Hyvää tätä kuluvaa päivää kaikille, jotka aina luette näitä reportaaseja, sekä niille, jotka eivät niin tee.
Katselin tuohon alkuun albuumistani kuvaa, jossa olisi näkynyt mielenkiintoinen uusi kevät-istutuksemme rautapadassa, mutta en löytänyt.
Rautapatahan sijaitsee, kuten kaikki muistatte, siinä heinäseiväsaidan edessä Letkutien päässä.
Ihmeellistä, että yksi kuva voi kadota tielle tietymättömälle noin vaan.
Minä olin siitä kuvasta ammentanut kosolti inspiraatiota muutenkin tämänkertaisen reportaasin retosteluun, mutta ei voi mitään. Toivottavasti muutenkin aika olematonta luokkaa oleva inspiraationi nousee, edes joltisenkinmoisiin sfääreihin :(

Ai, että mimmonenko uusi kevätistutus?
TUULENPESÄ!
Takkunen vanha tuulenpesä oksan päässä!
Magnus oli sellaisen löytänyt ja tintannut sen padassa olevaan multaan töklöttämään.
Aion säästää ko. tuulenpesän tulevaa joulua silmälläpitäen. Ruiskutan siihen tekolunta, laitan muutaman hopeapallon siihen ja asetan kauniisti joulupöytään vaasiin. Sen nykyistä vartta pitää katkaista aikamoisesti.
Tai sitten en laita sitä mihinkään.
Minua on hiukan alkanut ahdistamaan tieto, että tuulenpesäke on itseasiassa puun tauti.
Kuka hullu haluaa tautipesäkettä joulupöytäänsä?

Nuo kolme "sijaiskuvaa" alussa, ovat näytteitä alkamastani ihka-uudesta sarjasta "kastemaljat kautta Suomen ja myös muualla".
Kuvien kastemaljat ovat Maalahden seurakuntakodista ja Maalahden kirkosta.
Kauniita kuin mitkä.
Kaunis oli kastemalja myös Ruotsinmaalla, kun pikkuruinen Estelle-vauva kastettiin.
Aion ottaa siitäkin maljasta sitten kuvan kokoelmiini, jos joskus siihen kirkkoon menen.Sinnehän saavat mennä tavallisetkin karvajalat ja pulliaiset :D

Paitsi tuulentupaa, kaunistuu pihapiirimme lähiaikoina myös kaarisillalla.
Tarkkanäköinen lukijani muistaa varmaan joskus maininneeni muutamista projekteista, joita olen suunnitellut plantaasillamme joskus alkavan?
Kirkko, uima-allas, Vilpola, kaarisilta, tekokaivo jne. muutamia vaatimattomampia projekteja mainitakseni.
NO NIIN!
Kaarisilta on nyt paikoilleen kantamista- ja väripintaa vaille valmis.
Maalaamisestakin olemme jo tapell...(rykäys) keskustelleet ja saan ehkä tahtoni läpi.
Kaarisillan väri tulee olemaan kauttaaltaan, jokaista naulankantaa myöden, valkoinen.
- En ikänä ole nähnyt muunlaisia, kuin valkoisia kaarisiltoja ja googlaa, jos et usko, huusin Magnukselle.

Magnushan kooklasi ja eteensä rävähti sarja siltoja, joista yksikään ei ollut valkoinen.
-Maalatkaa joka toinen lauta valkoiseksi ja joka toinen punaiseksi, ehdotti jo Charleskin sohaisten täten bensaa liekkeihin.
Pääsimme kompromissiin ja kaarisillasta tulee kauttaaltaan, viimeistäkin tappia myöden, valkoinen.
Laitan kuvan myöhemmin esille, jahka silta on paikallaan.

Tiistaina ajelin kimppakyydillä Kauhavalle Kristillisdemokraattien piirihallituksen kokoukseen.
Kokous eteni juohevasti pykälä pykälältä alussa trönäämiemme kaffikupposten ja voileipäkakkuannosten ryydittämänä.
Eräässä pykälässä käsiteltiin yleisesti puolueemme kuntavaaliehdokasasetelmia vaalipiireissämme.
Kerrottiin, kuinka ehdokkaita oli eri piireihin putkahdellut ja kuinka niitä pyrittiin saamaan putkahtelemaan.
Jossain oli joku oikein puhelimella soittanut ja kysynyt, voisiko ehdokkaaksi ruveta.
Minä olen myös lupautunut, kun kysyttiin kerran.

Keskiviikkona ajoin lommonokallani (Ooppeli-autoni on nyt hyvin tasapainoitettu. Auton molemmat etulokasuojat on kolhittu ja mahtavia riipaisuja täynnä. Magnus "tasapainotti" toisen lokasuojan ja toisenhan painotuksen tein aikoinaan minä itse) siis mihinkä minä nyt jäinkään?...keskiviikkona ajelin lommiksellani Ylistaron kirjastoon kirjanjulkaisu-tilaisuuteen.
Thorsin Siskon kirjanjulkaisutilaisuuteen.
Vein asian kunniaksi lahjaksi hänelle oman Runollisen kirjani.
Tilaisuus oli hieno.
Siellä tarjottiinkin pientä purtavaa ja Sisko kertoi tuntemuksistaan ja työtavoistaan kirjoja kirjoittaessaan.
Ajattelin minäkin heti, että pidän sitten julkistustilaisuuden myös joskus, jos saan vielä toisen kirjan äntiin.
Haluan myös, että joku tekee sinne sellaisia suussasulavia tuulihattuja, joiden sisällä on jotain pyörryttävän hyvää möhnää, kuten Siskon tarjoamissakin oli.

