Meikäläinen lauantai-aamulla lähdössä Tampereelle koko ns. komeudessaan.
Kuvassa näkyy myös aika kattavasti yksi keittiömme neljästä nurkasta.
Tampereen matkasta myöhemmin tässä postauksessani.
Haluan edetä järjestyksessä, koska olen järjestyksen ihminen.
Siis syvällä sisimmässäni olen järjestyksen ihminen, mutta järjestyksen pito jää melkein aina hyvien aikomusten ynnä meinaamisien asteelle.

Viime maanantaina olimme siellä Järviradion studiossa kolmentunnin suorassa sessiossa Magnus, Matthew, Eve,Charles ja minä. Taatusti te kaikki jo tämän asian tiedättekin, jos olette lukeneet aiempia postaasejani.
Itse ohjelma sujui mielestämme hyvin.
Kaikkien meidän ohjelmasuorittajien posket pakrottivat punaisina ja joimme pari pannullista kahviakin illan mittaan. Eve toi mukanaan nisupussin ja kahvimaidon. Kahvit saimme keittää talon jauhoista.
Pelkkää kraanavettäkin kului ainakin meikäläiseltä puolenkuution verran.
Tehän muistanette, rakkaat lukijani, sen kuivankielensyndroomani?
Tälläkertaa vesivarotoimenpide puri mielestäni hyvin. Se, että takeltelin pari, kolmekkin kertaa, johtui tilanteen jännittävyydestä, eikä syndroomasta.
Charlesilla oli läppäri nokan edessään, josta hän luki eetteriin raamattuopetuskirjoituksensa.
Läppäri otti tietenkin tiltatakseen ainakin kerran, mutta Charles pysytteli tyynenä ja näennäisen kylmäverisen rauhallisena.
Hänellä oli kyllä varakonekin muassaan, mutta nyt en pysty sanomaan tarvitsiko hän sitä, koska olin juomassa sitä kahvia raadion köökissä. Lähetyskopin tilat olivat rajalliset ja sen lämpötilakin oli omiaan punehduttamaan poskipäitä.
Charles kertoi myöhemmin kotona, että hän ei lähde oikein mihinkään ilman, ettei vähintään kolme läppäriä ole olkaväskyssä mukana.
Kantapään kautta oppii kuulemma yhtä ja toista kun kulkee raamattuopetuksia pitämässä.
Emme ole kuulleet palautetta ohjelmastamme ollenkaan. Se ei meitä huolestuta, koska tiedämme, että kun Pohjanmaalla mitään ei kuulu, niin kaikki on mennyt nappiin. Kuulumattomuus on siis kiitos täällä meilläpäin ;)

Tiistaina menin neuvolaan.
En koskaan opi nikottelematta käyttämään NEUVOLA-sanaa. Neuvolaan menin nikottelematta viimeksi 37 vuotta sitten.Siellä tarkkailtiin syntymättömän vauvelin kehitystä. Myös syntyneen vaavin päänuppia mittailtiin ja koko komeutta punnittiin nimenomaa myös NEUVOLASSA.
Minä jokatapauksessa menin nyt itseni takia neuvolaan. Veren sokeripitoisuudet katsastettiin ja verenpaineiden millimoolit. (En ole ollenkaan varma kuuluuko millimooli yhtään verenpainemittauksen tuoksinaan, mutta laitoin sen, koska se kuulostaa niin kivalta).
Kaikki tulokset olivat loistavia. Tuli myöskin hetki, että pyydettiin astahtamaan neuvolan digivaa´an päälle.
Järkytys oli kauhea, kun huomasin, että kotihöyrypuntarimme näyttää kuusi (6, sex) kiloa ENÄMPI, mitä painoon ja lukemiin tulee.
Noh, lohduttauduin sillä, että niinhän se neuvolan vaaka näytti ilkeästi enempi heti alussakin. Asia oli siis kyllä tiedossa.
Käytän kumminkin aina kotipuntarimme painokäyrälukuja, koska ne ovat siedettävempiä ;)
Olen sitäpaitsi aina kuullutkin, että pitää sitä SAMAA puntaria käyttää, eikä hyppiä siellä sun täällä puntaroitsemassa.
Neuvolan neuvoja ihasteli painonpudotustani. Hän sanoi, että saavuttamani tulos oli loistava. En hangoitellut vastaan ja kylvin kaikilla kiloillani ihastelun päivänpaisteessa.
Sisäinen, huomattavasti vakavampi äännähtely kyllä sanoi, että tahdin on kiristyttävä! Pussikuuria puserrettava niin, että puntarit näyttävät joka paikassa samaa VÄHÄISTÄ lukua.

Torstaina oli vuorossa runopiiri.
Meitä kokoontui piiriin tasan kaksi ihmistä. Minä ja Ellikki.
Asia on niin, että voidakseen koota ajatuksensa, niitä täytyy olla vähintäin kaksi. Sama pätee myös runopiiriin :)
Suunnittelimme Ellikin kaa pyhäinpäivän runo-ohjelmaa Orisbergin kappeliin.
Mars Pyhäinpäivänä klo 13 Orisbergin kappeliin kaikki kynnellekynttäävät.

Ellikki luki pari runoa arvioitavakseni. Arvioin, että toinen runoista ei oikein mallannut ja Ellikki oli tismalleen samaa mieltä.
Hän aikookin etsiä jonkun muun runon lukemansa tilalle ja arvioimme asiat taas uudelleen ensi torstaina.
Toivon, että saan äntiin kirjoittaa pari ihan ihka uutta pyhäinpäivärunoa itse lausuellakseni ne siellä kappelissa.

Perjantaina otin ja lähdin Nikolainkaupunkiin junalla.
Lähdin oikein jantusissani ostamaan itselleni pitkiähousuja ja syysLÄTTÄNÄ-nilkkureita. SyysKORKEAKANTA-nilkkurithan minulla olisi vintinkomerossa, mutta kuten muistanette, en voi sellaisi ihanuuksia enää jalkoihini pistää. Se taas johtuu kipeestä jalastani.
Junamatka sujui vanhaan malliin: pelkäsin kuollakseni sitä vauhtia.
Se vanha (paino sanalla vanha) veturilousku puski asemien välit urut aukinaisena tuhatta ja sataa.
Kiskot ryskivät ja paukahtelivat taatusti rullallekkin parin ratapölkyn matkalta.
Kauhusta kankeana toivoin, että Tervajoelta olisi lentokoneyhteys Nikolainkaupunkiin. Lentokone on ainoa päle, jonka kyydissä en pelkää. Itse asiassa minua ihmetyttää ne, jotka potevat lentokoneellalentämiskammoa.
Kaivoin peloissani kaksiteräisen miekan laukustani. Kaksiteräinen miekka = raamattu.
Sitä lukiessani huomasin ilokseni, että kauhu ottikin laantuakseen ja pian seisoin turvallisesti Nikolainkaupungin aseman platformilla.
Ostin junapiletin valmiiksi paluumatkaa silmälläpitäen ja suunnistin ontuvat askeleeni pitkähousukauppaan.
Löysin kahdetkin pöksyt. Kolmannet oli vielä pitkin paikatuin hampain jätettävä hyllylle.
Sellaiset ihanat kiiltävät nahkajäljitemähoussut! Oi, jahka ne sieltä joskus haen, en aio niistä luopua vellitalossakaan!
Pussikuuria täytyy kuitenkin vielä noudattaa hyvän tovin :(
En kuitenkaan oikein paljon aio täst´edes välittää, sopivatko jotkut vaatteet määrätyn ikäiselle ihmiselle (minulle), vai ei.
Nimittäin, jos ne ovat kivoja ja kutakuinkin tyylikkäitä, niin siitä vaan.
Erääseen sotisopaan sonnustautuessani, nyt viikonloppuna, kysyin Magnuksen mielipidettä asukokonaisuudestani.
Olin peilin edessä spatseeratessani havaitsevinani, että näytin elähtäneeltä P. Pitkätossulta.
- Hianolta sä näytät mun miälestä, sanoi Magnus lukien Kunta ja me-lehteä (tai jotain vastaavaa).
Hhmmm...en oikein luota Magnuksen makuun. Itseasiassa harvoin on niin vastakkailla makunystyröillä varustettua avioparia bongattu kuin minä ja Magnus.
Magnuksen mielestä kaikki vaatteeni ovat kuin RUKIHINPERKOOMEKKOJA.
Nyt, kun näytin satavuotiaalta sekundapepiltä, hän olikin tyytyväinen näkemäänsä. Hhmmm?...

