Terveisiä Venäjältä!
Eilen saavumme hyvissä ajoin, siinä illansuussa, Suomeen kotiplantaasillemme .
Lähdimme ajaa- nytkyttelemään Suomea kohti, Aunuksen kirkolta, kello kuusi paikallista aikaa. (Paikallinen aika= joko tuntia ennen, tai jälkeen täkäläistä aikaa).
Olotila on tällähaavaa aika sekavainen ja silmät vaaleanpunaisten ihopussien peitossa, mutta ilolla tässä istun koneen ääressä ja teittille kaikille kirjoittelen.
Magnus antoi troppipurnukastaan minulle antihistamiinin, joka toivottavasti auttaa silmän alus&päällys-pussukoiden tokenemiseen, sekä siihen, että JAKSAN pitää silmiä auki. 00
Äsken ko. pillerin kurkkuuni kulautin ja eikös jo hiukan ala päivä silmäripsien väliin kumottaa? Ihan siltä tuntuu.

Tässä aluksi kiitän saamastani blogi-prenikasta.
Sellaisesta " maanosan rakastettavin, hyvin ja ihanaisin blogi ikinä" -prenikasta. Tiedättehän mitä tarkoitan?
Olen monen blogin marginaalista prenikan bongannut ja nyt sain sellaisen itse.
En kyllä osaa prenikkaa tänne näkösälle asetella (onko mahdollistakaan?), mutta jo tietoisuus, että joku tykkää sillä viisiin, ilahduttaa.
Prenikkasäännöstössä luki, että pitäisi prenikan saajan itse lähettää edelleen viidelle lemppariblogilleen samanmoinen mitali, mutta sehän ei minun tapauksessani ole mahdollista!!!
Minulla on valtavat määrät lemppareita, enkä millään voisi tikistää niitä vain viiteen mitkuun.
Siispä lähetän tässä ja nyt KAIKILLE, about kymmenille ja taas kymmenille bloginpitäjille sellaisen mitalin, että oksat pois:

Mitali: "Minä tykkäjän kovasti paljon kirjoituksistasi ja luen ne säntillisesti.
Blogisi saa ajattelemaan,rukoilemaan, hymyämään, nauramaan,iloitsemaan, nyökyttelemään, aprikoimaan, ottamaan onkeen, ojentautumaan, haukkomaan henkeä ja innostumaan! (Sydän, sydän, sydän)"

Seuraavaksi toivotan tervetulleeksi uudenuutukaisen lukijani, Eijan.
Oli taas mukava saada "sähköisku", kun älysin, että 34 oli muutunut 35:ksi.
Terveoloa jälleen taas myöskin kaikille teille "VANHOILLE" sähkönaisille- ja miehille :D

Kokonaiseen muuhun viime viikkoon en kalenterin väittämän mukaan tehnyt mitään, ennenkuin perjantaina, jolloin lähdimme 1/2päivän tietämillä porhaltamaan Venäjänmaalle.
En yhtään epäile, etteikö kalenteri olisi oikeassa.
Kyllähän varmaan pakkasin matkareppumme ja kävimme Nikolainkaupungissakin ja tuollaista, mutta en mitään kalenteriin kirjoitettavan väärttiä.
Tiistain kohdalla lukee Charles s.
Ostimme, tästä muistiinpanosta johtuen, syntymäpäiväpöttikaupasta muumilautasen (Haisuli).
Samaista pöttiä Charles on kuulemma AINA halunnut, mutta ei kolmeenkymmeneenseitsemäänvuoteen ikinä saanut.
Lauloimme onnittelulaulun, jota Charles ei kuulemma mukaan KOSKAAN ole halunnut kuulla.

Perjantaina sitten, klo 12,09 (noin) karautti Calev Letkutielle ja muutamaa hetkeä myöhemmin Möbelhus ja Tyvenkki ja lähdimme kohti suurta Venäjänmaata.
Lastasimme ensiksi autoon kaikki kymmenet tukupussimme ja kaarsimme vielä pappilan portaiden eteenkin noutamaan yhden pussukan.
Tässä haluankin tuhannesti kiittää kaikkia, jotka meidän mukanamme lähettivät lahjansa Venäjälle vietäväksi.
Vauvat (ja erityisen ymmärrettävästi äitinsä) koululaiset, kerholaiset, nuoret neidot, pojat, seuratupalaiset jne. ilahtuivat silminnähden.