Näin viimeviikolla myöskin mielenkiintoisen pikkuönäleen, jollaista en ole ennen nähnyt.
Lattialla oli laitettu gredeliinin värinen pikkuruinen, lentävän lautasen näköinen esine, johonka virtasi katkeamattomana letkana muurahaisia.
Esineen teki mielenkiintoiseksi se, että siitä ulos ei tullut yhtäkään kusiaista.
Kyseessä oli siis muurahaisten listin.
Meillä on pismyyrät olleet erityisen röyhkeitä tänä keväänä.
Röyhkeimmät ovat kiivenneet jo ruokapöydän jalkaakin pitkin. päämääränään tietenkin leipä-tai sokerikuppi.
Hiukan tilanne joksikin aikaa rauhoittui, kun Magnus ripautteli koko talon ympärille kivijalkaan murkkumyrkkyä.
Aion ripotella myös paksun merisuolavallin talomme ympäri. Olen kuullut sellaisenkin toimenpiteen auttavan.
Sisätiloissa sihauttelen Radaria aamulla, illalla ja puolenpäivän tiimoilla (vaikkakin olen huomannut sellaisen auttavan vain kovin lyhyen aikaa).
Vastaisuudessakaan en kyllä luota pelkästään tuohon ihmeelliseen "lentävään lautaseenkaan".
Hulluahan se olisikin, sillä senverran innokas muurahaisvana siihen satimeen valui.
Mahtoiko olla ihan koko kunnan kusiaiset liikkeellä?
Minun tarkoitukseni onkin, että vain sisälle jo eksyneet pismyyrät menevät lautaseen ja muut kääntyvät kivijalalta suola&myrkkyvallin edestä kotiinsa.
Omaan lämpöiseen kekoonsa.

25:nnen päivän aamuna kuluvaa kuuta, Magnus sanoi ääni värähdellen:
-On yhtä komia ja kuulahan kirkas päivän alaku, ku 46 vuatta takaperin...

En siinä alkanut sen kummemmin asiaa ihmettelemään, koska Magnuksella on tapana muistaa kaikennäköistä pitkältäkin aikakaudelta.
-NELIJÄKYMMENTÄKUUSVUATTA sitten viheröösti luanto yhtä suloosena, ku...

Numerosarjan erityinen painotus palautti minunkin muistini pätkittäin.
Kihlajaispäivämme!
-Onnea meille, rakas, sain minäkin vinkaistua sämpylänpuolikas suussani.
-Olisitko vielä valmis menemään kihloihin tämän kaa, jos olisit silloin ollut varustettu sillä tietomäärällä kuin nyt? kysäisin uteliaana.
-Varmahan olisin.

Lauantaina oli Gideonien Raamattu-illallinen Laihian seurakuntatalolla.
Illallisen tuotolla Gideonit keräävät varoja Raamattujen hankkimiseen koululaitosten oppilaille, varusmiehille, hotelleihin ja jakeluun ympäri maailmaa.
Meille Kolumbiassa tehdystä suurjakelusta kertoi eräs mukana ollut vöyriläinen Gideon-veli.
Jakoon oli mennyt hiukan vajaa puolimiljoonaa uuttatestamenttia!

Kyseiselle illalliselle oli pitänyt ilmoittautua viikkoa ennen ja Magnus luki asiasta kutsun takapuolelta kuutta tuntia ennen H-hetkeä.
Turhaa siis olin sylky suussa ajatellut illan menyytä katsellut komeron nurkkia, mitä sievää pukisi päällensä iltaa varten.
Eipä hätää. Puhelu Tanelille ja saimme ymmärrykseemme, että
hyvin voisi tulla ilmoittamattakin.
Aina kaksi ihmistä sekaan sopii.
- Sanoitko, että vastaamme lellusti kuutta henkeä kahdestaankin? kysyin huolestuneena.
- Rupia vaan tälläämähän ittiäs, ku kolomen erestä pitää pukia ja sukia!

Lauantaina olimme taas omalla vuorollamme palvelutalossa laulattamassa virsiä. Magnus ja minä.
Sanoin Magnukselle toivomuksen, ettei suvivirttä please!
Minä tulen murheelliseksi suvivirrestä. En sanoista, vaan NUOTTIKULUSTA.
Muistuu mieleen ankeat fiilikset nelosia vilisevistä todistuksista, luokallejäämisistä :(
Aikuisena, päästessäni iltalukiosta ylioppilaaksi hyvällä todistuksella vieläpä, pystyin alaleuka väpättämättä pikkuisen laulamaan muutamia nuotinOSASIA ko. virrestä.
Voisiko joku säveltää tätä virttä uudestaan?
No, haloo, ei tartte tietenkään. Kyllä minä tämän trauman kannan hikiseen loppuun asti!!! ;)

Magnus piti virsihetkessä pienen puheen ja minä sain lukea psalmin 146.
Sen jakeessa 5 sanotaan:
Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala,
se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa,
häneen, joka on tehnyt taivaan ja maan, meren ja kaiken mitä niissä on,
joka pysyy uskollisena iankaikkisesti,...

Sunnuntaina kävimme myös Nikolainkaupungissa.
Haimme kakkukuvun ja veimme matkalaukun muassamme.
Olen luvannut leipoa kaksi täytekakkua yo-juhliin ja Vivianni lähtee pitkälle matkalle ja tarvitsee kapslaukun tavaroilleen.
Catherine oli kehunut, miten äitinsä tekee muhkeita kakkeleita.
Oli jättänyt sanomatta, että niistä kakuista saa myös oivallisia katiskan merkkejä, jos niikseen tulee.
Täytyy vaan rukoilla, ettei tule niikseen.

Nyt taitaa olla syytä tällätä piste reportointiin ja lähteä kuntosalille.
Saisi sellaisen olotilan vallitsemaan, ettei vastaisi kuin korkeintaan yhtä ja 1/2 henkeä, kun illalliselle syömään mennään.

T: Kaisa Korkki-Kakkelsson
-------------------------------------------------------

Eilen, helluntaina, oli kotikirkossamme lämminhenkinen perhejumalanpalvelus.
Runsaasti lapsiperheitä oli lähtenyt mukaan.
Vaahtosammuttimen kokoiset lapsoset lauloivat kahteen eri kertaan niin innokkaasti ja kuuluvalla äänellä, että meikäläinenkin kuuli sinne, melkein toiseksiviimeiselle penkille.
Oi, sitä riemua ja iloa!
Välillä vilkutettiin äidille ja isille, mummuille ja paapoille, kummeille: -Kattokaa! Täälä mä oon!!!

