliajalla muutenkin :)

Paripäivää olen nyt sitten yskiä-köykyttänyt ja niistänyt tukevaa nokkaani ahkerasti.
En päässyt kuntosalillekaan maanantaina.
Tänään lopetin flunssailun. Laitoin kunnon mutanaamion naamalleni ja säikäytin Magnuksen melkein niiltä sijoiltaan.
"Kyllä törkiää!" hän sanoi, ollen oikeassa. Savi oli kuivettunut naamalle ja muodosteli syviä jurmuja pitkin poskilihaksia. Silmänaluset lerputtivat somasti niin, että vaaleanpunainen sisuskummi vaan kaljotti näkösällä :)
Mutta: pestyäni savet pois ja hieraistuani pärstävärkkiä vielä kuorintavoiteella, oli tulos hehkeä.(!)
Kirjoitin innostuneena vielä runonkin posket pakrottaen, ennenkö lähdin Östermyyraan kirjoituskurssille.
Sieläkin kirjoitin runon.
Olen myös jatkanut piirtelyä, eli tunnen olevani oikein kultturelli tällä haavaa.

Lopetan kultturelleilyn tältä iltaa tähän, mutta haluan tietystikki vielä kirjoittaa virrensäkeistön loppuhyväksi teille sadoille ja taas sadoille, mutta rakkaille lukijoilleni.
Siis virsi 600 toinen säkeistö:

Jos ahdistuksen tie on edessämme,
myös silloin Kristus meitä kuljettaa.
Annamme Isän käsiin elämämme.
Hän itse rauhan meille valmistaa.

T: Kaisa von Kulturellhästensko

Viimeperjantaiksi vääntämäni poliittinen täytekakku onnistui hyvin, jahka ensin kaavin siitä parinsentin palaneen karstan irti. Tummaa, mutta syötävää pohjarakennelmaa pilkottaa hiukan kermojen keskeltä, mutta maku oli hyvä. Kukkaset ovat omasta kukkaiskrassipenkistä.
Kakkelin makua kovasti kehuskeltiin. Uskoin epäilemättä kaiken, sillä minulla on tarkka korva, mitä kehuihin tulee.
Salainen aseeni oli tällä kertaa se, että kastelin sihisevällä appellssiini-limonaadilla kakkupohjan litimäräksi. Taka-ajatuksena oli peittää karrellepalaneisuus ja painimattomaisuus.
Olen iloinen, että saan antaa käyttöön kaikki uinuvat lahjakkuuteni nyt, kun Magnus on kansanedustajaehdokkaana. Leipojan ja piirrustamisen kaikkinaiset lahjat oikein poksahtavat esiin!!!
Aion piirtää joitakuita tauluja, jotka kehystytän (tai itse kehystän) lastenkammareiden seinille ripustettavaksi.
Eilen väänsin pari piirustusta melkein valmiiksi.
Huomasin siinä piirustamisen tuoksinassa, että talon ainoa kynänterottaja oli hävinnyt sille kuuluvasta paikasta (lasten leikkikaluvarastona toimivan puusoffan oikeasta alanurkasta usean erisorttisen tavaran alla).
Sanoinkin Magnukselle, että minulla on kaksi asiaa kaupasta tuotavana a) käristemakkarapaketti, b) kynänterottaja.
Illalla tullessani kotiin kierrokselta, josta kohta annan seikkaperäisen selonteon, minulla oli makkarapaketti, vaan ei terotinta :(
Talon puukot ovat niin tylsiä, ettei niillä saa kynänteriä vuoltua sellaisiksi, kun haluan. Kynänterien tulee olla kuin kausiflunssarokotuspiikit, teräviä, ja ohkoisia.
Piirtämäni taulut Magnus vie käsityömessuille Seinäjoen Areenaan, jossa KD:llä on pöytäpaikka varattuna.
Ans kattoo, kuinka taulut käy kaupaksi.
Sanon Magnukselle, että myy niin halavalla, että joku Vileeni ehkä voi ostaakkin. "Kun kerran halavalla saa".
Laitan tauluista ehkä kuvajaisia tänne blogiini, jahka saan ne valmiiksi.
Olen muuten saanut elämäni ainoan STIPENDINKIN (OPI PIIRTÄMÄÄN-kirja) juuri piirustamisen tiimoilta 12-vuotiaana. Siis aivan turhia likkoja tässä ei olla!
Nyt alkoi omatkehut haiskahdella sen verran, että vaihdetaan aihetta.
Kaahasin tänään bitkästä aikaa bocciaa pelaamaan. Päällekkäisyyksien vuoksi minun on täytynyt laistaa monta sähäkkää pelikertaa.
Kaikki hurrasivat (!) kun saavuin paikalle. Tunsin olevani, jos en nyt ihan Silvia, niin ainakin hänen taloudenhoitajansa.
Olivat ajatelleet, että olin heidät kokonaan hyljeksinyt.
Joukkueeni voitti melkoperäisesti joka matsin ja oli vaikeaa yrittää olla vaatimattoman näköinen.
Toisinaan pelatessani on käynyt ihan toisinkin päin. Rökäletappio seurasi edellistä rökäletappiota.
Silloin ei ollut vaikeutta olla vaatimaton :(
Hauska peli kaikenkaikkiaan tuo BOCCIA, joka lausutaan botsa (jos olen oikein kuullut ja ymmärtänyt huonolla korvakuulollani).