Matkan kartuttua jokusen sataa kilometriä Letkikseltä, menimme lounehtimaan Ylä...en muista mihin.
Sen kyllä muistan, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.
Jos ihan totta puhun, niin en muista KOSKAAN saaneeni epähyvää sapuskaa missään kuppilassa.
Kerran Hälssingissä, eräässä ylihienossa ravintolassa, oli ruoka toki hyvää sielläkin, mutta vaikka annosta olisi tiirannut suurennuslasin läpi, olisi määrä näyttänyt nirkoselta.
Tarjolla oli SORSAA RIISIPEDILLÄ a 50 euroa. (Oli markka aika, mutta hintasuhde oli jotain tuota luokkaa about).
Syvien huokausten kera keihästelin haarukankärkeen niitä muutamaa riiskryyntä ja säästelin sorsan niskanappia viimeiseen lusikalliseen.
Viiksennäköistä SALAATTIoksaa en syönyt mielenosoituksellisesti ollenkaan.

No, tämänkertaisella matkallamme en riisipetejä muistellut ja kävimmekin Joensuusta hankkimassa tavanomaiset ruuat Venäjälle vietäväksi ja syötäväksemme aamuiksi, ynnä iltapaloiksi.
VÄLIpaloiksi ostimme kukin omien makujemme mukaisia valmiita eineksiä.
Seurasikin kovat setvimiset, mitä kukin ottaisi ja miksi.
Minä ratkaisin omalta osaltani asian niin, että otin yhtä-ja samaa loodaa joka kerraksi: RIISTAKIUSAUSTA.
Niinpä minä, aterioilla ollessamme, jo kaavin viimmosia riistanmurusia rasian uurteista, kun muut vasta olivat päässeet selvyyteen, kenenkä mikin sisältöinen sörsseli oli.
Ai, että mitä riistaa rasioissani oli?
Ei pienintäkään hajua.
MAKUA en osannut yhdistää minkään valtakunnan riistaan, vaikka olen sentään syönyt jänistä,villisikaa, hirveä, kalaa, poroa ja sorsaa.
Maku oli yhtä hyvin sopiva näihin kaikkiin lueteltuihin elikoihin.
Rasian ns. sattumien ulkonäkökin olisi sopinut myös näihin kaikkiin, paitsi ehkä lisänä vielä majavan häntä.
Hyvää oli ja päätin, että seuraavalla kerralla sama menyy minun kohdallani.

Yöksi menimme ihan rajanpinnassa olevaan Jäni-soja-n Tuvat-nimiseen motellihostelliin (jälkimmäinen sana on minun itseni keksimä, kun en tiedä parempaakaan näille viehättäville vr:n vanhoille rakennuksille).
Mikäli minä saisin määräillä, menisimme sinne seuraavallakin matkalla.
Nyt täytyy tietenkin tarkentaa, että jos YLEENSÄ minä vielä pääsen mukaan, ja jos yleensä matkoja vielä tehdään, ja jos YLEENSÄ maapallo vielä silloin pyörii.
Vuoteet tässä hostelluksessa olivat ihanat, rauha rikkumaton, niin sisäisesti kuin ulkoisesti, mutta uni ei tullut silmään.
Sainpahan kumminkin leputtaa punaisia silmänympäryslihojani ja aamulla menimme hostelluksen emännän laittamalle aamupalalle.
Se tarjoiltiin yksityistiloissa lähellä, samassa pihapiirissä olevassa talossa.
Matka jatkui.
Molempien tullien läpi menimme muutamassa hetkessä, vaikka minua jännitti kovasti.
Vertailimme nimittäin porukkamme kesken passejamme ja Tyvenkki sanoi, että passikuvani ei vastaa todellisuutta.
Kas yleensähän asiat ovat sillä tolalla, että passikuvasta puuttuu vain niinsanotusti NUMEROLEVY rinnuksilta (you know?)
Minun passissani sensijaan katselee tutkijaansa KAUNIS NEITOKAINEN.
Yritin ykyttää, että kuva on otettu kaksi (två) vuotta sitten, ja että kamerakin oli uusi, ja että heinänuhakausi oli vasta alkamassa ja että olin nukkunut yöni kuvusta ennen rauhaisasti, ja että olkapäillä oli ehkä muutama murhe vähemmän...
Kovasti kauan tullidirektööri siirteli katsantaa passista luukulle(minuun), luukulta (minusta) passille, mutta nyökäytti lopuksi hyväksyvästi.
Minä tulkitsin nyökkäyksen siten, että kuva täsmäsi tismalleen malliin ja toinkin sen kuuluvasti esille kaikille kanssamatkustajilleni.

Perille Aunuksen kirkolle saavuttuamme teimme vuoteet valmiiksi ja lähdimme ostamaan venäläistä pullaa.
(Taidankin nyt, kesken raportoinnin,mennä kissauttamaan kahvit ja syödä muutamat venäläiset, että jaksan jatkaa kertomistani. Sinun on tähän kohtaan päästessäsi hyvä tehdä sama juttu, siis juoda sumpit, koska en ole päässyt vasta kuin pahaiseen alkuun selonteossani).