Jumalanpalveluksessa rukoiltiin myös ihmisten puolesta, joita viimeinen järkyttävä tapahtuma on koskettanut.
Siellä rukoiltiin meidän kaikkien puolesta.
-------------------------------------------------------------

Virsi 468, säkeistöt 1,4, 6 ja 8.

Syliisi hellään sulje nyt, Jeesus, lapsemme
ja heidän kanssaan kulje ja heitä suojele.

Varjele lapsiamme Paimenen kädellä
ja pidä rakkaitamme sinua lähellä.

Ja anna heille voimaa pois synti panemaan,
kun omatunto soimaa ja kärsii haavoistaan.

Ja kiitos, että kerran on taivas kotimme.
On koti luona Herran Jumalan lapsille.

Sarjassa "kodissamme siellä&täällä liihoittevia enkeleitä", vuorossa köökinkarteekissa (suom. keittiönverhossa) riippuva teräs-enkeli.
Sen on Eerikki-vävymme tehnyt ja se on kovin kaunis ja sopii kohtaansa kuin nenä päähän.
Enkelikuvan alapuolella on ensimmäinen kuva uudesta alkavasta "vaivaisukot plus akat, kautta Suomenniemen"-sarjasta.
Tuo kuva on tosiaan ensimmäinen, vaikka olen bongannut kymmeniä ukkoja ja ainakin yhden akan, kirkoissa kulkeissain.
Minulla vaan ei ole koskaan kameraa mukana.
Olisikin oikeastaan parempi, ettei minulla olisi kameraa olemassakaan. Niin paljon mainittu kapistus on mieliharmia tuottanut ollessaan peilikaapin vasemmassa laatikossa, eikä käsväskys följys.
Minulla on myös kolmas kuvakulma-projekti hyvällä alulla.
Nimittäin " kastemaljat kirkoissa kautta aikain"-projekti.
On olemassa jo kolme kuvaakin albuumissa ja läväytän niitäkin esille aina, kun aika tulee.

Tänään tarkenin toisen kerran ulos kahvia ryystämään tämän kevään aikana.
12 astetta celssiusta näytti mittari, mutta saunan seinämän edessä oli kyllä ainakin kymmenen kappaletta enemmän, mitä asteisiin tulee.
Kaikki plantaasimme pask...ötökät ovat heränneet talvihorteesta. Sekä ulkona, että sisällä.
En tiedä, olenko väärässä, mutta tänä vuonna surriaiset, kusiaiset, koppakuoriaiset, kärpäset, ampparit, kasiaiset, kiiltomadot jne. ovat isompia kuin ikinä ennen.
(Täytyy tunnustaa, että kiiltomatoja en näillä seuduin ole vielä bongannut. Kovasti kyllä toivon joskus niin tekeväni).
Meille pränkäsi sisälle huoneisiin, kahtena eri päivänä, valehtelematta kananmunanpuoliskan kokoinen amppari.
Magnus vei ampparin hellästi, kylpypyyhkeeseen kiedottuna, ulos.
Eiköhän sama jouttisonsari röhissyt taas puolipökerryksissä vintinrappusissamme seuraavana päivänä?
Sama pyyhe kehiin ja "kananmunanpuolikas" ulos ovesta.
Tänään puolestaan, kahvilla ollessani, se amppari pörhälsi siivet sätkien ohitseni. Se vaikutti tyytyväiseltä elämäänsä ja kevääseen pyyhekuljetuksista huolimatta.
Ai, siis kuinkako tiedän, että kyseessä on sama pörreliöösi?
Kyllä kuulkaa kaikki pistävät tyypit toisensa tuntevat.
Ja on nimittäin tosiaan kyse KANANMUNANPUOLIKKAASTA.
Kun kerran näkee lentävän kananmunanpuolikkaan ja kuulee sen hyminän, tuntee sen vaikka unissaan.

On meillä tuullutkin viime viikolla aikalailla.
Se ei sinänsä ole mikään ihme, koska näillä leveysasteilla tuulee aina.
Männä viikolla tuuli kuitenkin näetsen NIIN kovaa, että olen
maanantain kohdalle kalenteriinkin huitaissut lennokkaalla käsialalla: katto lentoon.
Pikkaraisen rintamamiestalon vuorilaudat naksahtelivat ja sahajauhot pömisivät luultavasti uuteen järjestykseen tuulen kieppeissä ollessaan.
Magnus onneksi kuuli tarkoilla korvillaan muunlaistakin pöminää.
Hän kertoi myöhemmin asiaa setviessämme ja hämmästellessämme ajatelleensa, jotta ny ei oo kaikki reiras. Johonaki kartanolla lonksuttaa siihen sähtihin, jotta lähempi tarkastelu on kohorallaan.
Ja aivan oikein! Autotallin katto oli jo yhden pellillisen irti ja lisää oli iloisesti irtoilemassa.
Magnus kiipesi katolle ja sanoi taukuroonehensa saralla kruuvilla pellit kattoparruuhin kiinni (siis saralla kruuvilla neliyä kohori).
Rakeitakin satoi eräänä päivänä, mutta Maikulta ja Rosinalta saamamme orvokkien naamataulut säilyivät onneksi ehjinä.

Eräänä kauniina päivänä viime viikolla tulivat Rosina ja Pau minun luokseni Hälvänmutkalle oikein kylään.
Meillä on traditiona kokoontua sopivin väliajoin toinen toistemme tykö.
Rosinan orvokit jo tuli mainittua ja Pau antoi minulle tuliaisena Daim´in päällyspaperista tehdyn ja neulotun pussukan.
Ostin vielä häneltä Marianne-papereista tehdyn makeuppi-pussukan ja pikkaraisen lääkepillereitä (!) varten väsätyn pussukan.
Lääkepillereitä tarvitsen aina muutaman matkalle mukaan.
Ei ole mukavaa, jos ei ole troppia ja joku paikka äyskähtää kipeäksi.
Matkalla on käytännöllistä, kun on sellainen pillerirasia mukana, jossa ei tabletit hölsky, eivätkä kolise.
Silloin ei kukaan pääse ajattelemaan, että mikä ihmeen muori tuo oikein on, kun sillä hölskyy kaikenmaailman tabletit?
En ole itse ikinä tälläiseen hölsky-muoriin törmännyt, mutta en liioin tahdo olla itse ensimmäinen sellainen, johon törmään.