Olin tänään myös SPR:n Nälkäpäiväkerääjänä paikallisessa marketissa. Kävin vain häthätää Maikun luona syömässä mukaan varaamani kaksi kauraleivänpalasta ja hörppäämässä, niinikään mukaani varaamaa aitoa Kyröön kraanavettä.
Ilmoitin paikalliselle SPR:n osastolle halukkuuteni kerääjäksi jo viime vuonna, kun luin lehdestä, että sellaisista oli uupeloa.
Kaikki ajat oli jo kuitenkin kansoitettu, mutta minulle luvattiin, että tänä vuonna töitä löytyy.
Ehdin jo jännittää, että noinkohan muistavat, mutta turhaa jännitin.
Minun vuoroni oli 12.00-14.00.
Ilokseni sain tuta, että suomalaiset ovat anteliaita ja suhtautuivat hyvin tähän nälkäkeräys-asiaan.
Mikäs siinä oli sitten lätkiessä kiitostarroja ihmisten rintapieliin.

Illalla kokoonnuimme me MAASEUTUNAISET (kröhöm) metsäkodalle grillaamaan (vrt. aiemmin mainitut makkarat).
Grillikodassa oli kuumat tunnelmat. Lämpötila oli valehtelematta lähempänä viittäkymmentä. Makkarat maistuivat kuitenkin hyviltä, eikä kahvissakaan ollut moitteensijaa, eikä sämpylöissä, eikä suklaabisketeissä, eikä sallaadissa jne.
Nyt sitten naama punoittaa vieläkin ja vatsa on kuin Lahden kaupunginorkesterin patarumpu.

Aamulla anivarhain lähdemme ajelemaan Jyväskylää kohden. Menemme juhlimaan Tyllerön ja Äkun lapsosen valmistujaisia.

Silmät käyttäytyvät nyt, kuin hedelmäpelissä ikään, eli eivät tahdo osua kohdalleen, joten lopetankin raportointini täältä vinttikerroksesta tähän.
Virren sanat puhukoot puolestaan ja olkoon Jeesus meidän kaikkien kanssa nyt ja iankaikkisesti.
Virsi 411, säkeistö 4

Etsivä ja arka aina
Herran luokse tulla saa.
Heikon uskon, häilyväisen
Jeesus itse vahvistaa.
Puoleesi hän ristin tiellä
kääntää armokasvonsa.
Täälä kannat ristiäsi,
seppeleen saat taivaassa.