No niin. (Murusten räpsintää rinnuksilta...)
Yö Aunuksen kirkon ns. urkuparvella sujui samoin kuin edellinenkin yö:
tuijotusta pimeään, oletettuun vastapäiseen seinään.
Sen verran nukahtelin tietysti, että ehdin nähdä muutaman kauhupätkän työssäolosta.
Siinä kauhu-unipätkässä kassakaappi retkottaa aamulla töihintullessa auki. Samoin ulko-ovi. Laskukone-, enempää kuin tietokonekaan eivät toimi, asiakkaita jonottaa pimeässä postisalissa satamäärin jne. jne.

Virkeänä porukka kumminkin nousi. Minä muiden mukana.
Menin suihkuun. (Suihku= puolentoistalitran cocis-pullo täynnä vettä).
Runsaan, mutta ravitsevan aamupalan jälkeen keräännyimme urkuparvelle Magnus, Calev, MÖbelhus, Tyvenkki ja minä.
Pidimme rukoushetken alkavan jumalanpalveluksen puolesta, sekä Pitkärännassa pidettävien kotiseurojen puolesta.
Pitäisimme myös iltapäivällä evankelioimiskokouksen Kuittisten koululla.

Olisi ollut mahtavaa, jos olisi ymmärtänyt papin saarnaa jumalanpalveluksessa heti siinä penkissä istuessaan, mutta piti malttaa mielensä ja odottaa tulkin kertovan sisällöstä matkalla Joenselkään.
Pappi puhuu niin nopeasti, ettei superhypertulkkikaan (jonkalainen Klaudia tulkkimme ehdottomasti on) pysty toistamaan suomeksi.
Siispä Klaudia teki muistiinpanoja ja kertoi meille asiat myöhemmin.

Sunnuntaipäivän kotiseuroihin tuli lapsiakin, jotka rohkeasti kommentoivat puheita.
Calev piti puheen 10:stä neitsyestä, joista 5 oli viisasta ja 5 tyhmää.
Rekvisiittana oli aito öljylamppu Israelista. Lampun sydän oli "kateissa" ja minun tehtävänäni oli etsiä se villasukkaparin sisältä.
Lapset katselivat silmät ympyriäisinä.
He ilmaisivat välittömästi, jos eivät jotain kohtaa puheestä ymmärtäneet ja kyselivät erittäin kiinnostuneena asioista. Siis nimenomaa uskon asioista.
Lopuksi eräs pieni, reipas ja aktiivinen kyselijä (poika) kysyi, että KUINKA KAUAN TÄMÄ VIELÄ KESTÄÄ?
"Tämä" kesti vielä yhden virren verran, jota lauloimme antaumuksella, sekä suomeksi, että venäjäksi.
Saimme seurojen päätyttyä karjalanpiirakoita syödäksemme. Joita ihanuuksia söimmekin ilman eri käskyä niin, että vieläkin röyhtäyttää.

Koulut eivät olleet vielä alkaneet. Ne alkavat ensimmäinen päivä syyskuuta.
Tämä koulu, jossa olimme ja aina muillakin kerroilla olleet, ei enää avaisi oviaan.
Koululaiset kuljetetaan täst´edes Mäkrään.
Kovasti surivat kyläläiset koulun lopettamista. Kerroimme, että meillä täälä Suomessa on aivan sama kohtalo pikkukouluilla.
Kuittisten koulussa on ollut joskus yli kolmesataa oppilasta. Tänä vuonna koulussa olisi ollut hiukan yli 60 oppilasta. Se ei ole kuulemma tarpeeksi.

Lapset olivat koulullakin käsittämättömän innostuneena mukana puheen aikana ja vastasivat heille tehtyihin kysymyksiin erittäin hyvin ja viisaasti.
Meidän tulkkimme ovat pitäneet pyhäkoulua kylällä ja ovat opettaneet tenavat viimeisen päälle.
Lauloimme ja leikimme lopuksi "Jumalan kämmenellä"- virren suomeksi ja venäjäksi.
Kaikkien kasvot loistivat ilosta. Suomeksi ja venäjäksi.

Menimme Alexandran ja Alexanderin kotiin atrialle ja teelle.
Saimme paistetuja sieniä&perunoita, joita salaa olin toivonut jälleen, entiseen tapaan, saavanikin.
Jälkkäriksi oli blinejä ja mustikkahilloa, joita salaa olin toivonut jälleen saavanikin.
Kirkkoon saavuttuamme väsytti makeasti.
Niin makeasti, että turhaahan sitä olisi ollutkin pilata nukkumalla.
Eli siis en nukkunut mitenkään erityisemmin syvästi, mutta lohdutin itseäni, että eipäs retkottanut kassakaapin ovet auki liioin.