Laitoimme me siskokset (Pau, Rosina ja minä) paljon asioita ordninkiin siinä syödessämme ja kahvia ryystäessämme ja toppatuoleilla istuissamme.
Seuraava tapaamisemme on Paun tykönä Nikolainkaupungissa ja aloin sitä tapaamista heti samana iltana jo outtamaan.
Joskus syksyllä odotus palkitaan :D

Helatorstaina olimme kirkossa, kuten aina helatorstaisin olemme 25 vuotta tavanneet olla.
Illalla sanottiin TV:uutisissa, että tänään (siis viime torstaina) vietämme helatorstaita, jota puolestaan vietetään Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi.
Siis haloo? Olin vetäistä riisikakkua väärään kurkkuun.
Paras uutinen ikinä. Ja varmasti totta! :D


Perjantain kohdalla on kalenterissa siistillä käsialalla kirjoitettu KONEEN PESU.
Minua pikkusen melkein itketti. Tähänkö on tultu?
Kalenterissa merkintä PYYKIKONEEN PESU ja on kevät ja perjantai?
Toki voisihan kalenterissa lukea: MUMMUN PESUkin, joten kyllä pitää olla iloinen ja tehdä kuten kalenterissa seisoo.
Kukaan ei estä tekemästä muutakin, jos ei ole kaikiltaosin tyytyväinen kalenterinsa merkintöihin.
Tekemisien ja menemisien esteenä ei ole pieneläimet, eikä pikkulapset, eikä puutarhan hoitamiset, eikä siivoukset tms.
Leivoin sitten pari maatiaislimppua ja 8kpl ruisleipää, joista veimme lämpimäisiä Maikulle ja Eerikille, kun menimme luokseen iltakahville.


Lauantaina oli Nikolainkaupungissa urheilujuhlan tuntua, kun uimahallissa uitiin kilpaa.
Viviannikin oli kisassa mukana.
Neiti ui kuin salakka kahteenkin eri kertaan ja me hurrasimme molemmilla kerroilla.
Päätin taas kerran, että alan minäkin käydä uimahallissa, kun sellainen kerran meidänkin kirkolla löytyy.
En alkaa enää kilpauintia harrastelemaan, mutta MUUTEN.
Ensiksi vaan pitää ostaa uudet uikkarit, ottaa kestovärjäys ripsiin, laitattaa laminaattipinnoitteet hampaisiin, käydä Hälvbridgen luokkasarjat kunnialla loppuun, poistattaa suonikohjusolmukohdat, ottaa varvaskynsi-manikyyri&rakennekynnet...

Magnuksella on viuhahtanut 50 vuotta ripillepääsystä.
Oli niitä runsaasti muitakin, joille oli käynyt samalla lailla ja kokoontuminen oli Isonkyrön kirkossa ja sen jälkeen oli syöminen ja yhdessäoloa seurakuntatalolla.
Mihinkä on holahtanut viisköt vuotta?
Tulin kananlihalle, kun ajattelin, että Magnus on ollut minun HOTEISSANI 46 vuotta ripillepääsynsä jälkeen.(Nielaisu).
Onneksi en ole kyennyt nujertamaan hänen valoisaa luonnettaan, enkä muutenkaan saanut päätään kääntymään missään asiassa mihinkään suuntaan, ankarasta ja taukoamattomasta yrityksestä huolimatta.
"Rippikoululaiset" lauloivat kirkossa rippivirtensä yleisöönpäin kääntyneinä.
Mielestäni Magnus oli valtavan komea ja kiitin Jeesusta, että hän oli minulle tuollaisen aviomiehen järkännyt.
Ajattelin hetken herkistämänä, että yritän omasta puolestani tosissani vaikuttaa tulevaan viidenkymmenenvuoden rupeamaamme elämällä enämpi siipispankkojani myöten.
Osoittamalla rakkautta itse, enkä vain kaulin kädessä tivaamalla, josko rakkaudet mitenkä aviomiehen sydämessä leiskuvaa?

Kirkossa vietettiin, paitsi 50-vuotta sitten ripillepäässeiden juhlaa, myös Kaatuneitten muistopäivää.
Jumalanpalveluksen jälkeen keräännyttiin kirkon eteen ja Johanna (ei ole nimeä muutettu) piti juhlapuheen.
Nikolainkaupungista oli rippijuhlaan tullut myös koulukaverini Raija (nimeä ei liioin ole muutettu).
Raija ihmetteli, kun puhe ei kuulunut ollenkaan.
Lohdutin häntä sanomalla, ettei se ole ennenkään kuulunut.
Minä sain Johannalta puheen lapulle präntättynä ja luin sen Magnukselle kotona ääneen.
Puhe oli valtavan hyvä.
Mahtavaa, että tälläisiä nuoria tarmokkaita rouvia löytyy, jotka ajattelevat noin. Meikäläinen vanha ja kaikkea muuta kuin tarmokas rouva ilolla yhtyy joka sanaan.
Tulin oikein iloiseksi ja säästän puheen ja annan sen Raijalle, kun jossain nähdään.


Tänään, maanantaina, aion mennä kuntosalille viikon tauon jälkeen.
Kipeät paikat (vatsalaukku ja selkä) ovat osoittaneet tervehtymisen merkkejä, joten uskon, ettei kuntoilu enää niitä haittaa.
Samalla haen uuden Päätalo-tiiliskiven kirjastosta.
Lopetan raporttini "mielenkiintoisesta viikkotaipaleesta" rippijuhlassa kuulemaani upeaan lauseeseen:
- Katsokaamme rakkaudella sivuillemme,
kiitoksella taaksemme,
toivoen eteenpäin ja
uskoen ylöspäin.

T: Kaisa Rölsten-Rupson
-------------------------------------------------------
Herran siunaus:

Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon teille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
Aamen.

