maanantai 27. helmikuuta 2012


Käveleskelin tässä eräänä päivänä viimme viikolla ulkona.
Yritän saada kevätväriä kelmeille kasvoilleni (ei vihreää, mutta kaunista rusketusta) ja samalla räpsin kaikkia kivoja tassunjälkiä tupasemme ympäriltä.
Niitä on nyt sitten näkyvissä tässä maanantaireportaasini alussa olevissa kuvissa.
Suureksi ilokseni yhdetkään jäljet eivät mielestäni näytä viiksivallujen jäljiltä.
Niissähän on aina sellainen siimahannän jättämä kauhea viiru koko kulkemansa matkan ajan tassunjälkien päällä.
Yhtäkään vallua ei ole joutunut satimeen kahdeksaan (8) killeriimmekään.
Lieneekö koko sankka hiirisuku tyrehtynyt Vähältänevalta tykkänään :D ?
Näimme tässä eräänä aamupäivänä upean haukan seisoskelevan omenapuumme latvassa. Liekkö sekin pelotellut hiirulaiset sinne, minne ne kuuluvat. (Siellä kasvaa runsaasti pippureita).

Potkuttelin myös samaisen väri-ulkoilun aikana potkukelkalla pitkin maantietämme.
Magnuskin riehaantui potkuttelemaan ja sanoi minulle, jottaa paa takapuales kelekkahan, nymmennähän!!!
Kerroin siinä vauhdin hurmasta samalla nauttien, Magnukselle, miten mieleeni pullahti muistot potkukelkalla tekemistämme saunamatkoista Nikolainkaupungissa yli puolivuosisataa takaperin.
Tätini Aija-Kanita lykki potkuria, jossa minä saunapussukoiden kanssa istuin.
Aija-Kanitan polvet kolhivat aina "vahingossa" pikkuruista selkäpiitäni.
Usein paluumatkallakin vielä kitisin janoani ja Aija-Kanita muistutti, että KAIVOSSA ON VETTÄ.
Nykyään en suostu koskaan menemään saunaan ilman puolentoistalitran cocispulloa. Niin pal syvät arvet jäänyt lapsuuden saunamatkoista.
No, suoraansanoen näille muistoille on yhdessä naurettu, eikä niistä ole minkään valtakunnan pahaa muistoa mieleen jäänyt.
Minulla on tapana vain Aija-Kanitaa kiusata (noin pehmeesti).
Harmi vaan, että sellaista harmaata limonaadia, kun sielä lapsuuteni yleisen saunan eteisessä olevassa myyntikojun vitriinissä oli, ei ole enää saatavissa.
Sensijaan joisin kyllä mielelläni sitä kaivovettä, jota silloin oli tarjolla, mutta se kaivo on nykyään kevyenliikenteen-väylän alla.
Ko. kaivosta äitini kerran vinssatessa vettä, istui ämpärinreunalla hämmästyneen näköinen sammakko.
Ämpäri lensi alta aikayksikön kettinkineen, sammakkoineen, vesineen kaikkineen takaisin kaivoon ja äiti kiljuen kauemmaksi.
Isä sanoi myöhemmin meille, kun emme ymmärrettävistä syistä juoneet sitä kaivovettä, että sammakko ei viihdy likaisessa kaivossa. Juokaa, juokaa rauhassa vaan!
Itse mietin mielessäni,että ei sammakkoa ilman kutua ja kuinkas se Näkki, joka kaivossa asusti ja joka sieppasi lapset, jos ne menivät kaivoon kurkkimaan, kuinkas se tuli sammakoiden ja kudun kanssa juttuun?
- Yök, ajattelin minä itsekseni (ääneen ei uskaltanut sanoa).

Maaseutunaisten illassa olin myöskin tälläviikolla.
Kokoontumis-ilmoituksessa luki, että tehdään helppoja käsitöitä. Muunmuassa kantapäätä sukkaan opeteltaisiin.
Kurvasin miitinkiin kuntosalin ja Ässamarketin kautta.
Ostin jälkimmäisestä kohteestä kaksi kerää 7:ää veljestä (lankaa siis) ja ajelin toivorikkaana Sannuliinin tykö, jossa me maaseudun naiset kokoontuisimme tälläkertaa.
Noinkohan kantapään tikkulointi olisi muuttunutkin helpoksi?
Sitä se ei ollut, sinä ainoana kertana, kun olen kantapäätä yrittänyt vommustaa.
Tuosta vommustamisesta on kulunut aikaa melkein satavuotta ja jätti se myös aikamoiset traumat syömmeni söpökkään.
Lyyli-Amalia (isoäitini) ne kantapäät niihin sukkiin itseasiassa joutui kutomaan. Tämänkin olen jo kertonut näissä bloggailuissani, mutta ainahan on voinut tulla pari uutta lukijaa, jotka ei jaksa lukea kaikkia kahtasataa juttua läpi.
Sitä lapsuuden kantapäätä kehiessäni minulta oli mennyt yöunet, ruokahalut ja huumorintajut kokonaan.Niin ei saisi kymmenvuotiaan kohilla olla ja niinpä viisas mummuni tarttui puikkoihin.
Opettaja antoi nnumeroksi niistä sukista kuutosen :(
Lyyli-Amalia oli kympin kantapääkutoja, mutta ymmärsin kyllä opettajan yskän.
Olin jopa onnellinen, etten saanut sakkoja ja kuvaa lehteen, moisesta elleskaapin harjoittamisesta.
Tuleekin mieleen oikeastaan syvä kiitollisuus, ettei opettaja KÄRÄYTTÄNYT minua pahemmin. Sitäpaitsi huonompiinkin numeroihin olin tottunut. Eikä yksistään käsitöiden kohdalla.