Menin sitten onnistuneiden ostosteni jälkeen kaupunkireissun kunniaksi oikein kahvilaan. Join ison kupillisen kahvia ja ison kirsikkapullan. Jälkimmäinen oli tosin ontto.
Haikeana muistelin kirsikkapullia vuodelta kuuskytkuus, tai jotain.
Sisustat silloisissa kirsikkapullissa olivat täynnänsä ihanaa kakkutaikinamöhnää. Ne painoivatkin taatusti viisisataa grammaa kappaleelta. Kirsikkainen maku viipyili suussa aina kauan. Vielä iltasellakin pukkas röyhtäisyn mukana kirsikan lämmin tuulahdus suuhun ja muistui päivällinen juhlahetki kirkkaana mieleen. Silloin kauan, kauan sitten.
Oi aikoja niitä ihania, maukkaita!

Aioin kierrellä kaupunkireissullani kauppoja hiukan laajemmallakin perspektiivillä, mutta vasen jalka ei suostunut tallaamaan mukana.
Se äityi taas niin kipeäksi, että jossain porttikongissa olin pakotettu nielaisemaan vaihteeksi buranan. Olin jo aamulla tietenkin niellyt pillerin, että yleensä pääsisin matkaan.
Tähän väliin onkin nyt hyvä laittaa sellainen tieto teille, että pääsen lääkäriin tänään :)
Nyt aion kyllä valittaa niin äänekkäästi, että verenkierto, varsinkin pullukoissa suonikohjukkeissani on kertakaikkisesti tutkittava. Vaikka ne eivät ole vertavuotavia, eivätkä muutenkaan rähmi, eivätkä valu visvaa, niin NE ON TUTKITTAVA! ÄRH...RÄYH...ARRRRGH!
(Kohjut pitää kuulemma olla kuvailemieni kaltaisia, ennenkö niille tehdään yhtään mitään).
Anteeksi tämä intiimmi sairauskertomus ja räyhentely. Ehkäpä viime marraskuusta asti popsailemani puranat alkavat heikentää tyylitajuani, niin vaatteissa kuin puheissa.
Sain kuitenkin senverran käveltyä, että löysin lätyskänilkkurit ja ihan ovat siedettävätkin. Ovat oikein tuossa valokuvassakin jaloissa :)

Kun iltapäivällä sitten istuin taas paluujunassa huomasin, että kädessäni hautoma paluupiljetti ei ollut enää voimassa. Se juna oli jo mennyt ja palannutkin varmaan!
Kauhistuin niin, että en muistanut edes pelätä. Sivusilmällä huomasin kyllä, että sähkötolpat vilisivät ohitse kuin onkisiimaa.
Olivat näköjään muuttaneet systeemiä siitä, kun viimeksi olin junassa peljännyt. Silloin lippu kelpasi hyvän tovin eteenkin päin, eikä tarvinnut edes samana päivänä matkustaa.
Ajattelin, että menen vaikka vankilaan, mutta toista kertaa en piljettiä osta!
Sommitellessani eri selostuksia ja uhkauksentapaistakin konduktöörin varalta huomasin, että Tervajoki viuhahti ohi.
Olin istahtanut siihen ainoaan junaan, joka ei pysähdy kotikontuni asemarakennuksen kohdalla.
Samassa oli herra konduktööri kohdallani.
Kaksin vapisevin käsin ojensin ryppyisen lippuni hänelle ja kuiskasin:
- Olen tehnyt kaikki mahdolliset erheet, mitä piljetinostoon tulee. Se juna on mänt ja kotipysäkkikin viuhahti hetki sitten ohitse. Minä voin kyllä ostaa lipun Östermyyraan ja maksaa kaikki, kuulin suuni sopertavan. Olin varma, että silmäkulmassani oli kyynelkin pukkaamassa kalvakkaalle poskelleni.
Konduktööri huiskautti ilmassa lippusaksiaan ja jatkoi sanaa sanomatta seuraavan matkustajan luo.
Niiskautin nenääni ja rukoilin hartaan kiitollisena, että VR:llä alkaisi sujumaan bisnekset paremmin.
Että veturit ja vaunut pysyisivät kunnossa ja aikataulut natsaisivat. Kiitin mielessäni myös kaikkia suurpiirteisiä ja ymmärtäväisiä junavirkailijoita. Myös rukoilin, että kaikki sekunda Peppi P.Tossut saisivat ymmärrystä kaikkinaiseen matkustamisiin ja lippujen ostamisiin.

Kotona näytin ostokseni Magnukselle.
-Joo, ylihianoja kaikki, hän sanoi samalla. kun luki Pohjalaista.

Lauantaina lähdin kopallinen runokirjoja käsivarrella Tampereelle.
Ajelin Laihian määrätylle kylmäasemalle, josta Eikku noukki minut kyytiinsä.
Kyseessä oli Naistenkesken Iltapaivä Tampereella nääs.
Oli todella hyvä iltapäivä. Meidät, Eikku ja minut, vietiin syömään oikein ravintolaan ja muutenkin tunsin olevani kuin piispatar pappilassa. Luulen, että Eikulla oli samat tuntemukset.
Varmaan ko. iltapäivän puolesta oli rukoiltu runsaasti.
Jalkani puolestaan sanoi yhteistyösopimuksen yksipuolisesti irti ja minut jouduttiin hakemaan autolla lähetyskodille.
(Tänäänhän jalka otetaan puhutteluun, joten ensi kerralla varmaan trinttaan koko matkan sinne ravinteliin ;)

Paluumatkalla pysähdyimme Juustoportilla.
Söimme maistiaisia niin runsaasti, että hätinä pääsimme vyöräytymään autoon takaisin.
Ostin leipäjuuston puolikkaan ja lakkahillopurkin. Magnukselle lisäksi vielä tuliaisiksi valkoista käsintehtyä suklaata.
Niin oli meikäläisen kupu vielä maistiaisista pinkeänä, etten huomannut pyytää Magnukselta yhtäkään palaa siitä tuliaislevystä.
Eipä "huomannut" mies itsekään suklaadistansa tarjota.
Kun asiaa myöhemmin voivottelin, sanoi hän:
- Ethän sä rikkaa valakosuklaatia. Sähän sanot, notta se röfää ja maistuu kalanmaksaölijyltä ja muistuttaa Jekovit-kalanmaksaöljysuklaata!
Voihan sanomiseni niinkin tulkita.
Tarkensin kuitenkin, että kalanmaksaöljystä tykkäan, mutta JEKOVIT-suklaa, jossa oli kalanmaksaöljyä ei lasehdi.
Onkohan sitä Jekovittia muuten myynnissä vielä? Apteekeista sitä aikoinaan sai ostaa.