Asetelmakuva, jonka tähän alkuun olen näpsäissyt on ihan todellisesta elämästä.
En yleensäkkään harrasta, enkä niinkään tykkää lavastetuista kuvista.
Yksi kuvauskohde tekee poikkeuksen, mitä asetteluun, lavastukseen, ynnä runsaaseen kohenteluun tulee. Nimittäin minä itse. Kaisa Jouppi.
Runsas lavastelu, pakkelointi, runsas etäisyys, runsas pimennys, mahdollisimman etuisa ja runsas taustanäkymä jne, jne.
Siitä huolimattakin kaikki nämä lavastustemput tehtyämme, minä-kuvat joutuvat melko varmasti öö-albuumiin.
Asia vain on niin, että koskaan en ole tyytyväinen kuviini.
Rippikuvistani itkin salaa (ja julkisesti) monta vuotta, sikotaudin kourissa ollessani ja siittä otetusta kuvasta sain kauaskestoiset traumat useahkoksi vuodeksi,
hääkuvaamme pidin kaikilta kylmästi piilossa kymmeniä vuosia, puolivuotissatakuviani en luultavasti enää koskaan kaiva kätköistään, 60-vuotiskuvajaiseni revin välittömästi, jos kätköistä eteen pullahtavat jne, jne.
Saan tästä toiminnastani kuunnella tuohtuneita puheita siitä, kuinka en ole yhtään sen kummosemman näköinen kuin muutkaan pallopäät, mutta se ei ole ottanut auttaakseen.
Mieluimmin katson yhdenkäden hanskakuvia kuin kahdenkäden Kaisakuvia.
Magnus on usein sanonut, jotta pitää pystyä kattomahan torellisuutta silimästä silimähän ja tyytyä ja iloota.
Viis ulukomuaroosta. Sisäänen kauneus on tärkiempää.
On se niin, mutta minäpä olenkin sitä mieltä, että kuvat eivät vastaa lähellekkään ulkoista todellisuuttani ;)
Synnynnäinen viehkouteni ei ole vielä ottanut osuakseen nappiin kuvien välittämänä.
Mutta se siitä ja elämä ja valokuvaus jatkukoon!

Tällä viikolla olen ollut kipeä viimeiset 4 päivää.
Magnus sanoi aamulla, jotta mee lääkärihin.
Kieltäydyin jyrkästi samalla, kun kädet täristen availin Buranapurkkia.
Tiistaina olin vielä ihan kaikkinaisessa kunnossa ja porhalsin toisen kaupungin rajalle (ei Nikolainkaupungin) kampaajalle, jossa
vähäisiä haintuviani TASOITETTIIN ja SIISTITTIIN.
Aion muuttaa pomminpurkaja-lookkiani hiukan ladylikemmäksi. Ostin Anne-kampaajaltani ökömönttiä, jolla saa kuulemma hiuspyörylänkin muuttamaan suuntaa.

Keskiviikkona Letkutielle pelmahti 4 serkkutyttöä Nikolainkaupungista.
Oli jälleen tullut serkkutapaamisen aika.
Olin tosin valmistautunut sitä silmälläpitäen, että heidän vierailunsa olisi maanantaina!
Sunnuntaina olimme Magnuksen kanssa siivonneet hiessäpäin koko illan ja maanantaiaamulla teimme vielä ankaria loppusilauksia.
Olin päättänyt keittää serkuilleni makkarakeittoa ja Magnus oli kuoraissut jo ennen sian pyrstöyskää muutaman kilon pottuja.
Serkusten oli määrä saapua siinä yhden kieppeillä iltapäivällä ja siinä kymmenen kieppeillä aamupäivällä ajattelin hiukan peloitella Elitzabethyä.
- Niin, olikos se keskiviikkona, kun te tulia meille? lirkuttelin minä luuriin ja sain vaivoin pidäteltyä nauruani.
Sitte ei enää tarvinnut pidätellä. Pelkkä hymykin hyytyi totaalisesti.
- Ei, kun keskiviikkona, kuului vastakkaisesta luurista ihmetellen.
Säikähdin puolestani aikamoisen runsaasti ja sain vaivalla ja tuskalla ääneni luonnolliseksi:
- Öhh..heh, heh, kokeilin vaan, että muistaako serkkutyttö, vai onko alkanut päivät mennä sekaisin ja muisti prakaamaan...hehhehhehhehhehh....

Pakko oli kumminkin keittää valmiiksi about 5 litraa makkarasoppaa, kun oli perunatkin jo ilman nahkaa ja pakastaa se sitten saman tien.
Magnus katseli minua pitkin, vakavin luimauksin, kun ilmoitin hänelle asian oikean laadun.
- Kuinketsä laraa kalenteria ja katto, mitä kulloonki tapahtuu?
- Ei tarvinnut, kun muistin ulkoa! (Hohhoijjaa).

No, joo! Serkut tulivat siis keskiviikkona ja sinnikkäänä ihmisenä kissautin uudet viidetlitrat makkarasoppaa.
Sapuska tekikin hyvin kauppansa, eikä sitä tarvinnut laittaa pakastimeen. Ei sinne olisi kyllä enää oikein mahtunutkaan. Sattuneesta syystä.
Meillä oli tosi mukavaa, kuten aina.
Sanoin kännykkäviestissä Elitzabethylle, että se, joka tuon serkkutapaamis-idean keksi, ansaitsisi Noopelinpalkinnon.
Elitzabethy ei vastannut, vaatimaton kun on.