Mutta nyt takaisin tämänpäivän trau...öh maaseutunaisten HELPOT KÄSSÄRIT-iltaan.
Ei ollut tullut kantapäiden teot yhtään helpommiksi.
Kuuntelin, kuinka erästäkin naisihmistä opetettiin. Hän sentään osasi tehdä joltisenkinmoisen kantapään ennestään.(Nyt oli kyseessä kuulemma vahvistettu k-pää).
En hyvät ihmiset ymmärtänyt sitäkään vähää.
Hiljaisesti otin lankakeräni esiin ja ilmoitin karhealla kurkulla rupeavani rustaamaan SÄÄRYSTIMIÄ.
Niitä ei tarvitse kaventaa, eikä kutoa peukaloita enempää kuin kantapäitäkään.
Minulla on nyt säärystintä valmiina pituussuunnassa about 20 sentin verran.
Leveyttä näyttää olevan niin paljon, että toista paria ei tarvitsisi tikutakkaan, mutta on ehkä punttisalilla helpompaa, kun on molemmissa koivissa oma säärystimensä.
En ymmärrä miksi haluan väenvängällä tehdä käsitöitä,vaikka en osaa?
Viime vuonna aloiti SLIPOOVERIN teon. Ihan omalla mallilla.
Siitä tuli liuska-kaulake. (Liuskakaulake = kapea moninkerroin kaulanympärille kiedottava pitkä kapea rinkula).

Käsitöiden lisäksi olen lukenut viimeaikoina vähintäin 10/h päivässä Päätalon Kallen Iijoki-sarjaa.
Mitään muuta en sitten ole tehnytkään.
Ihmettelen heitä, jotka käyvät työssä, hoitavat huushollin, ovat mukana politiikassa, harrastavat pitsinnypläystä, ikonimaalausta, luontokuvausta, uppopalloa, syvänmerensukellusta jne. ja samalla lukevat kaikki kirjauutuudet ja vanhat klassikot siinä sivussa toiseen kertaan.
On minullakin lainassa myös tulevan presidenttimme puolison runokirja.
Muutaman runon jo hätäisesti luinkin.
Hyviä olivat.
Kateuden katkera kärmes oli luikerrella sisuksiini, kun ajattelin, että kaikkia innostaa lukea runoa, jossa kiskotaan saapasta miehen jalasta onkimatkan jälkeen, koska siinähän voisi ajatella ja kuvitella, että niitäpä kiskotaan ihan tulevan presidentin jaloista.
Presidentin vaimo tapauksesta kirjuuttaa siinä niitä kiskoskelee.
Kuta kiinnostaa, jonkun K. Joupin (ent. postipuksu) saapastelut aviomiehensä (ent. kaivinkoneenkuljettaja) kanssa? Ja kiskomiset ja linnun lehahtelut?
Vastaus: voipihan heittiäkin löytyä ja turhaa on kateuden katkera kitinä ja sitäpaitsi väärinkin!

Tiistaina oli melkein EP:n Kristillisdemokraattien piirihallituksen kokous.
Täytyi kokous peruttaa, kun oli flunssa päässyt iskemään liian moneen jäseneen.
Minä olen flunssalta säästynyt, mutta oikea silmä vuotaa kuin kraana, jossa on löystynyt tiiviste. Silmä on muutenkin kuin mätä puukonhaava, ainakin aamuisin..
Silmä vihoittelee myös kovasti, kun sitä yrittää makeupata.
Siitä huolimatta levittelin luomivärit ja kajaalit ympäri silmällisiä ja tulos oli kieltämättä tyrmäävä :(
Oli kuitenkin pakko yrittää fiksata itseänsä, kun menimme Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen seuroihin Suomen toiseksi komeimpaan kirkkoon.
Olimme hyvissä ajoin perillä, ensimmäisiä sanoisin, ja menin hyysikkään tarkastelemaan silmäpuoltani.
Sielläpä olikin joku sotkenut aika- sanoisinko tavalla.(Rykäisy).
Aioin mennä sanomaan vahtimestarille, että joku on sotkenunna (siis joku muu kuin kooälläläinen) weezeen, ettei luulla, että älläläiset silläviissiin.
-Eivät pian saa jatkossa enää mennä veskiin älläläiset, ajattelin huolestuneena.
En mennyt kuitenkaan vahtimestarin pakeille ja sitten unehutin, tai sanoisiko tässä yhteydessä, että sitten asia pyyhkiytyi pois mielestäni.