T: Kaisa von Rödkorsstackelberg

Tässä näet pismyyrien pesän. Voit hyvällä tahdolla erottaa myös muutaman pismyyrän.
Olimme Magnuksen kanssa puolukassa Kaksikertaa Puolenhehtaarin Metsässä ja minulla oli kamera mukana.
Oli lämmintä ja ihanaa ja arvasin jo etukäteen, että muurahaisetkin vielä kirmaavat ulkosalla. Niitä oli mukava seurata. Maailma olisi paljon valmiimpi, jos ihmisillä olisi varttikin siitä energiasta, kuin heillä onpi.
Myös hirvikärpäset ilakoitsivat tahoillaan, kun luulivat meitä hirvaksiksi. Magnuksen paidan saumauksissa kömpi vielä seuraavanakin päivänä yksi hirvikärpänen.
Se oli kyllä hoksannut, että ihan tavalliseen hirveen ei ollut tällä kertaa tullut landauduttua, koskapa se ei ollut pudottanut siipiään. (Hirvikärpäset pudottavat kuulemma pitkät ruipelosiipensä tussahdettuaan hirveen).
Hyi yökötys, että osaavat olla öklöttäviä!
Mutta kaikesta huolimatta marjaretki oli mukava. Eipä kauaakaan, niin saimme rouhaistua sangollisen puolukoita.
Magnus on ollut marjametsässä jo aiemmin kerran, joten nyt meillä on muutamaksi kuukaudeksi hilloa, jos syöminen jatkuu tähän sähtiin ( puolilitraa päivässä per nuppi).
Huomasin sivusilmällä, että mättäillä loisteli vielä punapuolukoita sangen viljalti, joten menemme ehkä vielä ensiviikolla korjaamaan ne parempaan talteen.
Tein välittömästi seuraavana päivänä muusia kattilallisen ja möyhäsin aimo annoksen p-hilloketta ja söimme ne makoisiin suihin.
Nyt on asianlaita sitten niin, että aimo annos on tullut painoakin lisää :(
Ihmettelet ehkä, että miten painot nyt niin äkäiseen heilahtelevat?
Eivät ne niin teekkään.
Se aiemmin kertomani omenasokerisyltty on myös ollut vaikuttamassa painoni suotuisuuteen :(
MITÄÄN EI SAISI SYLTYTÄ, EIKÄ SURVOA! Kyllä se niin on.
Ei auta vaikka punnaat suolet sukanvarsissa salilla monet kerrat viikossa ja liiskaat mahaasi jumppapallon päällä. Ei auta! Paino nousee.

Tänään olimme Magnuksen kanssa pitämässä virsipiiriä palvelutalolla.
"Nyt vasta tunsin teidät!" sanoi eräs kuulija ystävällisesti, kun olin kymmenennen kerran kurvannut hänen ohitseen virsikirjoja jaellen.
"Isännän tunsin heti", hän lisäsi. (Olemme olleet näitä piirejä pitämässä jo parina vuonna).
" Rouvako se siinä?" varmisti vielä vanha tuttummekin, kun olimme samalla reissulla häntäkin tervehtimässä.
Ajattelin, että UKK-lasit ovat tehneet tehtävänsä: KUKAAN EI TUNNE ENÄÄ.
Nyt olisikin oiva tilanne alkaa käyttäytyä säyseämmin. Uutena tuntemattomana ihmisenä voisi aloittaa kaiken elon ja olon sydämellisemmin, sivistyneemmin, osaaottavammin, pitkämielisemmin ja antaumuksellisemmin, eloisamminkuin ja rivakammin, kuin vanhojen kakkuloiden aikakautena.
Joukkoomme olisi ikäänkuin putkahtanut silmälasien myötä täysin uusi ihminen sisälmyksellisesti ja ulkoisesti.

Eilen meillä Letkutiellä oli KD:n ystäviä koolla ja oikein oli polliisikin paikalle kutsuttuna.
Arvoimme KD: arpajaisvoitot ja minä sain toimia onnettarena.
Leivoin juhlan kunniaksi täytekakun, jonka päälle hain krassipenkistä kolme krassikukkaa ja tursutin sinisellä karamelligeelillä kermavaahdon sekaan K:oon ja D:een. Tuli tosi upea, vaikka luontainen vaatimattomuuteni kovasti laittaakin hanttiin moiselle kehumiselle.