Nyt lopetan tältä erää, koska pelkään, että sinä rakkahin, mutta arvokas lukijani olet sen tehnyt jo ajat sitten :(
Jatkan toki taas ens maanantakina ja laitan räpsäisyjäkin oheen.
En kyllä voinut esimerkiksi Aunuksessa kulkeissamme kuvia räpsiä,koska piti pitää piskotikkua toisessa- ja tuliaiskantamuksia toisessa kädessä.

Jää hyvästi ja Jeesus hoitakoon sinua hyvästi.
T: Kaisa Räpsejevichz-Piscotshew
------------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä
Yhdeksäs käsky:

Älä himoitse lähimmäisesi huonetta.

Yllä kuvasaalista taannoisilta 1700-luvun markkinoilta.

Vatsaontelo täynnä makeaa riisipuuroa alan kirjoittaa teittille kaikille lukijoilleni kaikista viime viikon supermielenkiintoisista häppeningeistä.
Tulkoon muuten sivumennen tähän mainittua, että ainoa oikea tapa syödä riisipuuroa on ripsutella sen päälle kanelisokeria! Piste!

Markkinoilla, kun käväisin myyntisession välissä syömässä ohraryynipuuroa, tein tutkimustyötä ihmisten mieltymyksistä samaisen puuron syömisessä.
(Ainoa oikea tapahan syödä ohraryynipuuroa on nautitsia se marjakeiton kera. Se, mistä marjoista keitto on väsätty, on täysin se ja sama).
Siis: ihan aluksi nuori äiti istuutui viereeni penkille ohraryynilautasensa kanssa.
Hänellä oli puuron päällä kanelisokeria, voiklunssi ja marjakeittoa. Kaikki siististi omalla puuro-alueellaan samalla lautasella siis.
Kukaan muu hänen perhekunnastaan ei puuroa syönyt kuin hän.
Täytyy myöntää, että hänen tapansa näytti herkulliselta ja kokeilemisen arvoiselta.
Eräällä miehellä, joka puolestaan istui minua ja lautastani vastapäätä, oli ainoastaan marjakeittoa puuron kyytipoikana. Itseasiassa puurosta ei näkynyt vihnettäkään punaisen kiisselin alta.
Heti, kun alkoi ryynit näkymään, kävi mies lisäämässä lientä.
Tämä tapa ei saanut varauksetonta hyväksyntääni.
Ohraryyni kiisselissä huutamassa toiselle ryynille, eikä saa vastausta, ei ole mieleeni lainkka.
Eräällä naisella vuorostaan, minusta viistoon vasemmalle, oli puurot paljaana lautasellaan, mutta hänpä kiskaisikin ison kannellisen kannun käsväskystään ja lorotti rusinakeittoa runsain mitoin puuronsa päälle.
Oma syömiseni oli tyssätä siihen, kun jäskähdin silmäilemään hänen syömistään.
Olen tosi kova jäskähtelemään paikoilleni ja katselemaan ihmisiä, vaikka he eivät söisikään.
En tee sitä uteliaisuuttani (ainakaan tietoisesti),vaan kerään materiaalia tulevaa kirjaani varten (yskähdys).
Olen muuten tehnyt katselmusta jo kymmenet ja taas kymmenet vuodet.
Olen saanut tavastani satikutiakutiakin. Ainakin lapsena.
Jos olin erehtynyt vastapuolen mielestä VAHTAAMAAN liian intenssiivisesti, läväytti tämä suunsa ilkeästi ammolleen ja suurenteli silmiään valkuaiset välkkyen vihaisesti.
Sitäpaitsi kirjakin, johon matskua olen ikäni keräillyt, on vielä työstösuunnitteluasteella ja melko varmasti myös siinä pysyy.
Runokirjaan "Nummer två" olen sentään hiukan uusia värssyjä jo saanut aikaan.
Siihenkin kirjaan toki pitää tehdä huomioita ja kuunnella asioita, että sivumäärää saisi enennetyksi.

Tiistaina käväisin Kauhavalla KD:n piirihallituksen kokouksessa.
Sanaista arkkuani jouduin avaamaan ainakin kahvia ja ihastuttavaa piirakkaa moheltaessani.
Tässä kohtaa onkin hyvä ilmoittaa, että olen perunut kunnallisvaaliehdokkuuteni.
Ilmoitan sen siksikin näin kirjallisesti, että kaikki kaksi äänestäjääni ehtivät katsella uuden ehdokaskohteen itselleen.