Kävimme Asevelikylässäkin samalla reissulla ja siellä olivat tunnelmat korkealla, kun alkoivat talvilomat.
Viviannilla oli uusi nukke. Se ei ollut Barbi, eikä Brazzi(?), vaan ihan uusi ilmiönukkemaailmassa.
Kalliskin kuulemma kuin mikä.
Sanoin Viviannille, että nyt kai minäkin saan leikkiä Prätseillä, kun on uusi tulokas nukkesukuun?
Lupa heltisi.
Minusta nuo nuket ovat ihania. Muistuu mieleeni kolmas trumanaiheuttaja lapsuudestani: ei ollut nuin kivoja nukkeja silloin.
Joitain sellaisia oli, joilla oli pää kuin haudenauris. Leiki niillä sitten hienoa neitiä!

Kirjoitan (ja nyt myös lopetan) teille tätä mielenkiintoista raporttia 300 grammaa pulleampana kuin viime maanantaina.
Olin ainoa hälvbridgeläinen, joka oli punkeroitunut sitten viime punnituksen.
Charles kehoitti jo miettimään kerhosta irtisanoutumista, mutta minä en eroa, ennenkö kannetaan ulos.
Sama pätee kirkkoonkuulumisenikin kanssa :D

T: Kaisa Punker-Bridge
-----------------------------

Jobin kirja 36, jakeet 22-24
Katso, miten suuri on Jumalan valta!
Kuka voisi olla hänen veroisensa opettaja?
Kuka voisi määritellä hänen tiensä, kuka voisi sanoa hänelle:" Teit väärin?"
Muista ylistää hänen töitään. Niistä ihmiset ovat aina laulaneet.


I

maanantai 20. helmikuuta 2012



Siitä, kun viimeksi blogiani kirjoittelin, on kulunut viikko, ja kuussataa grammaa.
Äkkiä kuluvat viikot ja nihkeesti grammat.
Periksi en anna jälkimmäisten suhteen (en tosin yleensäkkään, niinä edellisisinääkään satoina laihdutuskertoina ole antanut periksi ;), joten älkää antako tämänkäänkertaisen uhoamiseni vaikuttaa itseenne ja mieleenne).
Istun kirjoittelemassa maanantaiblogiani huumaavassa kaalisopanhajussa. Haju tunkee sieraimiin tänne peräkamariin saakka.
Valekynttilä sitävastoin ei loimua tällä kertaa, koska ilma (ja samalla huone) on huumaavan kirkas ja sees.
Noinkohan runosuonikin osoittaa jo jonkunsorttista vertymistä?

Kaikilla meillä "pussikerholaisilla" oli tänään punnituksessa ilon aihetta. Paino oli jokaiselta iikalta vajunut alas.
Pussikerho-nimi on muuten pitänyt vaihtaa, koska olemme enämpi mielestämme Kupukerho-nimen ansaitsevia.
Syömmehän suurimmaksi osaksi kaalikupukeittoa ja lisäksi yritämme madaltaa kupujamme.
Laihdutuskerhomme nimi on kupuisuudesta huolimatta nyt Hälvbridge!
Otin pikkasen mallia Cambridge-laihdutuspuljun nimestä.
Nimeen vaikutti myös se seikka, että kerhomme kaikki kolme jäsentä asuvat tällähetkellä Hälvällä). HÄLVBRIDGE RULES!

Kaikkia varmaan kovasti kiinnostaa, millaiselta näyttää kalenteriviikko-sivumerkinnät kalenterissani?
Aukeamalla, johon mahtuu päivät maanantaista sunnuntaihin, on vetävällä käsialaalla hutaistu yksi sana NUTTIS, ja on se osunut keskiviikon kohdalle.
Vaikka en ollut keskiviikkoon ylös mitään muuta kirjoittanut, muistin, että on rakkaan ja parhaimman tätini syntymäpäivä.
Olen kaikkina muina vuosina muistanut väärin, että se olisi muka 18 päivä.
Lupasin viime vuonna viimein ja vihdoin tädilleni Aija-Kanitalle korjata hataran perimätietoni ja parantaa muutenkin surkeet tapani.
Asia ei olisi ollenkaan niin polttava, ellei A-K sattuisi olemaan tyyppiä, joka muistaa Lyllaninkin syntymäpäivän, saatikka sitten meidän ihmis-omaistensa merkkipäivät.
Syntymä-ja nimipäiväonnittelut (mukaanlukien myös toiset ja kolmannet nimet) Aija-Kanita naskuttelee tulemaan korttien kera joka vuosi.
Hohtoa tähän ei himmennä se, että hän kuulemma seinäkalentereista tiedot lurkkii.
Seinäkalentereita tädilläni on ainakin kolme köökkinsä seinissä ja neonvärisiä muistilappuja about tusina joka paikassa.
Tätini ei ole koskaan unohtanut mitään, eikä tule unohtamaankaan,mikäli yhtään sukuani tunnen.

Niin...mihinkäs minä jäinkään...?

Torstaina lähdin Kirjaston runopiiriin hyvissä ajoin puoleltapäivin.
Magnus jäi siivoamaan.
Olisin kyllä siivonnut minäkin, mutta kun oli tuota menoa sopiv...ikävästi samaan aikaan.
-Ny justihin on hyvä ilima rahrata matot tällingille" uhosi Magnus käsittämättömän innoissaan, enkä ruvennut estelemään.
En koskaan estele, jos joku haluaa ehdottomasti siivota, vaikka en ole paikalla.