Terveisiä ja siunausta kaikille teille ja muillekkin.
T: Kaisa-Peppiina Biljetsten-Jekovits
--------------------------------------------
Psalmi 9 jakeet 10-11

Herra on sorrettujen turva,
hän on suoja ahdingon aikana.
Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut.
Sinä, Herra, et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua.

Kuvassa kaksi omenapuutamme, joita olemme alkaneet ojentaa uuteen uskoon ja asentoon.
Ohjekirjan mukaan omenapuistamme oli hyvää vauhtia hehkeytymässä saunavihtoja (ainakin malliltaan).
Edelleen ohjekirjan ohjeita myötäellen Magnus väänsi oksia narun ja tiiliskivien avulla nyökkymään alaspäin.
Saunavihdathan tuottavat tunnetusti hintsusti omenasatoa.
Ans katsoa nyt, kuinka oppi puree puihin, jotka ovatkin tähän asti luulleet olevansa vastoja.
Kolmannessa kuvassa Joonathan sai enkan torninrakentamisessa.
Voitin joskus jossain arpajaisissa punaisen pussukan täynnä puupalikoita. Tämä arpavoitto on ollut elämäni parhaimpia, mitä arpavoittoihin tulee. Ensinnäkin se on melkein ainoa ja toiseksi siitä on ollut mahdottoman paljon iloa kaikille lapsenmielisille.
Ostakaa ihmiset lapillenne ja lapsenlapsillenne puiset palikat, jos eteen sattuvat. Söksee on taattu!

Olen tällä nimenomaisella hetkellä niin tuohtuneessa mielentilassa, että kirjoittaminen saattaa onnahdella paikka paikoin.
Meillä on se kolmen tiiman ohjelma ilta tänään Järviradiossa.
Jännittää ihan mahottomasti ja muutenkin aika pakkaa olla kortilla.
Magnus oli tällä ISOLLA (!) koneella koko aamupäivän, enkä päässyt ajoissa harrastamaan mielilempipuuhaani maanantaibloggausta :(
Nyt sitten täytyy mahdottomassa brottomissa yrittää onnistua saamaan aikaan jotain järjellistä ;)
Charles sanoi, että sähän nyt pinhuusissa olet tuon blogisi kanssa. Varsinainen addikti.
- En ole! Sitäpaitsi kaikki sadat ja taas sadat lukijat odottavat, että maanantaiblogi ilmestyy, enkä voi pettää heidän toiveikkaita olettamuksiaan, vastasin suu täynnä perunaporkkanamuusia.
- Hhmmpf, jatkoi puolestaan Charles.

Muuten sitä Järviradio-ohjelmaa voi kuunnella myös netin kautta.
Tänä iltana Järviradiossa klo 18-21 TADAAA...Magnuuus, Charleeees, Eweeeee, Matthewwwww, ja Kaisaaaaa!

Ja sitten toivotan ikionnellisena taas muutaman uuden lukijan tervetulleeksi joukkoon ihanaan.
Sissi ja Jukka Kaulanen. Ilolla teidät merkille panin.
(Kaikki entiset myös ehdottomasti jälleen kerran. Myös Jukka-Pekka :)
On mukavaa, että lukijaruudukko oikeassa ylänurkassa kasvaa, ettei tarvitse seinille kirjoitella.
Mukavaa toki on, että lukijoita yleensäkkin on. Ei tietenkään tarvitse ruudukkoon itseänsä...MUTTA MUKAVAA JOKATAPAUKSESSA. Kaikitse päin.

Nyt näyttäisi siltä, että kun tarkastelee kalenteria ti ja ke olisivat olleet plättiksiä.
Minkään valtakunnan merkintöjä ei ko. päiville nimittäin ole.
Ellei oteta taas lukuun "sinappi, ketsuppi, makkara"-merkintää keskiviikon kohdalla.
Tälläinen merkintä oli pakko laittaa oikein kalenteriin, että muistan hakea tavarat torstain Myrskylyhtyseuroihin ENNEN torstaita.
Niinpä ajelin keskiviikkona kirkolle makkarakauppaan ja hankin kaikki tarpeelliset tilpehöörit.
Torstai aamulla lähdimme ennen naapurin possukoiden ensimmäistäkään rupahdusta Nikolainkaupunkiin ja menimme Viviannin ja Joonathanin kaa Tropiclandiaan.
Olimme kylpylän kassajonossa pari minuttia jälkeen ovien avautumisen, mutta silti suihkut, poreammeet, saunat ja liukumäet olivat pullollaan porukkaa.
Minulla oli upouudet uikkarit mukana. (Jos kyllä vanhatkin myös).
Laitoin kuitenkin pussikuuritulosten innostamana ne uudet simpparit ylleni ja purjehdin uimaosastolle.
Magnus oli jo Joonathanin kanssa altaassa kun me tytöt saavuimme.
-Nosta vähä tuota rintavarustusta! loihe Magnus lausumaan, niin että taatusti kaikki altaassa olevat about 700 uiskentelijaa kuulivat.
- MILLÄS NOSTAT KUN EI NOUSE, sihisin minä ja desilitran verran hallin uimavettä oli mennä väärään kurkkuun.
- Katsos rakas Magnukseni, maan vetovoimalle en minäkään voi mitään ja...- -Orota, niin mä heleppaan, sanoi Magnus ja sitoi uimapuvun nauhakkeita niskan taakse kireämmälle (sikäli se oli yleensä mahdollista).
Niskat krykyssä ja myrtsinä otin näennäisiä uimaliikkeitä ja pian moiset toisaikaiset murheet väistyivätkin....uusien tieltä.
Tuli nimittäin mieleen, mitenkä varmastikkin valtava määrä kaikenlaista bikku bakteeria pyöriskelee siinä ympärillä kaikkien 900 (porukkaa oli tullut lisää syysloman viettoon kylpylään) uimarin lisäksi.
Muistissa oli juuri edellispäivänä lukemani uloste-uimahalli-uutinen.
Itse asiassa olin varma, että joku tappaja-ameeba löytää etusormeni kynsivallissa olevan verestävän reiän ja ui suolistooni.
Entäs Viviannin polvi? Siinä vasta oli oikein neliösenttien horkama rantautua.
Vivianni oli kaatunut koulussa, eikä polven kolhu ollut vielä kunnolla parantunut.
Kyllähän nämä murheet siinä kolmen ja puolentunnin aikana ehtivät huuhtoutua altaaseen ja loppujen lopuksi meillä oli mukavaa, vaikka bakteerikauhu ajoittain iskikin päälle.
Voimme itseasiassa mennä piakkoin uudelleenkin. Niin kauan pitää mennä, kun lapset huolivat följyynsä.
Menimme sitten pizzalle.
Senjälkeen tulikin niin väsy, että töin ja tuskin sain pidettyä nahkalaput silmien edestä ylhäällä.
Illalla lähdimme Lymmyyseen myrskylyhtyseuroihin.
Ihailimme kotiin tullessamme mahtavaa tähtitaivasta. Löysimme Otavan ja bongasimme satelliitin.
Joonathan sanoi, ettei koskaan ole nähnyt niin hienoa tähtitaivasta.
-Kaupungissa on niin paljon valoja, etteivät tähdet näy niin hienosti kun täällä maalla. Täälä Hälvällä lähimpään katulamppuun on meiltä kuus kilometriä, kerroin minä puolestani lapsille.

Perjantaina töiden päätyttyä vävy Eerikki tuli noutamaan lapsikatrastaan kotiin ja syömään samalla.
Edellinen onnistui, mutta jälkimmäinen ei :(
Minulla oli vasta tyhjä kattila yhdessä kädessä ja perunapussi toisessa, kun vävy ja Lyllan seisoivat toiveikkaana kynnyksellämme.
Tiedonkulku oli päässyt pätkimään pahemman kerran. Niin voi joskus käydä, vaikka kaikilla, paitsi Lyllanilla, on kännykkä.
Täytyy joskus ottaa vahinko takaisin oikein korkojen kanssa.(Korot= jotain superhyvää erikoisjälkkäriä).