Tiistaina olin kirjoittajakurssilla Ylistarossa.
Kirjoitin syysrunon meidän kahdesta omenastamme.
Minun pitäisi kirjoittaa huomiseksi vielä lisääkin runoja, joita sitten esitän huomenissa Maalahden kirkossa.
Magnuksella on saarna.
Minulla ei taida nyt suonet, eikä runot pulppailla, joten katselen vanhaa repertuaariani, josko niistä joku kävisi. Miksei kävisi, koska maalahtelaisethan eivät niitä ole kuulleet, vaikka muut olisivatkin.

Hyvin paljon hyvää yötä ja Jeesus myötä.
Virsi 403 , säkeistö numero 3

Huudamme avuksemme sinua Jumala,
nyt tule voimaksemme,
synnistä pelasta.
Oi Kristus armollasi
puhdista sielumme,
niin että tahtoasi
alttiisti seuraamme.

T: Kaisa von Lotteritjocksjövinst.

Nykynäkymä saunallemme pihastapäin kun katsoo.
Kuusien oksat ovat klanittu sen kesäisen krukoomin jälkeen. VAAKAVIRTAUS otti ja katkaisi kuvan toisen kuusen puolestavälistä, joka otti ja kaatui sähköjohdon päälle, joka otti ja rikkoi jääkaappimme, joka otti ja on nyt puusolassa ja jonka tilalla on piskuinen jenkkikaappi, joka ottaa ja joutaa vintille, kun vanha korjataan.
Mielessäni näen jo noiden kuusten alla projekti N:o 4 valmiina.
Projekti N:o4: kuvan puiden alla puuritiläalusta, jonka päällä lepolasset ympyriäisen puisen tarjoilupöydän ympärillä.
Sieluni silmillä näen itseni imeskelemässä pillin läpi hedelmälimonaadia löylyttelyjen ja kipakoiden vihtomisien välillä.
Tämän näyn perään voin myös kirjata ylös todeksi tietämäni asian: projekteillamme on taipumus jäädä vain haavetasolle.
Samalla myös ilmoitan, että se ei ole meittiä koskaan pahemmin masennellut :)

On myös tullut hetki, jolloin profiilikuvaa olisi uudistettava. Jos joku erehtyy ajattelemaan, että kuva on vaihdettava siksi, että hien valuttaminen kuntosalin kumimatoille on tehyt tehtävänsä, hän valitettavasti erehtyy.
Ei, vaan olen saanut nenälleni uudet silmälasit. NIIDEN takia en kuvaani kuitenkaan vaihda. Tai...ehkä sitten, kun tämä kirjoittelu ja kuvailu UKK:n satakymmenvuosi syntymästä laantuu.
Näytän nimittäin uusissa kakkuloissani tismalleen Urho Kekkoselta :(
Hiuksia minulla ehkä vielä on hivenen lukuisampi määrä, mutta muuten.
Epäilin Magnukselle suureen ääneen, että linssit ovat silmäklasiliikkeessä vahingossa kiinnitetty vääriin pokiin. Nyyhkytin edelleen Magnukselle, että kuinka olen voinut olla hänen ja optikon kanssa samaa mieltä rillien sopivuudesta.
Epäilin jo sitäkin, että en ole ollut sovittelusessiossa oma HYVÄMAKUINEN itseni. Olen ihan aidosti ja totaalisesti äimistynyt ja sangen isosti pettynyt tuijotellessani itseäni kaikista huushollimme eri peileistä.
Pyydänkin, että kun tulette vastaani, niin ette sanoisi sanaakaan. Ette ainakaan mistään, mikä on aataminomenan yläpuolella olevaa.
Olen nyttemmin ajatellut muuttaa entistä käytäntöä, mitä sankojen vaihtorytmiin tulee. Entisen seitsemän vuoden periodien sijaan harkitsen tästä etiäppäin optikkojen suosittelemaa kahta vuotta.