Torstaina olin kuntosalilla, josta juontaa ehkä toinen tällähaavaa potema vaivani. Toivottavasti se on niin, sillä en tahtoisi, että se juontaa eräästä toisesta tällähaavaa potemastani vaivasta :(
Ehkäpä minun pitää mennä lääkäriin, jos molemmat tällähaavaa potemani vaivat eivät ota laantuakseen :(
Jokatapauksessa minun pitää mennä uusimaan Burana montasataa-resepti, että saan joltisenkinmoista liennytystä kipupisteisiini :(

Perjantaina on yliviivattua asiaa kalenterissa, mutta sen muistan, että pyöräyttelin sämpylöitä.
Lauantaina yliviivasin merkinnän "talkoo äitienp."
Olin vakaasti aikonut mennä kirkolle seurakunnan lounaanvalmistustalkoisiin, mutta saimme kuulla, että Viviannilla olisi Lapualla uintikilpailut.
Soitin naapurilleni Huiville, joka vastaa vähintäin kolmea meikäläistä talkoissa ja kysyin häntä tilalleni.
Huivi lupasi mennä.
Uintikisoissa oli kiihkeä tunnelma, niin altaassa kuin altaan reunoilla.
Seuraava hankintani onkin korvatulpat.
Olen luullut, että minulla on aikamoiset äänivarat, mutta kyllä äänihuuleni rypistyivät kuunnellessani muutamien muiden kannustushuutoja.
Millä ihmeen ilveellä pienenkokoisesta- ja näköisestä immeisestä voi irrota niin vertahyytävän kuuluva huuto?
Kysyin Viviannilta hiljaa, että kuuluiko minun ja paapan kannustushuudot hänen kroolatessaan kilparadalla.
Ei kuulemma ollut kuulunut pihaustakaan.
Täytyy alkaa harjoitella.

Sunnuntain menin sitten minäkin äitienp.lounaan talk. Ihan niin kuin olin kalenteriin ylös präntännyt.
Jos oli uimahallissa kiihkeää, niin oli seurakuntatalon keittiössäkin.
Minä kyllä seisoskelin aikapaljon jäykkänä ja tumput oikoosina milloin missäkin.
Sain asetella särvettejä taiteellisiinn kasoihin, täytellä muutamia maitokannuja, lastata pieniin pilkkumeihin rasvanappipakkauksia, poistella kelmuja lihakasojen päältä yms.
Talkoissa (tai kökässä, kuten näillämain sanotaan) on tosi hauska olla.
Valitettavasti kuulun suoratumppuisten heimokantaan (ollen suvussamme sen ainoa kantasolunkantaja) joten kökkäily saa hivenen sydänlihaksenkin lyömään epätahdissa. KUN EI AINA HOKSAA MITÄ TEKIS!

Sunnuntaina Magnus kielsi minua nousemasta, vaikka heräisinkin, ennen 1/2 7:ää.
Luottamuksella voin sanoa, etten olisi päässyt pystyynkään sitä ennen.
Niin pal kipjää otti kaikkiin paikkoihin.
Nousta konkosin kuitenkin sovittuna ajankohtana ja Magnus oli kattanut "yllätys"-äitienpäiväkahvit minulle pöytään valmiiksi.
Söin melkein kaikki tarjollepannun menyyn, mutta muutaman haukkapalan syömisen säästin myöhempiin aikoihin.
Illalla ilmoitinkin suureen ääneen syöväni nyt loput ä-päivän aamutarjoilusta, mutta olivat tarjottavat häipyneet parempiin suihin.
Syömättä oli aamulla jäänyt 4 appelsiininpalaa, jotka oli aseteltu kauniisti pikkulautasen reunalle.
- Mä luulin, jottei sulle kelepaa ja söin ne itte makoosin suihin, sanoi Magnus.
Minä puolestani sanoin, että luotin kerrankin, että minulle vartavasten syötäväksi laitetut, myös syötäväkseni säästetään!
Minun täytyy siis ulottaa tietty käytäntö myös minulle jo valmiiksi asetettuihin syömisannoksiin, kuten kaikkeen muuhunkin, joka minulle tasa-arvolain mukaan kuuluu.
Tietty käytäntö: (huutaen ja kaiken syömiseksi kelpaavan kohdalla)
"JOKA SYÖ NÄMÄ MUN OMAT, SAA LÄHTEÄ VAIKKA YÖLLÄ HAKEMAAN TILALLE SAMANLAISET JA KORKOJEN KANSSA".

Söimme äitienpäivälounaan seurakuntatalolla. Catherine, Eerikki, Joonathan ja Viviannikin tulivat mukaan.
Sain lahjaksi vaatteita.
Ne miellyttivät suuresti ja sopivat muutenkin päälleni.
Catherine sanoi valinneensa ne minun tyyliäni ajatellen.
Sekin seikka ilahutti vanhaa sydäntäni, koskapa kyseessä oli pillikinttu-sretchifarkut ja nuorekas letru neuletakki ;)

Sunnuntai-iltana ajelimme vielä Nikolainkaupunkiin Kansanlähetyksen "ENERGY NIGHTIIN".
Ennenvanhaan sanottiin SUNNUNTAKISEURAT, mutta ajat ovat muuttuneet.
Kyllä mekin pikkuhiljaa aikojen mukana muutumme.
Oli sitten kysymyksessä Big Night, tai sunnuntaiseurat, Herra on sama: Jeesus Kristus.

Illalla ajelimme kotiin onnellisina, mutta iloisina.
Aamulla tänään sitten oli kalsea totuus avata Hälvbridgen ovi.
Narahdellenn se aukesi, mutta aukesi kumminkin.
Listaan merkitsimme kukin vakavana ja kalpeana numeroita, jotka digipuntariin oli kunkin jäsenen alla PAUKAHTANUT.
Aina on mahdollisuus alkaa alusta ja sisäistää paremmin Hälvbridgen säännöt.
Hälvbridgen säännöt:
1) Älä syö enemmän kuin tienaat.
2) Älä lyö lossiksi, äläkä anna toistenkaan lyödä.
3) Älä naura muille jäsenille punnituksessa.
4) Älä hymyile vinosti kuullessasi muiden surkeita tuloksia.
5) Älä pröystäile liikaa, jos olet onnistunut karistamaan muutaman satagrammaa enämpi kuni muu jäsenistö.
5) Älä syytä puntaria ja paukuta sitä jalallasi.

Kuudes pykälä voisi olla, että älä kirjoita liian pitkiä blogeja, mutta luulen, että laihdutuskerhon hallitus ei hyväksy pykäläehdotustani.
T: Kaisa Särkyle-Selkkämutka

-------------------------------------------------
Psalmi 134 kokonaan:
Yöpalveluspsalmi.
Matkalaulu.