Lähdin siksikin ennen aikojaan kirkolle pois siivouksen alta, koska katselin jotain tilpehööriä Joonathanille, kun hän tulisi meille viikonlopuksi.
Löysinkin mielestäni mukavan t-höörin, nimittäin pingis-mailat ja 4 asiaankuuluvaa palloa.
Lisäksi vihkon, johon sai piirtää merirosvolaivoja (mallit mukana) ja niihin laivoihin voisi kliistrata myös upeita pääkalloja ja lippuja, kuten kunnon rosvolaivaan kuuluu.
-Mihinä sä meinaat, jotta meillä pinkistä pelatahan? kysäisi Magnus naama jo valmiiksi maksanvärisenä (tiesi saavansa ankaraa vastarintaa ja suukopua).
-Keittiönpöytä on tarpeeksi iso.
Siirretään se keskemmälle ja otetaan ikkunalaudalta lamput, kristallit ja perintöhopeat pois (kahta jälkimmäistä ei aakkunoiltamme löydy, mutta Magnus ymmärtää aina paremmin yskän, kun hiukan ammuskelen yli).
- Meillei pinkistä pelata! Ei sisällä, eikä ulukona. Näillä keliillä, jottas tiärät!!!
- Hmpff...ei sitte. Kyllä on raaka paappa. Ei anna lapsenlapsen, eikä mummun toteuttaa itseään.

Me pelasimme kuitenkin perjantai-iltana sulassa sovussa korteilla.
Magnus, Charles, Joonathan ja minä.
Pelasimme M-P-korteilla. M-P = Musta Pekka.
Meistä ei kenestäkään olisi pokerinpelaajiksi.
Jos jotenkin pystyimme pitämään naaman peruslukemilla nostaessamme nimikortin, niin se, kuka oli ko. kortista päässyt eroon, ei pystynyt olemaan nauramatta niin, että pöydälläolevat kortit olivat joka kerta viittävaille lentoon lehahtaa.
Joka iikka meistä on myös oppinut häviämään.
Meikäläistäkään ei jurnuta enää paljon ollenkaan :)

Joonathan meni saunasta myös hankeen.
Ensiksi kuulemma VATTALLE ja sitte SELÄLLE.
Täytyy kyllä ihailla reipasta poikaa.
Itse en pääse edes saunalle ilma kuomakenkiä, saatikka hankeen menisin rypemään.
Pahimpina pakkasina ajattelin jopa vintinkomerossa olevaa tekoturkkia kylpytakiksi, mutta se ei mahdu kiinni, joten olkoon siis vintillä.

Lauantaina ostimme Halpa-Hallista uudet M-P-kortit.
Charles sanoi, että vanhoissa korteissamme ratkaiseva kortti on TUNTOKORTTI.
Malliksi hän pyysi sekottamaan kortteja, niin hän kuulemma sekunnin murto-osassa löytäisi kyseessä olevan kortin.
Kuudesta (noin) kerrasta osui oikeaan yksi.
Sekin oli mielestämme kyllä ehdottomasti liikaa ja korttipakka heitetään jolloinkin pönttöuunin sytykkeeksi.

- Keitettiinkö silloin makaroonivelliä, kun Vivianni oli yksin teillä kylässä? kysyi Joonathan lauantai-illalla
Olimme siihen mennessä syöneet noin tunnin välein jotakin.
Muun muassa alkukuvissa Joonathanin tuunaamia laskiaispullia.
Toisessa kuva on salskeasta kokista työn tuoksinassa.
N
- Mei kyllä muista, mutta kyllä mummu teköö makaroonivellunkaa muutoonki, jos sä taharot, sanoi Magnus.
Joonathan tahtoi ja mummuhan teki. Söi vahingossa itsekkin.

Sunnuntaina menimme kirkkoon.
Istuimme etupenkissä, koska Magnus luki epistolatekstin.
Etupenkissä on mukava istua. Ei konota edessä tyhjät penkit kiljumassa takamuksia päällensä.
Siitäpä tuli mieleen, että menkää kirkkoihin ystävät kalliit.
Kirkossa jumalanpalveluksessa olemme Jumalan hoidossa.
Minä koin siinä etukirkonpenkissä näpöttäessäni itseni ihan mahdottoman onnelliseksi.
Sitä tunnetta on vaikea kuvailla.
Sanoisinko jotenkin tähän tapaan, että olisi tehnyt mieleni heittää muutama kärrynpyörä, huitoa käsillä ilmaan ja hihkua: HALLELUJAA ja laulaa puhujapöntöstä lempparivirrestäni "Kiitos sulle Jumalani, armostasi kaikesta...,kaikki säkeistöt kahteen kertaan.
Laimeaa on ilmaisuni siihen nähden, mitä oli ilojen pulppuilu sydämessäni sillä hetkellä.