Torstakina ja perjantakinakin aivan varmasti tapahtui jotakin MIELENKIINTOISTA, mutta kalenterissa on kelmeät kohdat molempien päivien kohdalla. Plättipäiviä siis.
Luultavsti riiputin kieltäni ja nypin kynnensivut vereslihalle, jos en muuta.
Ajattelin tietenkin, että tämän muistan kirjoittaa ilman ylöspanoa.
Siis sen, miksi riiputin kieltäni ja nypin kynnennauhakkeet vereslihalle, mutta en muista pätkääkään.

Lauantaina oli sensijaan oikein mukavaa tapahtumaa tiedossa meille Letkutieläisille.
Olimme saaneet kutsun Nikolainkaupungin Asevelikylään AIKUISSYNTTÄREILLE.
Aikuinenkin (Eerikki) kyllä oli täytellyt vuosia tässä hiljakkoin, mutta oikeasti vietimme Joonathanin ja Viviannin (12 ja 10) synttäreitä, johon me vanhatkin saimme osallistua.
Kaverisynttärithän vietetään nykyisin, joko minogolfin merkeissä, tai pizzeriassa, tai hohtokeilaamassa hohtokeilahallissa.
Kaikista niistä minäkin tykkäisin, vaikka en olekaan enää kaveri-iässä. Kaikissa niissä voisin viettää MUMMUSYNTTÄRIT, jos synttäreitä viettäisin.
Olen lopettanut mummusynttärien vieton :(
En koskaan täytä enää pätkääkään. (Voin kyllä harkita, jos minut talutetaan hohtokeilaamaan, tai pizzeriaan).
Sensijaan lahjojen vastaanottoa en ole lopettanut, enkä ikinä aiokkaan lopettaa.

Aikuissynttäreille saavuimme oikeinkin hyvissä ajoin. LYLLAN ilahtui kuitenkin suunnattomasti.
Viviannikin juoksi naapurista toivorikkaana meitä vastaanottamaan.
Hän oli kuulemma jo mietiskellytkin, mitä lahjakympillään ostaisi.
Muistutin neitiä, että olemme jo lahjan antaneet. Oikeana hetkenä kesäkuun korvilla.
Nyt antaisimme lahjan vain Joonathanille, jonka synttärit olisivat syyskuun korvilla.
Tilanteesta selvittiin ihan hyvin ja neiti ilmoitti, että se saamansa lahja oli ollut paremminkin vauvoille sopiva ja että hän ei siitä ollut erityisemmin tykännyt. (Kyseessä oli joku pallopeli, jota peliä ei etsinnöistä huolimatta enää edes löytynyt).
-Lahjahevosen hampaisiin ei tavata katsoa, sanoin minä lapsenlapselleni opettavaisesti.
Sain samalla piston sydämeen. Minähän olen arvostellut mm. ilmapuntareita ja kobeliineja, vaikka en ole edes saanut sellaisia lahjaksi.

Sunnuntaina meillä oli rukoushuone Rauhalla kylien jumalanpalvelus.
KYLIIN kuuluu tässä tapauksessa Yryselä ja Palhojainen.
Saa niihin jumalanpalveluksiin aina muistakin kylistä tulla. Niihin saa itseasiassa tulla kaupungeistakin ja muista maistakin. Että tiedoksi ensivuotta silmälläpitäen.

Minä hankin jumalanpalveluksen jälkeen pidettävään kirkkokaffihetkeen puodista tarjottavat, pahvimukikupposet ynnä kermat.
Magnus leipoi hätäprätiköitä.
Hätäprätiköiden voittokulku vaan jatkuu.
On vain ehkä onneksi, että niiden kokokin kasvaa kasvamistaan. Rauhalle leivotut prätikät olivat melkein jälkiruokalautasen kokoisia, mutta sitä enemmän ihmiset hurrasivat.
Tässä muuten HÄTÄPRÄTIKKÄ (pikanisu) resepti:

6dl vehnäjauhoja
4tl leivinpulveria
1dl (runsas) sokeria
150gr margariinia (tai tietenkin voita)
2 kananmunaa
1dl maitoa
Rusinoita (alkuperäisreseptissä näitä ei ole, mutta ne antavat mukavat kiksit kohdalle tullessaan. En tiedä missä vaiheessa ne taikinaan laitetaan, mutta mielikuvituksen käyttö ei ole kiälletty).

Jauhot, leivinp. sokeri ja margariini "nypitään".
Kananmunat vatkataan maitoon ja lisätään seokseen.
Pyöritellään jauhotetuilla käsillä pallukoita ja paistetaan 200 asteessa 20 minuuttia.