Lauantaina menin kuntosalille.
Kuntoilin, pukersin ja pakersin ylhäisessä yksinäisyydessä.
Päätin, että on pakko alottaa taas kuntsarointi. Ei tuu muuten mistään mitään. En paljoa surrut sitäkään, että nostelemani painot ovat taljassa kovasti paljon pienentyneet. Johtuu tietysti siitä kohta vuodentakaisesta krukoomista :(
Sain kuitenkin nostettua taljaa ihan ilahduttavati. Tästä on vain yksi tie: ylöspäin ja painon suhteen myös yksi tie: alaspäin.

Eilen sunnuntaina Magnus saarnasi Soinin kirkossa.
Illalla oli Kansanlähetyksen seurat seurakuntatalolla, jossa minäkin sain lausua runoja ja todistaa uskostani Jeesukseen.
Väliajalla meitä pidettiin eräässä perheessä Magnuksen kanssa kuin piispaa (ja piispatarta) pappilassa.
Saimme hyvää ruokaa syödäksemme, kaffia juodaksemme ja vielä päikkärit nukkuaksemme.
Talossa oli myös visiitillä maailman suloisin Suomen ajokoira. Maisa 4kk.
Kun osaisi varttiosankaan olla niin sydämellisenystävällisenrakkaudellinen kun Maisa 4kk, niin meikäläisen rinnalla ei olisi tuskanuitua elää.

Luen muuten sen saman todistuksen tänään Järviradiossa kun eilenillalla Soinissa. Se ei haittaa mitään, koska soinilaisethan ovat kaikki taas seiroissa seurakuntatalolla.
Minullahan on sellainen "kielivaiva", kuten rakas lukijani muistanet ja niinpä otin vesilasin myös eilen viereeni puhujapönttöön.
Nyt ihmettelen, kuinka toimin radiolinjoilla?
Ei ole hauskaa, jos nielaisut klunksahtelevat eetteriin ja kuulijoiden korviin.
Siis, jos tulee hiljaisia hetkiä ohjelman kuluessa minun osuudessani, niin tiedätte, että olen ulkorappusilla hörppäämässä vettä kielenkantojen luiskahtelujen takaamiseksi.

T: Kaisa Hörppänen-Lunksahde
---------------------------------------------

Psalmi 96 jakeet 10-13
Julistakaa kaikkien kansojen kuulla:
Herra on kuningas!
Hän loi maan, joka pysyy eikä horju.
Oikeutensa mukaan hän tuomitsee kansoja.
Iloitkoon taivas, iloitkoon maa!
Pauhatkoon meri kaikkineen, juhlikoon maa ja sen luodut,
humiskoot ilosta metsien puut Herran edessä, sillä hän tulee!
Hän tulee tuomaan oikeutta, hallitsemaan vanhurskaasti maata,
uskollisesti sen kansoja.

Kävin tänään kuvaamassa sienet, joiden nimeä en tiedä.
Ovat muuten jo väljähtyneet väriltään ja levinneet laidoiltaan. Yksikään ötökkä ei ole niistä palastakaan maistanut, elikkä kyseessä on luultavasti joku alalaji seitikkien sankasta suvusta.
Harmittaa, kun en osaa käyttää fotograaffikonettani ollenkaan. Kuvat ovat aina kuin lievähkössä sumussa otettuja ja värit kuin meikäläisen kirjopyykki (kulahtanutta ja värit väljähtäneitä).
Ensi vuonna menen taatusti fotograaffikurssille, vaikka sitten pitäisi ajaa Nikolainkaupunkiin, tai Östermyyraan asti.
Väriskaalaan on tultava muutos!

Mutta mitä minun silmäni näkivätkään kun avasin blogini alkaakseni päivitystä pränttäämään?
Ihka uusi lukija taas. Lumero 27 oli kuin olikin 28.
Sydämellisesti tervetuloa Jussi Marttala sivustoilleni :)
Uudet lukijat (ja kaikki te ihanat entiset) olette nimenomaa se luja, tukeva niitti plakaattiin, jossa lukee: JATKA KAISASENI BLOGGAILUA, VAIKKA IKENET IRVIS JA VAIKKA SYDÄN MÄRKÄNIS!
No minun nyt ei tarvitse noin raskaasti tätä kirjoittamista suorittaa, eikä sydänkään ole märkänemässä, mutta ymmärrättehän, mitä ajan takaa?

Maanantain kohdalla kalendäärissäni lukee Posti Tele ja kulik.
Toisen merkinnän ymmärrän. Posti Telen eläkeläisten kohtaaminen olisi ollut Nikolainkaupungissa.
En mennyt sinne. Johtuiko se sitten tuosta KULIK:sta? Mene ja tiedä.
Mikä ihmeen kulik?
Hiukan ehkä uumoilen jo asian laidan, mutta on se niin vähäpätöinen, että en kirjoita siitä ollenkaan.
Turhaa ei Magnus hirvittele käsialaani. Kauppalappua on turha hänelle kirjoittaa mukaan, koska hän joutuu soittamaan ja suomennuttamaan joka rivin kumminkin.
En muista, olenko kertonut, että rakastan kirjoittaa itselleni mukaan kauppalappuja? Paitsi, että ne ovat elintärkeitä, koska en muuten muistaisi mitään, niin todenteolla rakastan niiden kirjuuttamista.
Laitan tähän esimerkin kuvitellusta, mutta sangen tavanomaisesta lapusta:

2 l mjöltsiniä
mööriä 1/2 kg
2kg puunuuta
munni 1pkt.
kaakkipussi
rörpetonkia purkki
2 punaista änkitiä

Minua viehättää ajatus, että kauppalappuni putoaisi ja salaperäinen kauppalappubongaaja löytäisi sen ja pitäisi lappua erikoisaarteenaan lopun elämäänsä.
Hän lukisi ja lukisi lappua, eikä hänelle selviäisi, mitä ihmettä siinä on kaupasta lähdetty hakemaan.
Kerran, kauan sitten, eksyin tälläisen kauppalappukeräilijän blogisivulle. Harmi vain, etten heti lisännyt sitä seuraamiini blogeihin. En enää ole löytänyt häntä etsiskelyistäni huolimatta.
Löytämänsä kauppalaput oli oikein kuvattunakin hänen blogissaan. Monia erilaisia!

Minä luen aina kauppakärrystä löytämäni toisten ostosmuistilaput, mutta en ole ymmärtänyt alkaa säästämään niitä.
Minulle on tuottanut hirveitä vaikeuksia olla nostamatta maasta, tai lattialta ylös valkoista paperilappua, jonka olen varmasti tiennyt olevan KAUPPALAPPUMUISTIO. (Alaa harrastanut erottaa sadanmetrin päähän kauppamuistilapun erotukseksi muista lappusista).
Olen pelännyt, että joku näkee ja luulee, että minä luulin, että kyseessä on aarrekartta, tai ihan paperiraha.
Kärryihin jäänyt lappu on helppo nakki noukkia ja lukea huomaamattomasti.
Täst´edespäin en enää pelkää, enkä luule mitään. Nostan kylmästi lappusen hellävaraisesti ylös ja luettuani SÄÄSTÄN sen.
Että tällästä.