Ryttylänmatka meni hyvin.
Ihana matkakumppanini ja huonetoverini Eve sai tuta, kuinka "säyseä ja turtahermoinen" sisar hänellä oikeastaan onkaan. Olen luultavimmin aikalailla pystynyt antamaan toisenlaista kuvajaista itsestäni tavatessamme täälä kotikonnuillamme kirkossa, seuroissa, nuttiksissa ja politiikan pyörteissä.
Olin laittanut matkalle jalkaani tekokäärmenahkakengät, joilla pystyn ottamaan kaksi (2) ensimmäistä askelta (nekin vain oikealla jalalla) LUONTEVASTI ja loput koikkelehtimalla seiniä pidellen. Kengissä on kymmenensentin piikkikorot. (VÄHÄKÖ nauratti seuratessani kulkureittimme varrella niitä sinne sun tänne meikäläisen piikkareilla tallottuja syviä reikiä kuljeskellessani majapaikkaani seuraavana päivänä. Niihin olisi huoletta voinut tuikata niitä tienreunusriskuja fosforiteippeineen tukevasti pystyyn)
"Meillehän on näköjään varattu majapaikka puoleenväliin takasinpäin Isoonkyröön!"; kiukkuilin Evelle kongotessani hänen perässään tukupusseineni.
Pilkkopimeässä menimme väärään taloon (luullen tietenkin menevämme oikeaan).
Eräästä huoneesta tultiin oikein käytävälle katsomaan, kuka niin myöhään tulee klonksuttaen (minä) ja marmattaen (minä).
Löysimme vihdoin oikeankin talon, mutta avaimet eivät sopineet mihinkään. Koittelimme sitten raivopäisämme (minä) niitä jokaiseen mahdolliseen avaimenreikään, joita näimme.
Even saama avain sopi oveen, joka oli ihan muu, kuin meille varattu.
Ängimme huoneeseen, joka oli kuuma, kuin laihialaisten sauna (35 astetta) ja minä kiukkusin, että en saa kuorsattua näin kuumassa.
"Kotonakin haluan AINA nukkua viileässä, vaikka Magnus valitta, ettei saa unta, kun paleloo ja on kylymä", rähisin.
Eve sanoi sopuisasti, että ikkunaa voi pitää auki, ellei hänen tarvitsisi nukkua ihan siinä ikkunan alla. (Olin varannut itse hyvän leposijan seinän vierustalta kaukana aakkunasta).
Noh...huoneeseen tuli sitten kolmaskin yöpyjä, joka oli jo siinä majaillutkin ja sanoi ystävällisesti, että voimme mennä viereiseen, täysin vapaaseen huoneeseen, joka ei olisi niin kuumakaan.
Morkotettuani ja posmotettuani aikani ja potkaistessani kengät kaapin alle hermoparkani hiukan jäähtyivät.
Lohdutin Eveä, että en oikeastaan ole vielä käyttäytynyt puoliksikaan niin ärtsysti, kuin jos Magnus olisi ollut följyssä.
Eve ei virkkanut mitään, mutta olen varma, että Magnus sai uuden esirukoilijan :)
Mahtava viikonloppu kuitenkin kaikenkaikkiaan.
Kovan onnen kuulokojekkeestani pimahti taas valitettavasti taas patteri. Pattereiden kestoaika on tasan muutama vuorokausi. Se ei tietenkään ole mikään kumma. Päinvastoin. Ovat neljännesosa nuppineulanpäästä kooltaan.
En uskaltanut oikein taaskaan mennä kyselemään, mitä ihmisille kuului.

Reissussa aina aavistuksen verran rähjääntyy ja niinpä olenkin vain oleskellut tänään. Pari kerrosta olen kutonut slipoverin sisäkaitaletta ja käynyt kuntosalilla.
Viikonlopun hengellistä antia olen myös mielessäni mutustellut. Olen etuoikeutettu saadessani tuta kaikkea sitä ihnuutta ja mielen virkistystä, mitä uskovien yhteentulo antaa.