Kylien jumalanpalvelus oli hieno tapahtuma, kuten aina.
Tapahtui sellainenkin ihme, että kahvi loppui pannuista, ennekö taas uusi satsi oli valunut.
Siihenhän olisi ollut helppo lääke: etukäteiskeitto pumppupulloon.
AINA on kumminkin systeemi ennen pelannut kahdella pannulla, joten en ollut ymmärtänyt varautua.
Iloinen asia on aina, kun joku loppuu hengellisessä tilaisuudessa VÄENPALJOUDEN vuoksi.
Tässäkään tapauksessa ei mikään oikeesti loppunut, kunhan väki vaan jaksoi odottaa ja meidän kylän väkihän jaksaa.

Tyytyväisinä, mutta iloisina entäydyimme sitten aikanaan kotiin ja otimme päikkärit ennen seuraavaan paikkaan siirtymistä.
Tai minä aloin tutkia päivän sanomalehteä, johon tutkimiseen vuorenvarmasti aina nukahdan.
Herään siihen, että pää retkottaa milloin mihinkin suuntaan ja on erittäin vaikeasti ja hitaasti ylösnostettavissa.
Suu on vuorenvarmasti myös aina apposen auki ja on samoin erittäin vaikeasti suljettavissa.
Kaikesta kuitenkin aina selvitään, niin nytkin. Tuona kirkkaana, kuulaana ja onnellisena sunnuntai-iltapäivänä.
Suuntasimme sitten Laalaan ja Raymondin luo kylille.
Ryystimme kahvia, juttelimme ja rukoilimme toinen toistemme puolesta.
Niin kului ehtoo ja palasimme Letkutielle ja painuimme pehkuihin.
Tähän päätän viimeviikon tapahtumakertomus-jakson tällä erää.

Ilmoitusluontoisena asiana ilmoitettakoon, että ensi maanantaina sarjassa "mielenkiintoista happeninkia Letkikseltä" bloggauksessa on katke.
Matkustan Venäjän maalle, enkä ota läppäriä mukaan. Ja muutenkaan.
Siunausta kaikille sivustoillani käväisijöille, ynnä lukijoille, plus kannanottajille.

T: Kaisa Joupinovits-Garamantsehov
------------------------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä
Kahdeksas käsky:

Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

Kaikkia tälläisiä upeita kostyymejä bongasin 1700-luvun markkinoilla, mitä näissä ottamissani kuvissa vilisee.
Minulla on vielä varastossakin kuvia ja laitankin niitä tänne seuraavilla kerroilla, kun kirjoitan sarjaani MIELENKIINTOISIA TAPAHTUMIA LETKUTIEN VIERUSTOILTA JA MUUALTA.

Ihmiset olivat markkinoita varten oikein paneutuneet pukemiseen (ainakin kaikki me kaupustelijat).
Oli hauska katsella ja kuvata heitä ja hienoksi tuunattua ympäristöä ennenkö todellinen HUMU alkoi.
Itse pukeuduin viimevuotiseen sotisopaani.
Kaikki tietysti muistavat kuvan joissain edelliskesän postauksessa, jossa seison viljapellon pientareella nojaten aidanseiväsaitaan katse suunnattuna taivon rantaan?
Tosin kauhukseni huomasin tämän vuoden markkinoiden edellis-edellis päivänä, että minullahan oli viimevuonna Even 1/2-mekko ylläni.
Kaikki, jotka tuntevat Even ja minut, tietävät myös, että Eve on yli 1/2 soukempi&lyhyempi minua, mutta Even hame se kumminkin oli.
Hame oli gumminauhaliitinkinen (suom. kumminauha vyötäröinen)ja muutenkin venyvää sorttia.
Kirkolla kaupoilla käydessäni juoksin Kirppikselle ja löysin kuin löysinkin itselleni markkinahamosen.
Sellaisen tummansinisen krimplene-vekkihameen, joita 1700-luvulla kaikilla kynnellekykenevillä naisihmisillä oli päällään markkinoilla kuleksiessaan.
Yritin myös tehdä hampunvärisestä purkulangasta itselleni uudet hiusletit, mutta ne eivät mollanneet markkinalookkiini ollenkaan.
Leteistä tuli niin paksutkin kuin ne pitkot, joita myydään ISOÄIDIN PAREMPI LENDI-nimellä (tai jollain sen tapaisella).
En voinut kertakaikkisesti niitä korvallisilleni tumuloida.
Aivan oikein!
Olisihan niitä voinut ohentaa, mutta into oli nollilla.
Olen sen sorttinen ihminen, että jos ei joku (varsinkaan markkinaletti) onnaa kerralla, saa olla onnaamatta :(