Torstaina leivoin leipää ja sämpylöitä.Muistin mennä leipomusten välissä runokerhoonkin kirjastoon.
Leipien ja sämpylöiden leipominen on haastavaa pussikuurin aikana.
On sanoinkuvaamattoman vaikeaa stopata tuoreen leivän ja sämpylän moheltamista vain kynnenmustuaisen kokoiseen palaan.
Aika hyvin onnistuin.
Selitin tosin itselleni, että kysymyksessä oli jättiläisen kynsi ja sen mustuainen. Silti ennen pussidieettiä söin hulppeesti melkein koko leivän ja vähintäin kaksi sämpylää.
Tästä kieltäymisinnosta voit tehdä ihan oikean johtopäätöksen: puntarin viisari värähtää edelleen yhä alemmissa lukemissa. (Helpolla ei puntari silti pääse vieläkään).

Perjantaina jatkoin leipomisia. Nyt pyöräyttelin korvapuusteja ja leivoin omenapiirakan.
Pystyin urheasti voittamaan haluni syödä pellillinen puusteja leivinpaperi kyytipoikana. Omenatortustakin väkersin ihan pikkuisen palasen vain maistaakseni, kehtaako sitä tarjota vieraille.
Eve ja Matthew tulivat näet meille ja hioskelimme sitä Järviradion programmia minutti minutilta.
Muistanette, että ohjelma tulee suorana lähetyksenä Järviradiosta 24 päivä lokakuuta klo 18.00-21.00?
Meitä on Magnus, minä, Eve, Matthew ja Charles, jotka laitamme itsemme likoon, kuten niin vetävästi nykyään kaikesta tekemisestä sanotaan.
Haluaisin ohjelman aikana soittaa omana valintanani välimusiikiksi The Roadin ihkauudelta äänitteeltä sen nimikappaleen, mutta en muista, mikä sen nimi oli :(
Kuulin kappaleen radio Deistä ajellessani Punaisella vauhtihirmullani (siis Ruttu-Ooppelillani) tässä yhtenä päivänä.
JOS joku sankasta lukijakunnastani on taas jaksanut tähän pisteeseen saakka ja tietää ko. kappaleen nimen, niin otan ylionnellisena tiedon vastaan!
Saimme illanmittaan ohjelmakoosteen hyvin koostettua ja kahviakin kiitettävästi ryystettyä.
Sinä, joka puolestasi olet jaksanut TÄHÄN pisteeseen voit kernaasti rukoilla koosteen ja lähetyksen puolesta :)

Lauantaina olimme Alavudella Kansanlähetyksen vastuunkantajapäivässä.
Strategioista ja kaikista soluista ja Alfoista puhuimme ja kirjoittelimme lapuille ankarasti ja innokkaasti eri ehdotelmia.
Kysymys on tietenkin loppulopuksi siitä, kuinka saisimme evankeliumin ilosanomaa vietyä etiäppäin tässä matoisessa maailmassa.
Mietin vastuunkantajapäivän mittaan ja aikana, kuinka minä aikoinani kuulin Jeesuksesta.
Koulussa.
Koulussa minä kuulin ja karttatelineeseen laitettiin uskontotunnilla aina pääsiäisen aikaan iso pahvinen kuva, jossa Jeesus riippui ristillä.
Saiko pieni kolmasluokkalainen tyttö traumoja?
Ei saanut. Uskoin lujasti ja turvallisesti, mitä ope sanoi: Meidän ihmisten syntien takia. Meidän ihmisten iankaikkisen elämän puolesta.
VANHEMPANA sitten minulle kertasi asiaa työkaverini. Hän pyysi mukaansa jopa hengellisiin tilaisuuksiinkin.
Aikani vastaan krahnattuani menin, "kun se työkaveri on niin mukava, eikä aina kehtaa kieltääkkään".
Tässä sitä nyt ollaan pestyine kauloineen. Suosittelen lakata krahnaamasta vastaan ;)

Sunnuntaina menin kuiskaajaksi "Runo Tutuksi-tapahtumaan" Seinäjoelle.
Meidän Kirjaston Runopiiristä Kylli oli niin rohkea, että oli imoittautunut yksittäisesitykseen. Hän lausui sielä minun kirjoittamani runon "Onkos herätty?"
Esiintyjinä oli ryhmiä ja pienryhmiä eri maakunnista.
Yleisöä oli nytkin runsaasti. -Enempi kuin koskaan ennen, sanoi juontaja.
Olen ollut monta kertaa mukana ja aina sielä on ollut kiitettävästi osanottajia ja yleisöä.. Jonottaa on saanut, sekä hyysikkään, että ruokalaan, että kaffilaan.
Hienoja esityksiä oli paljon.
-Vaikeaa oli voittajaa joukosta nostaa, sanoi palautteenantaja ja tuomari, lausuntataiteilija ja näyttelijä Timo Kankainen.

Jos on suu kuivanut ja sydän poukkoillut itse esiintyessäni estraadeilla, niin nyt vasta hirvittävää oli.
Nyt kuivuivat, paitsi kielenkannat kitalakeen, niin silmänmunatkin niin, että tuskin pränttiä erotin.
Kuiskaamisesta olisi tuskin tullut mitään, jos kuiskata yleensä olisi pitänyt.
Kylli esitti runoni tosi hyvin, eikä edes pahemmin jännittänyt.
-Esitit runon juuri, kuten tekijä oli asiat sydämen sypyköissään ajatellut värssyjä luodessaan, vakuutin Kyllille.
Kylli oli tyytyväinen antamaani palautteeseen.
Emmekä me muuta kaivanneetkaan. Tiesimmehän itse, että kärkisijoille olisimme kuuluneet (kuten kaikki muutkin).

Tänään leivoin taas leipää.
Ei, emme me ole syöneet holtittomasti.
Meille tulee kolme muuta leivänsyöjää kylille keskiviikkona ja torstaina.
Charles, Joonathan ja Vivianni.
Viimeviikon ruisröötit eivät silloin riitä mihinkään.

Hyvää illanjatkoa kaikille ja Jumalan runsasta siunausta!
T: Kaisa Mustonen-Kynsiälä
------------------------------------

Ensimmäinen Mooseksen kirja, luvut 1-5

Alussa Jumala loi taivaan ja maan.
Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.
Jumala sanoi:"Tulkoon valo!" Ja valo tuli.
Jumala näki, että valo oli hyvä.
Jumala erotti valon pimeydestä, ja hän nimitti valon päiväksi
ja pimeyden hän nimitti yöksi.
Tuli ilta ja tuli aamu,
näin meni ensimmäinen päivä.

Kuvia lempparimaasta.
Ylimmäisessä näkymä Betesdan lammikolta.
Keskimmäisessä maailman kuvatuin kadunnimikyltti.
Alimmaisessa rappuset, jotka johtavat johonkin, jota en muista.

En kirjoita, että maanantai pyörähti käyntiin sateisena ja syksyisenä, koska suurimmalle osalle lukijoistani ei tarvitse erikseen alleviivata kyseistä seikkaa.
Tietysti heille, kutka lukevat blogiani maailman äärissä, asia voi olla tiedollisesti arvokkaampi, mutta enpä usko, että liijemmin heillekkään.
Sääkartat- ja tiedot kulkevat salaman nopeudella ja muistikin varmaan pelaa kaikilla muualla olevaisilla, että lokakuussa on Suomessa aina syksy ja sateista.
Mitenkään synkkänä sateesta ja syksystä huolimatta tämä maanantai ei suinkaan koittanut. Tähdennän tiukasti tätä seikkaa.
On kyllä epistä, että kun kirjoittaa MAANANTAI KOITTI SATEISENA JA SYKSYISENÄ sitä heti itsekkin ajattelee, että kirjoittajalla lankee kaikki maksut sinä päivänä, jääkaappi on tyhjä, ei ole mitään päällepantavaa, kukaan ei rakasta, eikä kukaan ymmärrä ja koko ajan tekee mieli rääkyä.
Meikäläistä ei todellakaan tällä kertaa kosketa tuollaiseta asiat (muutamaa vähäistä kohtaa lukuunottamatta) ollenkaan.