Ryttylän matkaraportin päätän täältä tähän, mutta virsi tietenkin ihan loppuun:
329 3:s säkeistö

Kiitos nyt Herran.
kun nimeensä luottaa me saamme,
eläissä, kuollessa
turvata Vapahtajaamme.
Jeesus hän on
hänelle kaikukohon
kiitos js kunnia! Amen.

T: Kaisa von Ämppysdorf

Nyt onnistui!

Näin kauniin liinan ostin kesäisiltä markkinoilta. Terveisiä vaan virkkaajalle :)

Nojatuolista, jolla istuskelen aina lukiessani jotain, tai peräti miettiessäni syntyjä syviä näen samalla liinan.

Mietin eräänäkin päivänä TODELLA HARTAASTI (yrittäen pysytellä rauhallisena), että missä kohtaa aivolohkoa minulla falskaa? En siis MILLÄÄN voi käsittää, kuinka joku osaa virkata noin säntillisesti ja OIKEIN siten, että kuviosta tulee, kuin kaunis lumihiutale (tai taivahan tähtönen) langasta somasti sommiteltuna.

Käsitöistä puheenollen, olen nyt kutomassa par´aikaa itselleni VILLALIIVI-SLIPOVERIA!!! Olen suunnitellut kaiken itse. Se taas juohtuu yksinomaa siitä, etten ymmärrä toisten suunnittelemista käsityöohjeista yhtään mitään.

Juuri nyt työstän villaliivislipoverin SIVUKAITALEITA. Syy: tekeleestä tuli aivan liian kaponen.

Asia korjaantuu kuitenkin täydellisesti niillä suikaleilla, joita luultavasti tulee useampikin :(

Lohdutuksena kerrottakoon, että slipoverin pääaukko muodostui todella tuhdin kokoiseksi. Olenkin suunnitellut kyseisen aukon kohdalle KUTISTAVAA kairakierrettä.

Voi olla, että napsaisen liivistä kuvan, jos ikinä saan sen valmiiksi.

Kävin viimekertaisella Nikolainkaupunkimatkallani pizzeriassa, kuten muistaakseni raportoinkin.

Menin samaan pizeriaan, jossa kävin edelliselläkin reissullani, josta myös muistaakseni raportoin. Menin, vaikka ensimmäisellä kerralla ajattelin, että NEVER AGAIN :(

Häpesin nimittäin siihen sähtiin, että lempipizzanikin oli vähällä maistua pannukakulta. En osaa pizeria etikettiä!

Näin siinä käytiin: porhaltauduin siis kadulta pizzerian tiskille (tai siihen kohtaan, kussa kassakone kilisee) ja hönkäisin: " YKS KVATRO!"

" Tuleeko se mukaan?" kysyttiin.

" Ei, syön sen makoisiin suihini täällä."

" ME OTAMME PÖYDÄSSÄ TILAUKSEN, MUTTA...SIIS YKSI QQQQUATTRO?"

Synkeänä söin "vuodenaikaani".

Ahneus ja laiskuus voitti ja menin, kuin meninkin vannomisistani huolimatta seuraavallakin kertaa taas samaan paikkaan.

Magnus kovasti on ihmetellyt pizzeriointejani. Sanoi, että likka (so. minä) se aina menöö pizzalle ja minä saan paistella toissapäivääsiä rupiperunoota.

"Jaa, mutta mua aina heikottaa ihan hirveesti, kun olen kaupungilla ja mun täytyy heti saada jotain rinnan alle, muuten alkaa lapa täriseen."

(Sivumennen sanottuna olin mittauttamassa verensokerin keskiviikkona juuri näiden "lapatutinatärinäkohtauksien" takia, mutta arvot olivat kohdillaan. Veriarvokin oli ilahduttavasti laskenut sadastakuudestakymmenestäseitsemästä, ollen enää 151).