Sunnuntaina veimme Joonathanin kotiin Nikolainkaupunkiin ja palailimme sitten hissukseen kotikirkkomme seurakuntasalin takkahuoneeseen raamattupiiriin.
Kovasti sai iloiseksi mielen raamattupiirissä oleminenkin. Raamatun tutkiminen on iloista- ja mielenkiintoista puuhaa.
Rukous asioiden puolesta myös kannattaa ja kantaa.

Nyt lopetan raportoinnin viikolla sattuneista, jännitystä tihkuvista tapahtumista tähän.
Näitä tihkumisia kirjoittaessani olen ajatellut, että pitäisikö yrittää kirjoittaa myös jotain...sanoisinko KANTAAOTTAVAA PLAATUA olevia juttuja?
Ketä kiinnostaa kenenkään kaalisopat, tai punttisalisessiot?
Pitäisi ehkä olla kantaa-ottavia- ja ajan hermoilla olevia juttuja enämpi, eikä mitään pussikerhojatustelua.
Siispä aloitankin sarjan "jyrkkiä, mutta oikeita mielipiteitä aikojen hermolta" osion tähän perään:
Oikeaoppiseen laskiaispullaan kuuluu sen lakin alle MANTELIMÖHNÄ!!!Piste.

T: Kaisa Mandell-Möhnänder
-----------------------------------
Ensipyhän psalmista 91 jakeet 1-4 ja 11-12

Se, joka asuu Korkeimman suojassa ja asuu Kaikkivaltiaan varjossa,
sanoo näin: Sinä, Herra, olet linnani ja turvapaikkani.
Jumalani, sinuun minä turvaan.
Herra pelastaa sinut linnustajan ansasta ja pahan sanan vallasta.
Hän levittää siipensä yllesi ja olet turvassa niiden alla.
Hänen uskollisuutensa on sinulle muuri ja kilpi.

Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet,
ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaisi jalkaasi kiveen.

maanantai 13. helmikuuta 2012



Näiden kuvien tilalla piti olla vain yksi kuva.
Se kuva olisi ollut minusta ja korvanlehdyköistäni.
Niitä nimittäin ovat viimepäivinä koristaneet upo-uudet englanninlakritsi-korvakorut, jotka sain Maisulta :)
Mutta ei!
Eivät osanneet Magnus, eikä liioin Charles, ottaa HYVIÄ kuvia HYVÄSTÄ mallista.
Heidän omasta mielestään kuvat sitävastoin olivat muka liiankin hyviä, mitä malliin tuli.
- Poskia ei nyt vaan kertakaikkiaan voi saada ohkasemmiksi, eikä ruttuja silosemmiksi näillä kuvausvehkeillä ja noilla poskilla ja rypyillä, sanoi Charles (ja varmaankin Magnus, jos olisi uskaltanut).
Harmillista, että juuri tänään on sellainen päivä, että välitän ihan kaameesti, mimmosen kuvan valokuva minusta antaa.
Olisitte nähneet tosi hauskat korvikset :D
Olen kuitenkin useiden kymmenien vuosien kokemuksella varma, että kuvat tulevat vielä näkyviin jollain bloggauskerralla, joko uusina otoksina, tai noina vanhoina TOTUUDENMUKAISINA pläjäyksinä.

Laihdutus meni minun osaltani ihan hyvin koko viime viikon.
Sen todisti jokamaanantainen punnituskin.
Sensijaan kaksi muuta pussukkalaihdutustiimiläistämme olivat hyvinkin vakavansorttisia punnituksen jälkeen.
Hyvät tavat omaavana ihmisenä en käyttäytynyt samoin, kuni käyttäytyivät nämä vakavat tiiminjäsenet minua kohtaan viimemaanantaina.
Viimemaanantainahan puntarin huusi painonnousua väkkyvin numeroin.
En nauranut kahdelle tiimiläiselle silmät vesikaljamalla, enkä muistutellut nisusikojen ynnämuiden paakkelssien salaamöyhäämisistä, kuten he tekivät.
Mieleni kyllä teki heitä siitä muistuttaa ja nauraa ja ilkkua muutaman tunnin kostoksi, mutta se ei ole oikein ;)
Osasin odottaa plussamerkkistä tulosta aviosiippani kohdalla, koskapa hän ei SIVU-aamupunnituksissa "oikein hyvin saanut numeroosta selevää".
Lupasimme kuitenkin jatkaa kaalilinjalla taas tämänkin maanantain jälkeen.
Itse en ole edes aikonut kyllästyä kaalikeittoon, joka on ollut ruokalistalla päivällä, illalla ja siinä välissä.
Huomasin mielihyvikseni tänään, k-soppaa pouhottaessani, että enää epämiellyttävä hajukaan krassaa hajuhermoja. Itse asiassa en haista kaalin hajua enää olleskaan!
Nenänikin ilmeisesti on jo kuin ruusukaali.