Tänä maanantaina sitävastoin saan toivottaa onnesta mykkyräisenä kaksi uutta lukijaani AILAN ja VILUKISSIN tervetulleeksi jo ennestään olevaiseen joukkoon!
Menen ällätikun kanssa aina kaikki "vanhat" lukijani läpi ja toivotan mielessäni kaikille kaikkea hyvää.

Maanantai männäviikolla oli ilmeisesti plättipäivä, koska siinä ei ole minkäänkarvaista merkintää mistään.
Silloinhan oli tietysti ainakin bloginkirjoituspäivä ja varmaan läyrysin jo silloin maanantain tekemisistäni. Hohhoijjaa!

Tiistaina raahasin jalkani fysioterapeutin pakeille.
Menimme yhdessä kuntosaliin ja kiersin kaikki vempeleet läpi hyvällä menestyksellä.
Jalkani teki kuin tekikin työtä käskettyä ja ilokseni tunsin pitkästä aikaa vanhan kunnon "puhelintolpan pätkän" ikiomaksi jalakseni.
Päätin, että koskaan en enää arvostele nilkan, enkä pohkeen tukevuutta, jos vielä voin ottaa kunnon askeleita suuntaan jos toiseenkin.
En koskaan enää puhu puhelintolpista kun puhun jaloistani.
Lupasin Jonskulle (kuntohoitaja. Nimi muutettu), että alan myös polkea kituttaa anopin vanhalla kuntopyörällä säännöllisesti.
Niinkuin aloinkin.
Pyöräkin aivan kuin vetryi ja siinä oleva kello alkoi hirvittävän kankutuksen, VAIKKA EN KUNNIANSANALLA EDES OLLUT KATSONUT SIIHEN :(
Kello ei lopettanut klankutusta, vaikka lopuksi väänsin sitä hampaat irvessä kaksin käsin.
- Mä en saa nukuttua, jos tuo törkee kalkutus ei lopu (kuntopyörä on makkarissamme)huusin Magnukselle.
Se on totta. Tavallisen patteriherätyskellonkin alla pitää olla liina ja villasukka. Silti epäilen, että kello kilkuttaa. Pitää joskus panna kuulokoje ja tarkistaa asian laita.
- Kannetahan pyärä navettahan, jos rouva ei saa unta pallohon, sanoi Magnus hermostuneena kun minä olin kuulemma taas niin TEATRAALINEN.
No, Hiljentyihän se kello. Varmasti paljon ennen minua. Itsestään kuulemma, mikäli Magnusta on uskominen. Uskonhan minä, koska Magnuksella ei ole tapana valhetella.
Sais uskoa minua myös, koska minullakaan ei ole halua valehdella. Kumminkin se sangen merkittävä hiljaisuus, joka seurasi "EN EDES KATTONU KELLIN PÄÄLLE"- kiljumisen jälkeen, oli liian paljonpuhuva.

Olen myös jumpannut keppien, punttien ja kumminauhojen kanssa säntillisesti, josta varmaan johtuu, että Buranapurkki on saanut olla aika rauhassa :)
Pussikuurikin puree jo kivasti alimmaista kolmoisleukaa ja ylimmäistä jenkkakahvaa, joten eiköhän tästä kohta vetreydytä vaikka varttimaratoonia juoksemaan.

Keskiviikkona saimme Nikolainkaupungista Laalaa ja Mauritz Kumpuveden meille kylille.
Sehän tiesi ankaraa pölytollojahtia ja etukäteisvalmistelua.
Leivoin korvapuusteja edellispäivänä.
Oli törkymöykkymäisen kamalaa kun ei voinut syödä leipomispäivänä kuin yhden pienen rusinankokoisen puustin.
(Söin nimittäin jo taikinaa niin paljon, ettei kärsinyt oikein kypsiä enämpää maiskutella).
Päätin siinä hiljaisesti, että seuraavat öörfiilarit leivon vasta jouluna, jos silloinkaan.

Torstaina olin kampaajalla.
Illalla muistin, että minunhan olisi pitänyt olla myös Kirjaston runopiirissä sinä päivänä.
Kalenterissani oli vain merkintä KAMP, joten koska siitä puuttui KIRJ.RUN.P. en liioin asiaa muistanut. Pah. En kehdannut Evelle ja ilmoittaa, että istun kotona Hälvänmutkalla hiuskuontalo ojennuksessa ja pyörittelen peukaloitani, vaikka pitäisi heidän kanssaan runoja lausuella.

Illalla tulivat Maikku ja Eerikki kaffeelle.
Magnus haki pihamaalla kasvavan sienen näytille, josko he tuntisivat mikä vamppu on kyseessä.
- En tiedä, enkä tunne, mutta sen tiedän, etten söisi, sanoi Maikku.
Kyseiset sienet ovat VAALEANLIILAN värisiä kintuistaan ja hetuloistaan ja muuten vaaleahkontummanbeigejä päältäpäin.
Näillä tuntomerkeillä ei kukaan Magnuksen sadoista Facebook-kavereista tunnistanut sienilajia. Epäileviä kannanottoja syötävyydestä sen sijaan sateli runsaasti.
Harmi, etteivät ole syötäviä. Hälvänmutkan soosivärkit olisivat turvattuna kevääseen asti. Niitä on niin viljalti. Paksuna mattona.
Itse epäilen, että kyseessä on seitikki-liilaniljake.

Perjantaina en kalenterin mukaan ole taas tehnyt mitään, mutta kalenteripa ei kerro totuutta.
Lämmitimme nimittäin pihasaunamme ja saunoimme akeasti.
Minä hieroin pottuhanskoilla itseäni löylyjen välissä ja naamarustingin kuoraisin oikein sitävarten valmistetulla kuorintavoiteella.
- Onkohan tästä mitään hyötyä? kysäisin Magnukselta.
- No enpä tiärä, vastasi Magnus mielestäni liiankin tietämättömän tuntuisesti.
- ON TÄSTÄ! Kuka tietää mimmonen nimismiehenkihara ruppia peittäis, ellei hiukan höylättäis liikoja pois?

Lauantaina Elitzabethy tuli meille ja jatkoimme matkaa Härmän kuntokeskukseen.
Tiedossa oli Naisten Virkistysviikonloppu.
Paiskasin kopallisen runokirjoja ja vaate- ja makeuppinyssykät tavaratilaan ja eikun menoksi.
Luennoitsijaksi oli kutsuttu Pirkko Hämeenlinnasta. Viikonloppu alkoi ihanasti ja herkullisesti ruokapöydästä, johon me Elitzabethyn kanssa ensimmäisinä ennätimmekin.
Viimeisten myötä pöydästä nousimme ja suuntasimme alakertaan konfferenssitilaan.
Luennot olivat tietenkin hengelliseltä pohjalta laadittuja. Itse asiassa suoraan Raamatusta.
Illalla oli minun vuoroni lausua runoja. Sain yös myydä kirjoja niitä haluaville.
Niin oli mukava ja hyvä tunnelma, että en muistanut edes pelätä kielenkantojen kitalakeen takertumisia lainkka.
Sydän kyllä paukutteli kuin anopin kuntopyörä, mutta sekään ei sanottavasti haitannut.
Päinvastoin olen kuullut, että jos ei yhtään jännitä, niin on ylpistynyt ja esiintyminen on liian itsevarmaa ja päähän kihahtamisen vaara vaani lähellä.
Mene ja tiedä. Olisi mukavaa kerran saada lausua niin, ettei ääni vapise, kieli kuivu, eikä sydän lyö...tai siis saisihan se lyödä, mutta ettei epämiellyttävästi tukkisi ulos kurkun kautta rintapielille.