Leivoimme naisten kanssa markkinoille kaikenlaista hyväskää:
kakkuja kaikesta sortista, leipää, nisua, sämpylää ja limppua.
Minä leivoin nisusia ja limppua.
Limput painoivat kuin tiiliskivet (eivätkä muutenkaan erottuneet jälkimmäisistä).
Hermostuksissani ajattelin jo limppujen nimenvaihtoakin.
Tuoteselosteessa luki fiinisti: MALLASLEIPÄ. Nasevampi ja osuvampi nimi olisi ollut KATISKAN MERKKILIMPPUNEN.
Paistamani nisuset muistuttivat mielestäni ammunnassa käytettäviä savikiekkoja, mutta -MAKU ON PAREMPI, lohduttelin empiviä ostajia.
Ihmettelin Hannaselle, joka kanssani oli myyntivuorossa, että koska ihmeessä minä olen alkanut pitämään itseäni pitokokkina?
Loppu kuitenkin hyvin, kaikki hyvin.
Saimme myötyä jok´ikisen savikiek...leivonnaisen ja kakkelin, vaikka välillä tihutti vettäkin niskaan.

Kävin myyntityön välissä syömässä (siitä siihen, ettei vesi valahda suupielestä asiaa muistellessani) ohrapuuroa vieressämme olevassa kotiseututalossa.
Söin ainakin pari saunanapollista (a 1 litra) puuroa ja hörppäsin nisukaffit päälle.
Ihmettelin illalla kotiuduttuamme Magnukselle, kuinka ihmeen kauan ohraryynipuuro pitääkään nälän tiessään.
Magnus ei sanonut mitään.
Avioliittoleirillä varoitettiin aikoinaan aviopareja luulemasta, että ovat toistensa ajatuksenlukijoita.
-Tälläisellä täysin väärällä luulolla on taipumus muuttua täysin vääräksi tietämiseksi, mitä vanhempi aviopari on kyseessä, painottivat luennoitsijat vakavan näköisinä.
No, minä en luullut mitään, vaan mielessäni selvästi KUULIN Magnuksen ajatukset:
- Kyllä näläkä katuaa aina joksiki aijjaksi, jos syää saunaparallisen ohorankryynipuurua nupiiksi ja nisusian viälä päälle.
-Röyh, sanon minä.

Kampaajalla kävin ottamassa uuden lookin itselleni tässä jonain päivänä.
Olen hyvin tyytyväinen ko. lookkiin.
Toiselta syrjältä jätettiin pidemmäksi, niska lyhykäiseksi, korvantauskiharat (!) pidemmiksi ja otsatukka saksittiin "revityn" näköiseksi, päälaelta hiukset klipattiin "möyheän" linjaiseksi ja: TADAAA!!!
Naamanikaan ei näytä nyt päivääkään yli 66-vuotiaalta, kuten asianlaita ennen kampaajakäyntiä tuppas olemaan.

Tässä vaiheessa haluan toivotta upo-uuden lukijani, Heekan, erittäin sydämellisesti, mutta lämpöisesti tervetulleeksi sivustoni lukijaksi.
(Kuva tuossa yläpuolella ei liity mitenkään Heekaan. Kuva vaan pomahti tuohon kohtaan, vaikka tarkoitus oli, että peräkanaa olisivat.Kuvat.)

Olen useasti sen sanonutkin,mutta sanonpahan vielä, että saan aina iloisen ja mukavalta tuntuvan sähköiskun, kun älyän, että seuraajanumero on muuttunut :D
Terveoloa vaan taas samalla kaikille jo oleville lukijoille. On ensiarvoisen mukavaa, että luet näitä. Ainakin jolloinkin.

Kurikkaan saimme Magnuksen kanssa ajella tässä iltana muutamana ja järjestys oli taas vanha tuttu. Magnus puhui ja minä runoilin.
Minulle tuotiin pyynnöstä motillinen vettä sen vanhan vaivan nujertamiseksi.
Sain lausumisen hyvin suoritetuksi, enkä ihmeekseni tuntenut oloani erityisen typeräksikään.
Kirjojakin ostettiin 7 kappaletta!

Keskellä torstaipäivää poljin ainolla (en ole paljon ainolla poleksinut tänä kesänä) meikkikutsuille.
Keskellä kirkasta päivää tuijottelu suurentavaan peiliin nuorten ja kukoistavien ihmisten viereillä ei ole omiaan nostattamaan mielialaa montaakaan piirua itsetuntoasteikolla.
Tarkkaavainen lukijani muistaakin, että itsetuntoviiruni ylsi testitilanteessa, kymmeniä vuosia sitten, numero kolmen (3) kohdalle.
Käytössä oli asteikko, jossa oli numerointi 1-10.
Voin luottamuksella kertoa, että siinä kolmosen kohilla se pysytteli nytkin ko. makeuppisituatsuunissa.
Mutta, meikäläinenhän ei kauaa mittaustuloksia surkua.
Ei ole mikään pakko tuijotella peiliin, ainaaan suurentavaan ja ainakaan koko keskipäivää!
Ilokseni sitäpaitsi huomaan myös, että aina tulee niitäkin hetkosia, jolloin itsetuntomittarin asteikosta loppuu numerot kesken.
Sellainen hetki tapahtui, kun tepastelin peilin edessä uposen uusi viitta harteillani tässä sunnuntai-iltana.
Viitta on putipuhdasta villaa, kirkkaanpunainen, markkinoilta ostettu ja Mansikin tekemä.