Eilen olimme sählyturnauksessa Ylistarossa.
Me olimme tietenkin katsomossa ja Joonathan pelasi.
En ole aiemmin ollut tilaisuudessa seurata oikein totisinta kilpailutilannetta katsomossa kiihkeiden fanien seassa.
Huh, huh!
Kannustajat: äidit, isät, sisarukset, muummut, paapat, enot jne. eivät olleet nahkoihinsa sopia.
Väkisinkin tunnelataus tarttui ja huomasin huutavani soppatorvi suorana kädet ja kintut leveellä VAASA (läps, läps, läps) VAASA (läps. läps, läps)
VAASA (läps, läps,läps)....
(Läps, läps, läps = käsiä paukutetaan yhteen, tai jalkoja paukutetaan kanveesiin).
Ensimmäisen matsin vaasalaisjoukkue, jossa Joonathan pelaa, hävisi.
-On opettavaista, että oppii häviämäänkin, huusin Magnukselle, joka ei tietenkään siinä mekkalasssa mitään kuullut. Luultavasti hän kävi minunlaillani juuri "häviäjä-oppituntia".
Charleskin loihe kotona sanomaan, että pelikatsomossa unehtui aika-ajoin koko tellus tähtitarhoineen ja avaruuksineen.
Olimme kaikki samaa mieltä, että voitais mennä joskus toistekkin.

Kirkkoon emme nyt sitten ehtineet, joka seikka olikin ainoa peliturnaukseen kuuluva miinuspuoli.
Illalla menimme kuitenkin, kaikitenkin Kansanlähetyksen seuroihin Nikolainkaupunkiin.
SEURA-nimihän tosin on jo aikansa elänyt nimike yhteenkokoontumiselle. Nimet ovat nykyään sellaisia "vihellettäviä" ulkomaankielisiä, tai vaihtoehtoisesti "Kohtaamispaikka"-nimellä, mutta ei SEURAT-nimellä.
Nimestä viis ja sitäpaitsi eihän nimi miestä pahenna, kuten uusi ja färski sanonta kuuluu.
Pääasia on, että puhutaan ristinsanomasta. Jeesuksesta Kristuksesta ja hänen pelastustyöstään selvästi ja niinkuin on kirjoitettu Raamattuun.
Samaisessa tilaisuudessa (jolla oli se vihellettävä nimi) kehotettiin meitä kuulijoita kohottamaan kätemme, kun lauloimme ylistyslauluja Herran kunniaksi.
Noh, meikäläisellä rautakanki-uskiksellahan ei liiku kuin alaleuka, kun ylistetään.
Ajattelin sitten yht´äkkiä, että aamupäivällä olin nostellut räpylöitä ja pommppinut paikallani kuin juottovasikka, kun lapsenlapsen sählyjoukkue teki maaleja! Enkö tosiaan saa tassujani ylös, kun ylistetään Jeesusta, joka on minut pelastanut helvetistä?
Vapaus vallitkoon kumminkin kaikessa tuoksinassa. Niin elämässä kuni pelissä, mutta kyllä minä onnellisena hiukan kohottelin käsiäni. Ainakin tanteesta saakka ;)

Torstaina olin Kirjaston Runopiirissä.
Meillä oli oikein eräs kirjailijakin mukana tällä kerralla.
Hän luki meille runoja ja me luimme hänelle runoja.
Saimme joitakuita hyviä neuvoja ja kehotuksia ja kehujakin roppakaupalla. Aika hulahti kuin siivillä.
Kirjailija tykästyi tuohon hetkeen myös ja sanoi mielellään tulevansa toistekin, jos pyydetään.
Pyysimme välittömästi ja yhteen ääneen.

Viikkooni mahtuu Nikolainkaupungissa käyntiä ja vapaa-aikalautakuntakokousta.
Saunankiuaskin pouhotettiin punaiseksi lauantaina.
Oli ihastuttavaa mennä punttisalisession päälle hikoilemaan vielä saunaankin.
Käytin taas potatoes-hanskoja, kuten aina saunanlauteilla istuskellessani.
Joku tarkkamuistinen ehkä muistaa mainintani näistä Potatoes-hanskoista?
Magnus ei muistanut ja kysyikin, jotta niin mitäs hyätyä tuasta ny olikaa?
Hämmästyin aikalailla, semmingin kun olen kuutisenvuotta hanskat aina saunassa käsiini kiskonut ja tietenkin myös siksi, kun hyöty ei ole ollut näkyvää.
- Näillä kravataan KUOLLUTTA nahkaa irti RUUMIISTA, lausuin kolkolla, värisevällä äänellä.
- Yäk! Kuulostaa törkiältä, sanoi Magnus ja lähti löyhyttelemään.
Saas nähdä, vieläkö kysytään asiantiimoilta mitään.

Kristillidemokraattien Isonkyrön po:n kokouksessa kului perjantai-ilta.
Kun kaikki sääntömääräiset asiat oli järjestyksessä puitu juotiin hyvät kaffit runsaine tarjoiluineen.
Ilta päättyi mielenkiintoiseen, eloisaan ja KUULUVAAN kuntauudistus-keskusteluun.
Kunnan rajat laitettiin kerralla kuntoon ja moneen eri sorttiin ;)

Tähän päätän myöskin eloisan reportaasini näiltä pohjanperän aukeilta, mutta laajoilta tasangoilta.
Mukavaa, kun luit.
Hyvää Ystävän-Päivää myös kaikille teille, jotka tätä lukevat ja myös heille, jotka eivät.
"Ystävä on ystävä, vaikka voissa paistais!" (Keksin tämän juuri tässä tuokiossa).