Sunnuntaina naistenviikonloppua jatkettiin ielenkiintoisella luennolla luomisesta.
Luennon aikana sivuttiin ihmisen kuulumista nisäkkäisiin.
Minulle tuli yht´äkkiä tunne, että minä en halua olla nisäkäs!!!
Tapani mukaan en pysynyt hiljaa ja sanoin, että ehdottomasti en missään tapauksessa halua lukeutua nisäkkäisiin.
Olen ihan varma, että tarkoitus on se, että ne ELÄIMET luetaan nisäkkäisiin, kutka sitä ovat, mutta IHMINEN ON IHMINEN.
En saanut kannatusta ajatukselleni.
- Olkaa te nisäkkäitä. Minä olen puolestani vaikka...näsäkäs, sanoin leuat lotisten.
- Kyllä moomma nisäkkähiä, kun meillon kikit, sanoi Magnus, kun tuohtuneena kerroin asiasta.
- MÄ EN OO, VAIKKA RINTARUSTINKIA RIITTÄIS USEAMMALLE NISÄKKÄÄLLE JAKOON!

Näin olivat näreet viime viikolla.
Sunnuntaina illalla olimme vielä eräässä mukavassa tilaisuudessa, joka koski avioliittoa ja se hoitamista.
Siitä en sen enempää, utta kehotan kaikkia menemään kaikkiin ihaniin viikonloppuihin, joissa parisuhdetta voi hoidella.
Tietnkin kotihoitokin on hyvästä :)

T: Kaisa Näsäkäs-Ärhäkkä
------------------------------------------
1 Mooseksen kirja luvut 26-28

Jumala sanoi:"Tehkäämme ihminen, tehkäämme hänet kuvaksemme, kaltaiseksemme ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja, karjaeläimiä, maata ja kaikkia pikkueläimiä, joita maan päällä liikkuu.
Ja jumala loi ihmisen kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän hänet loi.
Mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

Kauniita kukkasia mistäs muualta kuin Israelin maasta.
Kamera on ollut piirongin laatikossa miltei taannoiselta matkalta asti.
Mutta kuten aiemmin jossain mainitsin EI HÄTÄÄ! Kuvia Israelista ja sen ihanuuksista riittää vielä aika moneen blogiin täst´etiäppäinkin.

Sain Rosinalta meemin.
Tai ainakin luulen, että kyseessä on meemi.
Tulisi "tunnustaa" itsestään kahdeksan kappaletta sellaista seikkaa, joita ei ole blogissaan ennen tunnustanut, tahikka maininnut.
Luin jonkun toisen blogia, jonka kirjoittaja oli myös saanut meemuruisen.
Kuulemme ihan kolmannen jo sillä viikolla tai jotain. Tämä kyseinen kirjoittajablogisti epäili, josko oli mitään, mitä hän ei jo olisi kertonut.
Minä en arvele! Minä tiedän, että olen kääntänyt kaikki kivet ja kannot tekemisistäni ja kaikesta useampaankin kertaan luultavasti.
Olkoonkin meemini ensimmäinen tunnustus se, että kerron aina auliisti kaikista tekemisistäni ja usiampaankin kertaan :(
Olen ollut aina sellainen.
Nyt saan vihdoin toteuttaa itseäni, elikkä kertoa itsestäni koko ajan kaikennäköistä.
Toista oli ennen. Ennen blogikautta.
Kukaan ei jaksanut kiemurtelematta, tai keskeyttämättä kuunnella minua.-JOO, SÄ OOT JO KERTONU, oli Catherinenkin vakio maininta, kun juteltiin.
Vakiojutusteluistani ote: MAANANTAINA AVASIN RYPPYISET SILMÄLUOMENI. AURINKO JO PILKOITTELI METSÄNRANNAN PUISEN LEHVÄSTÖN LOMITSE. KONKOSIN ALAKERTAAN JA ALOIN KEITELLÄ KAFFETTA. PIKKUKÄRPÄSETKIN OLIVAT ILOKSENI JO HERÄNNEET ...ja niin edelleen loputtomiin.

Tunnustus numero kaksi:
Tai ennenkö kirjoitan sitä haluan sanoa, miten iloinen olen, kun minäkin sain kutsun tunnustusmeemirinkiin.
Minua ei ole koskaan erikseen ennen (en ainakaan tunnusta muistavani) kutsuttu sellaiseen.
Paljon olen lukenut kyllä yleisiä kehoituksia muiden blogeista, että tässä on meemi! Ottaa siitä vaan ja vastaa.
MUTTA SE EI OLE SAMA-ASIA, väitän minä.
Mistä ihmiset muuten kiskovat meemien lisäksi niitä kauniita ruusu-ja sydän blogitunnustuksia. Niitä sellaisia englanniksi kirjoitettuja?
I LOVE THIS PLOKI, tai THE MOST IHANIN BLOUK, I EVER LUKENUT.
Minulla vaan olisi muutama sellainen bloggari mielessä, joille voisi sellaisen lähdettää, mutta kun en löydä niitä. En minä muuten.

Sitten toinen tunnustus (tai siis toinen B): Olisin halunnut isona huulipuna-ja ripsivärikaupan omistajaksi. Olisin minä toki siellä pitänyt kaikkea muutakin hyvältähaisevaa tavaraa.
Olisin myös halunnut vaatesuunnittelijaksi.
Näyttelijän työ kiinnosti myös. No, sitähän oikeastaan sainkin tehdä leipätyössäni. Piti näytellä pitkähermoista, ystävällistä ja kaikkialle venyvää postipuksua, vaikka todellisuus oli jotain muuta.
Se oli sitä aikaa, kun sadekin oli postin ja Vennamon vika.
Nyt ovat VR:n työntekijät varmaan melkein yhtä lujilla. Kaikki, siis kaikki sympatiat VR:n työntekijöille.

Kolmas tunnustus: lempivärini on valkomusta. Olen myös luonteeltani lempivärini kaltainen.

Neljäs tunnustus: ......siis kuinka voi olla niin vaikeeta?
Tykkään olla keskipisteenä. Sitten, kun joskus olen kaiken keskiössä, en tiedä kuinkapäin olisin ja lausahtelen onnahtelevia ajatuksia. Mielenkiintoinen oireyhtymä.

Viides kohta meemiä: Olen patalaiska.

Kuudes: Pystyn syömään aika rupisia perunoita ilman kuorimisia. Keitettynä tietenkin ja jotain hyvää soossia päällä.

Seitsemäs pykäl...ei kun kohta: En tykkää kuljeksia kaupoissa, enkä hypistellä niissä yhtään mitään.

Kahdeksas pointti: Haluaisin olla lihapullilta ja vehnälendeiltä haiseva ehtoisa emäntä, tyylikäs runonikkari, kodin putsplankkari, rakastettava, ihanainen silkkisamettiyökkäri yllä liihoitteleva hemaiseva vaimo, kaikki muistava, kaikki osaava, kaikki tietävä, nuorekas, rypytön, kultakutrinen muiskuhuuli...ja...ja...

Pah, kun ei enää ole jäljellä yhtään pykäläpointtia.
Minua ei kukaan voi estää yhdeksännen omatekoisen pykälän lisäämistä meemiini:
Yhdeksäs ja sisällöltään paras pykälä: Uskon Jeesukseen omakohtaisena Vapahtajanani :)

Ettei vain jäisi luulo, että täällä toissa viikko vain makailtiin, niin lisään edelliseen bloggaukseeni pari asiaa.Asia numero 1:
Melkein olin minäkin lähettämässä taas nuttusia Etiopiaan.
Odotin, että Laalaa soittaa, että sitä koska maanantaina mennään? Mihinkä aikaan siis?
Laalaa vuorostaan odotti kirkolla kotonaan minun soittoani, koska minulle mahdollisesti passaisi saapua.
Kummankaan soittoa ei koskaan tullut ja Laalaa päättikin, että vie pussukat samantien postiin.
Nuttuja ei ole hetkeen voinut lähettää, koska ovat alkaneet ottaa niistä tullimaksua. Nyt on maksumies- ja nais löytynyt Amerikasta.