Mennessäni uudelleen ko. pizzeriaan kailotin kovalla äänellä pöydässä näpöttäen:

" Saisko yhden QQQQUATTTRON?" sanoin iloisena.

Kokkolassa olimme Magnuksen kanssa viime lauantakina politikoimassa torilla. Tai Magnus oli. Minä kiertelin kojujen välissä ja tarkkailin maailman menoa.

Kävin konditoriassa sikakahvilla. Oli "tarjouksessa" kahvi porsaalla 3.10! Siis melkein kaksikymmentä ennenaikuista markkaa. HALOO! Mutta kyllä se hyvältä maistui.

Varsinainen kuntosalikausi alkoi viime maanantaina. Tämä k-sali innostus on kestänyt kohdallani nyt tammikuusta alkaen ja on ainoa liikuntalaji, joka ei ole alkanut maistumaan myrkyltä, ennenkö on melkein ehtinyt alkaakkaan.

Minä ihmettelen moista itsekseni ihan kamalasti.

Olisiko ihan niin, että minusta olisikin voinut tulla silloin NUORNA oikein kunnon kehonrakentaja, jos olisi ollut mahdollisuus noissa kaikenkarvaisissa päleissä möyhätä? Olikokaan niitä silloin viiskyt vuotta sitten?

Kouluissakin voikkatunnella opettaja vain mäiski tamburiinia ja me marssimme tahdissa rinkiä.

Minustahan sukeutui sitten vain sellainen tavanomainen kehonrakentaja, eli vatsa, takamus ja kaksoisleuka mahdollisimman laajaulotteiseksi.

Ajattelin kyllä maksellessani nyt niitä salimaksuja, että EIKÖ TÄTÄ HOMMAA VOIS TEHDÄ SIELÄ LETKUTIELLÄ, KUN ON SAMANLAINEN URHEILUPALLO JA PUNTARIT ITSELLÄKI?

" Ei voi", vastasin ajatuksissani ja maksoin senpäiväisestä höykytyksestä, eikä käsi vapissut, kuin ihan vähän.

Huomenna lähden Ryttylään vastuunkantajaretriittiin. Olen siellä yötäkin. Olen pakannut kuorsaamisenestoplaastarit jo kassiin.

Kuorsaamisenestoplaastaria ei laiteta suun eteen, kuten asiaanvihkiytymätön voisi luulla.

Ei, se laitetaan nenän kannelle. Ja sitä en tiedä toimiiko se. En nimittäin kuorsaa hereillä ollessani.

Ei, en käytä niitä kotioloissa.

Magnus sanoo, ettei tiedä mitään ihanampaa, kuin oman murun naarasleijonamainen karjahtelu korvan juuressa (!)

Tänään tuli Ylen Ykkösen uutisissa (siis virallisissa sellaisissa) maankaato-uutinen, että eräs tiedemies on saanut varman tiedon tutkimustensa tuloksena, että Jumalaa ei ole. Jumalaa ei kuulemma ole tarvittu maailman luomiseen.

Se on enämpi tämä PAINOVOIMA, joka on kaiken saanut aikaan, tietää tutkija.

Että tutkimustulos olisi tarkka ja oikea, oli tiedemies antanut Jumalallekin mahdollisuuden.

Hmm..

Asia on kyllä niin, että Jumala antaa MEILLE (myös tälle kelpo tiedemiehelle)mahdollisuuden, eikä päinvastoin.

"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän", lukee Raamatussa.

Mietin, kuunnellessani uutisia, että on paljon tiedemiehiä, jotka sanovat, että Jumala ON olemassa. Saisivatpa vaan uutisen ÄSTEETEEHEN.

Tähän lopetan raportointini tälläkertaa, ja kaikukoon päässämme virren 506 ensimmäinen säkeistö:

Jeesus, tänne tulit meitä etsimään.

langenneita, eksyneitä valon tielle saattamaan.

Rakas Jeesus ystäväni, suostun sinun kutsuusi.

Tahdon antaa elämäni luottavasti haltuusi.

T: Kaisa von Näsplaastarbär