T: Kaisa Sählylä-Karjunen
------------------------------------------------------
Psalmi 31, jakeet 2-6 (ensi sunnuntain psalmi jumalanpalveluksessa).

Herra, sinuun minä turvaan. Älä milloinkaan hylkää minua.
Sinä olet vanhurskas, pelasta minut!
Kuule minua, riennä avukseni!
Ole minulle kallio, jonka suojaan saan paeta, vuorilinna, johon minut pelastat.
Sinä olet minun kallioni ja pakopaikkani.
Sinä johdatat ja ohjaat minua, sillä sinä olet minun Jumalani.
Sinä päästät minut verkosta, jonka viholliseni ovat virittäneet eteeni.
Sinä olet minun turvani.
Sinun käsiisi minä uskon henkeni.
Herra, sinä lunastat minut vapaaksi,
sinä uskollinen Jumala.

maanantai 6. helmikuuta 2012


Magnuksen jouluna saama kukka-asetelma, jota minä olen tunnetusti bee-luokan hortonomina hoitanut.
Kaunis joulutähti, jonka korvasin sitten kahdella tekokerberalla, otti ja knääkähti heti melkein joulupäivän jälkeisenä päivänä.
Sittemmin asetelman juurelle on kasvanut muutama rikkakasvi. Tapoihini ei kuulu rikkaruohojen kitkentä, siispä olen antanut niiden kasvaa.
Meitä on kovasti hymyilyttäneet nuo rikkaset sen lisäksi, että koko asetelma on tuottanut iloa meille muutoinkin koko korinsa kaupalla.
Ihmettelen itsekseni, mitenkä saan tuon pikkaraisen tuijan (?) pysymään vehreänä ja tuuheana? Nyt se vielä kyseiset kriteerit täyttää, mutta tahtoisin sen pysyvän meillä iki-ihanana kaikki seuraavtkin joulut ja vuodet.

Täälä meidän leveysasteillamme tuulee ja tuiskuaa tällähetkellä niin, että puut plantaasillamme ovat melkein maatapitkin vatupassissa.
Sisällä mökissämme on lämmin kuin vanhainkodissa, joten mikä on kirjoitellessa ja jälleen muovikynttilän tuikkeessa.

Eilen olin Vähässäkyrössä "Naistenkeskeniltapäivässä".
Magnus meni hyvissä ajoin ennen lähtöäni ajamaan Ooppelin ulos pesästään.
Magnus on kova huolehtimaan minusta ja rakkaasta koslastani.
Avioliittomme alku-aikoina hän kuori perunatkin lautaselleni. Tosin kuorintaa ei tapahtunut kuin parisen kertaa, mutta KUITENKIN. Kuorittu, mikä kuorittu!
Tuohtuneena Magnus tuli autotallista ja sanoi, notta ruttunoukka ei jämähräkkään.
Hän jatkoi vielä, notta sillei vois ajaa muutoonkaa, koska etupyärä on ploosuna.
Sitten kuului kysymys, jotta mihinä moon frääsänny sillä ja kuinkemmoo havaannu, jotta vaan kolome pyärää pelittää?
En osannut vastata kysymyksiin.
Yritin kuiskata, että ainakin maisemat ovat vaihtuneet, enkä ole naulakasoissa, tai sensemmoisissa paikoissa kaahaillut.
Ennemmin ihmettelin mielessäni sitä käyntiinlähtemättömyyttä.
Koskaan ei 15 vuotta vanha akku ole yhteistyösopimusta sanonut irti ;)

No, Magnus heitti minut ykköskulkuneuvollamme Vähänkyrön kirkolle pajukoppineni (täynnä runokirjoja, enkeleitä ja karkkeja) ja myöskin aikanaan sieltä minut takaisin Hälvälle myös nouti.
Sain myös tässä naisten tilaisuudessa, paitsi keitellä ja kaadella kaffia, todistaa uskoontulostani ja lausua omitekemäni runon.
Runo käsitteli kuntaliitosta ja viilin syömistä.
Se on kirjoitettu jolloinkin johonkin uudenvuoden juhlaan ja löytyy myös runokirjastani, joita sain myytyä kaksi kappaletta.
Luulisin, että kaikki meni taas suht´koht kohdilleen, koskapa jouduin ääni käristen ja kieli karrella pyytämään, kesken kaiken, VETTÄ.

Myrrysilmasta huolimatta paikalle kokoontui ilahduttava määrä naisia.
Luennon meille piti ihana Saara Kinnunen, joka puhui aiheesta: Suorittajasta unelmien toteuttajaksi.
Minun olisi pitänyt kirjoittaa runo myös tuosta aiheesta, mutta en saanut sitä äntiin.
Syy on ehkä siinä, että olen enämpi unelmoija kuni suorittaja.