Edellisenä sunnuntaina olimme mahtavassa pianokonsertissa Isonkyrön kirkossa.
Niin taas tuli kattoihin kohoiltua, kuten samalla viikolla Lapuallakin.

Viime tiistaina minulla oli ilo ja kunnia vierailla Vaasan kirkossa, joka kauniina kohoaa keskellä kaupunkia.
Jälleen kerran totesin, että Suomen yksi kauneimmista kirkoista on juuri syntymäkaupungissani.
Sieltä samaisesta syntymäkaupungistani löytyy useampiakin Suomen kauneimpia kirkkoja.
Täytyy kyllä myöntää, että en ole vielä nähnyt vähemmän kaunista kirkkoa missään. Ja sitä sentään on kierrelty mualimaa. Ruotsia myöten.
Sain siinä ihanaisessa kirkossa lausua runojani ja pitää todistuspuheen aiheesta nimeltä TOIVO.
Magnus oli mukana, kun en voinut mennä itse omalla autolla.
En uskalla ajaa kaupunkialueella. Pieni punainen Ooppelini herättää niin suurta raivoa, kun sen kuski ei aja kuin neljääkymppiä.
Autoilla voi sanoa tosi paljon ilman sanoja.
Esimerkiksi ajamalla takapuskurissa kiinni 1/2 kilometriä ja ohittamalla kylkeä pitkin heti nokan eteen kurvaten sanotaan:
- Pysy ämmä kämpillä kaivelemassa tekohampaitas, äläkä tänne tuu matelemaan senkin...(ties mikä).
Magnus kyllä sanoo, että moon luulotautinen ja nottei kukaa nuan ilikiästi toisista kuskiista ajattele.
Minä kyllä uskon ja olen ihan näkevinäni kansainvälisiä käsimerkkejäkin aina ohitustilanteissa.(En kyllä ole ihan varma. Ehkä kaivelevat vaan neniään).
Neljänkymmenen rajoitusta ei kyllä noudateta ollenkaan. Ei Ooppelin nopeusmittari nyt niin pieleen näytä :(
- Ainahan voisi jättää auton johonkin laitakaupungin laidoille, saatat sanoa.
Nii-in, mutta tämä "jonkun toisen jalka" ei suostu ottamaan askeltakaan niin pitkällä kävelymatkalla kuin laitakaupungilta kirkkoon.
Sain hyvän mielen tuosta KESKIPÄIVÄN RUKOUSHETKESTÄ ja myytyä muutaman kirjasenkin.
Muutkin olivat iloisia tuosta hetkestä ja tyytyväisiä, koskapa sanottiin, että uusi kutsu voi käydä taas jolloinkin.

Keskiviikkona olimme Eläkeliiton keskiviikkokerhossa.
Joimme kahvia ja söimme suussasulavan nisun ja uusi kirkkoherramme oli kutsuttu pitämään hartaushetken.
Sitten...en heti, joko kuullut, tai ymmärtänyt, mutta pyydettiin runoa!
Kaikki tuijottivat toivorikkaina minua ja päättelin terävästi, että minusta on kyse ja on tullut aika kaivaa esille runokirja.
- Tämä tuli nyt niin äkkiä. Onneksi näytti tuo kirjakin unohtuneen tuonne laukunpohjalle vahingossa...sönkötin yrittäen nauraa vaatimattomasti vähätellen.
Olin poistuvinani ensimmäisen runon jälkeen, vaikka ymmärsinkin, että vaativatten lisää.
Kokonaista kolme runoa sain lausua.
Viimeisen värssyn kohdalla alkoi jännittää irtoaako kieleni enää joka tavulla kitalaesta.
Irtosi se, eikä meinannut lakatakkaan laklattamasta, kun Magnuksen kaa kotiin ajeltiin.

Torstaina menimme aamulla varttia yli seitsemäksi (syvä haukotus) Yrittäjien hyvänmielen aamupalalle tähän ihan meidän lähistölle.
Todella hyvä mieli tuli, kun osanotto oli niin runsas.
Aamupala oli hotellitasoinen, olihan kyseessä Jokikartano.
Namibian kuningaskin on siellä vieraillut, joten siitäkin voi vedellä johtopäätöksiä.
Mukaan oli saatu ihastutava laulajatar. Tangoprinsessa. En muista, enkä tiedä miltä vuodelta, kun ei ole tullut seurattua.
Tangot ovat hänellä muuttuneet hengelliseksi musiikiksi.
Laulu oli niin ihastuttavaa ja sävähdyttävää, etten muista hetkeen olleeni niin otettu kenenkään LAULUSTA (orkesteri-urku-ja pianomusiikista minulla on tuoreet tunnemuistikuvat).


Perjantaina olimme Even ja Mathewsin kodissa suunnittelemassa radio-ohjelmaa.
Meillä on 3:n tunnin (ei vähä mittään) ohjelma viiteen pekkaan Järviradiossa 24.10 2011 klo 18-21:een.
MUKANA MENOSSA: Magnus, Kaisa, Eve, Mathew ja Charles!!!
Olkaa kuulolla, jotka olette kuuloetäisyydellä.
En osaa sanoa mikä se kuuloetäisyys on.
Onko se Alajärven ranta-alueet, vai kuuluupiko ihan Nuorgamissa asti?
Äänitys tapahtuu nimittäin tuola Alajärven studioilla (!).

Lauantai oli plätti&tuijotus päivä.

Sunnuntaina menimme Even kera käsityömessuille myymään Herättäjä-juhlien hyväksi tehtyjä käsitöitä.
Saimmekin muutamat sukat ja pöytäliinat myödyksi.
Kuljimme vuoroillamme ympäriinsä katsellen kaikkea kaunista, mitä ihminen yleensä voi käsillään tehdä.
Menin ravintolaosastolle katsomaan josko pitkän pussikauden jälkeen söisi kunnon lunchin.
En syönyt.
Sensijaan ostin lunchirahoilla myyntipöydästämme kaksi vetoketjukorua. Laitan niistä joskus kuvat näkösälle. Ehkä ihan sellaisen kuvan, jossa vetskarikorut koristavat meikäläisen rintapieltä.
Viereisessä kojussa luki kyltissä VILUKISSI.
Keräsin rohkeuteni ja menin kysymään, että ollaankos sitä se Vilukissi, jonka blogia minäkin käyn lukeilemassa.
Olin kyllä ihan varma, että on, mutta kysyä piti kohteliaisuudenkin takia.
Olihan se kyseessä sama kissi :)
Vilukissi sanoi, että ei olisi minua livenä tunnistanut.
Ehkä pitää muuttaa tuo blogin "rippikuva" enämpi todellisuutta vastaavaksi ;)

Tänne asti jos uuvahtamatta pääsit, niin terveisiä sinulle rakas lukijani toivoo: Kaisa Keto-Vetju

----------------------------------------------
Psalmi 86, 5-7

Sinä Herra olet hyvä, sinä annat anteeksi,
runsan mitoin sinä jaat armoasi kaikille,
jotka sinua avuksi huutavat.
Kuule minun rukoukseni, Herra,
ota vastaan avunpyyntöni.
Sinua minä hädässäni huudan ja sinä vastaat minulle.