Kiittäkää Herraa!
Kiittäkää, Herran palvelijat, te, jotka öisin toimitatte palvelusta Herran temppelissä!
Kohottakaa kätenne pyhää paikkaa kohti ja kiittäkää Herraa!
Siionin Herra siunatkoon sinua, hän, joka on luonut taivaan ja maan.

Ihka uusia kuvia digialbumistamme.
Olen pitänyt kameraa taskussani ja sihtaillut eri kohteita, että minulla olisi aina uusi kuva lätkäistä näiden viikkoreportaasienialkuun.
Digialbumimme varasto alkaa olla jo käytetty loppuun muutamaa raäpsähdystä ehkä lukuunottamatta.
Otin kuvia innoissani heti niin monta, että liikenee oikein kaksi julkaistavaksi tällä kertaa.
Ylimmäinen kuva on puutarhamme (!) omenapuista.
omppupuut ovat olleet paikallaan jo kuusi vuotta ja hedelmiäkin on oksillaan toinen niistä antanut muistaakseni yhteensä vajaa kymmenisen kappaletta.
Siis vain tuo toinen, tuo lähempänä oleva puu on meittiä (ja muutamaa lintua) hedelmillä ilahduttanut.
Magnus luki puutarhakirjasta, jonka sai ottaa ihan ilmaiseksi Kerhotuvan kirjavaihetuspöydältä, että jos omenapuunne näyttää enemmän saunavihdalta kuin omenapuulta, sitä on syytä oksia.
Paitsi typistellä, niin oksat pitää myös taittaa ulospäin ja alespäin (vrt.kuva) juuri saunavihtalookin muuttamiseksi
Magnus haki takapihalta tiiliskiviä ja narukaupasta narua ja taiteili puun uuteen lookkiin.
Leikkasikin oksia ohjekirjan mukaan.
Ohjekirjan mukaan typistely&leikkely: viidennen silmun, laskettuna oksan päästä katsoen...tai jotain tuohon suuntaan. Kamalan vaikeesti minun mielestäni, mutta ei Magnuksen.
Joka tapauksessa, nyt odotamme runsasta satoa puista, jotka tähän asti luulivat olevansa saunavihtoja.
Tätä kirjoittaessakin meinaa sylkyä tipahdellä koneen näppäimistölle, ajatellessani punakylkisiä metisiä omenoita, jotka notkuvat entisissä saunavastoissa.
"Puutarhasta" puheenollen, olen tänään tehnyt ulkotöitä minäkin.
Olen istuttanut orvokintaimia kahteen koriin.
Saimme taimet Maikulta, joka piipahti meillä syömässä makkarasoppaa päivällä.
Ulkona oli oikein keväinen ilma: TOUKOTUULI vinkui about 50 boforin sekunttinopeudella auringon heloittaessa kelmeähkösti pilvettömältä, mutta kirkkaalta taivaalta.
Jaloissani olevat lämpöhousunpultut lepattivat hyisessä tuulessa. Eli ne eivät olleet yhtään liikaa, kuten eivät toisetkaan ylläni olevat pitkäthousut, enempää kuin toppatakkikaan.
Jouduin kätkemään terhakkaat orvokkitaimet koreissaan tuulettomaan paikkaan vanhojen puisten kärrynpyörien katveikkoon.
Taidan kyllä hakea ne sisälle ulkoeteiseen, koska senkerran kun TOUKOTUULI pääsee niitä rouhaisemaan, ne lähtevät lentoon ja eikä niitä koskaan löydetä.

Toinen digialbumin kuva on kaarnaveneestä, jonka laskimme laskuojaamme männä viikolla.
Magnus on sanonut, että Letkutien vieressä oleva oja laskee liemensä Kyrönjokeen Vähänkyrön kohilla.
Charles värjäsi tuohipurjeen punaiseksi, jotta erotamme sen, kun katselemme Tolkin sillalla sen ohilivuntaa (ohilipumista. Toim.huom.)kohti Merenkurkkua.
Voin kyllä paljastaa, että purtilo on tällä hetkellä melkein samassa kohdassa kuin mihin se laskettiin. Ainoa pieni ero sijainnissa on, että se on pinnan sijasta pohjalla.
Ehdotin, että laitettaisiin seuraavaksi pullopostia liikkeelle, mutta en saanut kannatusta.
Eikä ne pullot ojien pohjilla kivoja olekkaan.

Tuttuun tapaan istun kirjoittamassa tätä reportaasia täälä peräkamarissa koneen ja avonaisen kalenterin ääressä.
Maanantain kohdalla kalenterissani lukee: Dei.
Olin laittanut merkinnän siksi, että muistaisin kuunnella minun ja Magnuksen äänittämän Matkalla-ohjelman radio Deistä.
Ohjelma kestää 15 minuttia ja onnistuimmekin kuulemaan viimeisen lauseen Magnuksen puheesta ja kaikki kaksi minun lausumaani, tai öhh..lukemaani omitekoista runoani.
Olin taas yhtä äimistyksissäni omasta äänestäni.
Siis kuinka ULKOkorva voi niin vääristää, mitä SISÄkorvalla kuulee?
Jos en tietäisi, että minä niitä runoja mikrofooniin kaulasuonet pullolla kähisin, niin luulisin, että joku, hyvinkin runsaasti varttunut, kilpaselostaja siellä kärisee jotain käsittämätöntä.
No, joo, mutta hauska sellaista ohjelmaa on tehdä.
JOS joskus taas tulee tilaisuus, niin otan rauhallisemmin. Yritän muistaa, että en suinkaan selosta sadanmetrin pikajuoksua, vaan hempeää ja kuulakasta (rykäys) runoa.
Iän muassaan tuomaa kärinää tuskin saan poispiilotettua :(