Illalla kotiintultuamme jaoin jäljelle jääneet karkit tasan ja aloimme seurata vaalihumua.
Minä kyllä istuin karamellikuppi sylissäni kammarissamme ja lueskelin Päätaloa.
Kuulin vallan mainiosti tulokset sun muut ja sain uppouduttua kirjaankin t monen sivun verran etiäppäin. Se onkin tarpeellista, koska laina-aika vetelee viimeisiään ja pari opusta on vielä ihan avaamattakin.
Harppasin lukiessani aina Päätalon Kallen ja Lainan vuokraemännän repliikit, koska en kestä lukea sellaista noitumista, vaikka sanottavansa olisikin ollut ihan mielenkiintoista :(

Pidin kovasti paljon vaalien tuloksesta. Ihan itse presidentistä tietystikkin ja myös vaimostaan, joka on runosielu ja joihin sieluihin punastuen lasken itsenikin.
Jumala presidenttiämme siunatkoon!

Keskiviikkona meille kokoontui kyläneuvoston jäsenistöä ja leivoin sen kunniaksi omenatortun ala Wirtasen Aune, joka puolestaan on ja oli äitini.
Kyläneuvoston tehtävänä on järjestää hengellistä toimintaa kylillämme, jota tehtävää me olemmekin kunniakkaasti hoitaneet.
Tänä vuonna ei kinkereitä kylillämme järjestetä, vaan ne pidetään kirkossa.
Niitä pidetään vain kahdet: joen tämänpuolisille- ja joen tuonpuolisille seurakuntalaisille. Joki on tietysti Kyrönjoki.
Herättäjäjuhlat kesällä työllistävät niin paljon pappeja, että tämmönen kompromissi tehtiin nyt poikkeuksellisesti tänä vuonna.
Ihan hyvä, ettei kinkereitä kokonaan lopeteta. Ne ovat mukava jäänne "muinaisuudesta" ja nykyäänhän niissä ei tarvitse edes sillä siivolla pelätä kuin ennen, kun piti osata ulkoa katekismukset ja muut opinkappaleet.
Se, että osaa ulkoa jotain Raamatusta ja katekismuksesta ei tietenkään ole alkuunkaan huono homma.
Meikäläiselle, joka luultavasti joskus joutuu kirjoittamaan yhtä sun toista muistilapulle, ovat silloin suurena apuna kännykkätietokoneet, joista saa luettua mm. Raamattuakin tiukan paikan tullen.

Perjantaina, vaikka oli yltiöpää-pakkanen, lämmitettiin meidän metoinen saunamme tulisenkarvaiseksi.
Alalaude ja lattia tosin olivat yltiöpää-jääkylmiä.
Ehdotin Magnukselle, kun istuimme lauteilla kuin sellaiset kakarat, joiden jalat eivät ylety lattialle (pidimme kinttujamme suorassa), että ostaisin Halviksesta sellaiset piraatticrocsit, joissa on karva sisällä.
Olen nimittäin nähnyt sellaiset kummajaiset kaupan hyllyllä kenkäosastolla.
-Pidettäis niitä saunassakin, ehdotin posket taas punaisina.
- Minen sellaasia pasillipesiä kinttuuhini laita. Ne kastuus ja kuivuus ja kaikki pöpöt pesiityys niihin ja niistä varpahien väliihin. Yäkötys, sanon minä, sanoi Magnus.
No niin taidan sanoa minäkin.

Lauantaina ajelimme Laihialle Kansanlähetyksen VARUSTAMO-päivään.
Kansanlähetyksen VARUSTAMO-päivä on sama kuin entinen VASTUUNKANTAJA-päivä.
Nimi on muutettu, kun kaikenlainen KANTAMINEN voi tuntua työläältä ja taakkauttavalta (jälkimmäisen adjektiivin keksin juuri tässä).
Tuntui kyllä siltä kuin olisinkin saanut varustustani parannettua. Varmaan myös kaikki muutkin päivään osallistujat.
Kun nyt vaan ei joku keksis, että nimi vivahtaa asevarustukseen ja pitäis taas sorvata uusi nimi...
Oli nimi nyt uusi, tai vanha, niin minä tykkään olla Herran juoksutyttönä ja kanniskellakin tykkään kaikenlaista vastuuta.
Varustuksen tarjoaa Raamattu ja seurakunta.

Lopetan kiinnostavan jatustelun täältä Isonkyrön Yryselän Hälvän Vähännevan Letkutieltä tähän.
T: Kaisa Rustaamo-Taakkarsson

JK.Tänään oli pussikerhon punnituspäivä, kuten manantaisin pruukaa olla. Huomasin, että ei parane joka päivä nautiskellä ylimääräisiä herkkupaloja, kuten omenapiirakoita ja karkkimällyköitä.
Paino oli 300 grammaa noussut sitten viime puntaroitsemisen :(
Kahdella muulla kerholaisella oli yli onneksi kilon holahdus alaspäin.
Olen tänään vain piimälinjalla ja huomenna taas kaalikeittoa niin paljon, kun ikinä lautaselle sopii.
Periksi ei anneta.
T: Sama
---------------------------------------------

Matteus 13, 31-33

Jeesus esitti heille myös tälläisen vertauksen:
-Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa.Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaan, se on puutarhan kasveista suurin.
Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille.
Vielä hän esitti heille vertauksen:
- Taivasten valtakunta on kuin hapate.
Kun nainen sekoitti sen kolmeen vakalliseen jauhoja, koko taikina happani.