Tiistaina oli sitten Vappu.
Vappu on liputuspäivä, mutta me emme liputtaneet.
Tuli edellisviikolla liputettua perjantain lisäksi vielä seuraavakin päivä.
Veteraanit kyllä ansaitsevat pitkänkin liputuksen. Vaikka joka päivä liputettaisiin, ei olisi väärin.
Ensiksi kauhistuin, kun veteraaniliputuspäivää seuraavana päivänä vasemmalla sivusilmällä huomasin lippumme vielä komeasti tuulessa liehuvan.
Mitä ohikulkijat ja naapurit sanoo?
Sitten rauhoituin, kun ajattelin, kenen kunniaksi lippumme vieläkin liehui
.
Vappuna oikeastaan emme edes taas muistaneet liputtaa.
Minä heräsin aamuyöstä paistamaan rasvarinkeleitä ja Magnus meni anivarhain Isonkyrön torille pystyttämään KD:n telttiä, jonka suojassa myisimme arpoja ja simaa ynnä rasvarinkeleitä.
Vapputorille oli siis aikomus mennä KD:n "lippua", eli asiaa, näkösällä pitämään.
Olikin aika perinteinen vappuilma: teltta oli jatkuvasti lentoon lähdössä, eikä liian kireä yo-lakki, kireydestä huolimatta ollut pysyä päässä.
Saimme kuitenkin myytyä about 300 rinkulaa (toisin sanoen kaikki, mitä meillä paistettuna löytyi).
Niistä ja arvoista saadut rahatkin onnistuimme pitelemään purkissa, vaikka olivat kokoajan yläilmoihin lennähtämässä, kun kantta availtiin ja rahoja purkkiin aseteltiin.
Tyytyväisinä, mutta onnellisina menimme Magnuksen kaa vielä torilta Even ja Matthewin luokse kahville. Söimme myös vaihteeksi Even pyörittelemiä rasvarinkeleitä.

Kalenterin perjantain kohdalle olen hutaissut menevän naisen käsialalla: leip. kuntosali-sauna.
Näistä merkinnöistä ei toteutunut kuin leip. ja kuntosali.
Saunakin oli, mutta ei lämpimänä ;)
Leivoin lauantaina siis kaksi jykevää saaristolaislimmppua.
Ehkä nimi SAARISTOLAISLIMPPU on hiukan suurellinen näistä limppusista puhuttaessa.
Ehkä nimi MAATIAISLIMPPU istuisi paremmin, mutta joka tapauksessa limppuja leivoin ja syötykin on jo toinen, vaikka ovat aika kokoliaita.

Lauantain kohdalla ei ole minkäänkarvaista merkintää, mutta silloin olin kuitenkin vuotuisella runoleirillä Suomen Lepikossa.
Leiri on kaksipäiväinen, mutta pääsin vain yhdeksi päiväksi.
Sain kirjoitettua siellä muutaman varteenotettavan värssynkin, mikä on iloinen asia. Aion nimittäin painattaa ne siihen toiseen runokirjaani, johon on nyt kertynyt jo muutama kymmen runosta.
Olen oikein onnellinen huomatessani sanaisen arkunkanteni olevan taas oljen verran raollaan.
Tosin sanainen arkkuni retkotti turhankin avoimena iltahetkeä Lepikossa viettäessämme.
Minulla on kaamea tapa esiintuoda mielipiteeni hirveällä möykällä ja paatoksella, silmät viissenttiä päästä pitkällä ja naama punasena.
Kummallista.
Huolimatta siitäkin, että koko vajaan vuosisadan kestäneen elämäni aikana olen saanut tuta, että en voita sillä mitään, enkä ketään puolelleni.
Toisaalta olen kyllä luonteeltani sellainenkin, että muut saavat olla minun puolestani sitä mieltä, kuta ovat.
Olen siis hyvin kahtaalle suuntautunut persoonallisuus :D
Minun pitää vaan taas jatkossa hartaasti muistaa, että en saa unehuttaa hetkeksikään itseäni.
Koko ajan on pakko ajatella, kuinka suu ja silmät on päässä ja kuiskata (paino sanalla kuiskata) esimerkiksi, että
oh, kuinka minua nyt korpeaa tämä pikkarainen epäkohta ja olenkin sitä mieltä, että...

Sunnuntaina porhalsimme HYVISSÄ ajoin Maalahden kirkkoon.
(Hyvissä ajoin=tuntia ennen alkua).
Magnus sai saarnata ja minä sain lähetystilaisuudessa lausua runoja.
Minun ei tarvinnut yskiskellä kertaakaan Magnuksen saarnan aikana.
Kauhuissani ajattelin, että jos alkaakin yskittää ihan oikeesti.
Magnus lopettaisi saarnan siihen.
Sanoisi kuuliaisena, että eukkua tuntuu taas kovasti ryityttävän, jotta paras on sanua aamen tähän kohtahan.
Kaikki meni kuitenkin hyvin.
Magnuksella oli hyvä saarna. Siinä puhuttiin Jeesuksesta. Kuinka Jeesus on kuollut meidän syntiemme edestä, että meillä olisi pääsy taivaaseen. Iankaikkiseen elämään.
Samoin runoni menivät hyvin, koska tunsin itseni harvinaislaatuisen typeräksi ja olisin halunnut vaipua penkin alle ja toivoin, että puhujapöntön alla olisi luukku ja sen alla kuoppa, jonne nappia painamalla klopsahtaisin.

Voi olla, että sinä parahin, mutta hyvä lukijani toivoisit, että tämän kirjoitustuolinikin alla olisi luukku, joka jo klopsahtaisi, joten sarjassa mielenkiintoiset eventyyrit by Kaisa from Letkis, ottavat ja päättyvät tällä erää tähän.
T: Kaisa Klopsander-Letker
-----------------------------
Psalmi 16, jakeet 7-11

Minä kiitän Herraa, hän neuvoo minua, yölläkin kuulen sisimmässäni hänen äänensä.
Minä pysyn aina lähellä Herraa.
Kun hän on oikealla puolellani, minä en horju.
Minun sydämeni iloitsee, mieleni riemuitsee, minun ruumiini ei pelkoa tunne.
Sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan, et anna palvelijasi joutua kuoleman valtaan.
Sinä osoitat minulle elämän tien, sinun lähelläsi on ehtymätön ilo, sinun oikealla puolellasi ikuinen onni.