Itseni ja mittarit unehutin myös lausuessani runoja eilisessä seuratilanteessa täällä kotikylälläni.
Ihan vaan muutaman kerran mietin, miltä pallohame näyttää palloisen vartaloni verhona, enkä tarvinnut vesihörppyä ollenkaan.
Ajattelin sensijaan siinä lausuellessani, kuinka Jeesus on hyvä ja rakastaa minua.
Hän, Jeesus, rakastaa myös sinua, kuka ikinä oletkin, mistä tuletkin ja kunne menetkin.

T: Kaisa Bollklänning-Pullerström
------------------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä.
Seitsemäs käsky:

Älä varasta.

Ensimmäinen kuva on mennyttä loistoa tämänkesäisestä puutarhastamme.
Lupiinit ovat jo hetkestä törröttäneet kaikkensa kukkineena. Kuten myös kaikki muutkin pihapiirimme kukkaiset.
Toisessa kuvassa on rekvisiittaa telttapäiltämme, jotka päivät ansiokkaasti pidimme Isonkyrön keskustassa.
Malvat koristivat puhujapöntön etumusta ja enkeli kahvipöytää.

Ensimmäisenä telttasarja-iltana satoi ja tuuli, kuten aina telttasarjailtoina on tapana.
Kuivaa paikkaa ei teltassamme ollut, paitsi tietenkin minun suuni (jälleen kerran).
Ihmisiä, sanankuulijoita siis, tuli paikalle kuitenkin ilahduttavasti. Samoin toisena ja kolmantenakin.
Magnus leipoi hätäprätiköitä toisen illan tarjoiluksi.
Hän saikin kunniaa ja kehuja niistä niin kosolti, että niillä pitäisi pärjätä hyvin ensikesän tarjoiluhukiin saakka.
Me muut jäimme täysin hopealle leipomuksinemme, mitä kiitokseen ja kehumiseen tuli ;)

Oli taas aika jännittävää teltan, eli trasukirkon, pystyttämisen kanssa.
Pystyttäjiä saapui paikalle tasan kolme (3) ja tuulen nopeus lähenteli kolmeakymmentä (tai jotain ja ainakin melkein) bofooreissa mitattuna.
Magnus kertoi myöhemmin, että viimetingassa, kun teltta oli jo parimetriä maasta lentoon lähdössä, tuli neljäskin mies hätiin.
Magnus kertoi, jotta oli ku olis enkeli liirelly paikalle.
Niin siinä varmasti tapahtuikin.

Lausuin telttasarjan jokaisena iltana kirjastani runosen ja viimmosena iltana sain todistaa uskostani Jeesukseen.
Runollista kirjaakin meni kaupaksi kuin SIIMAA, eli kuusi kappaletta.

Kun katselen mennyttä viikkoa taakseppäin kerien, muistelisin, että olen elänyt muutamia kielenriiputuspäiviäkin.
Kynsinauhat olen myös kertaalleen repinyt irti ja pureskellut alahuultani.
Tällähetkellä tuntuu elo ja olo kuitenkin ihan mukavalta.
Hyvä on rukoilla, lukea Raamattua ja kertoa Jeesukselle kaikki murheensa ja huolensa. Siitä se apu asiaan-kuin asiaan tulee.
(Nimim. kokemusta on).

Piristyttyäni, ajattelin tässä päivänä muutamana ostavani jopa jostain marketista tekokynnet.
Hyvällä ystävättärelläni, Manna-Aijalla, näin nimittäin iki-ihanat, säihkyvät tekokynnet sormiensa päissä ja nehän olivat aivan ihanat.
Ne ovat myös kuulemma ihan lellunhelposti asennettavissa.
Parinsentin tekokynsillä ei toki varmaan tehdä mitään superkuurauksia huushollissa, mutta minähän en tee niitä omillakaan kynsilläni.
Leipomiset on varmaan syytä heivata sikseen kynsikkäiden ajaksi, mikä sekin on vain yksinomaa terveellistä ja edukasta, ajatellen Hälvbridgeä.


Tänään käväisimme Östermyrassa terveydenhuoltoasioilla ja samalla piipahdin myös kirpparilla ostamassa rekvisiittaa 1700-luvun markkinoille.
Ihan itselleni vaan.
Ostin tyynyliinan, purettua vaaleahkonharmaata lankaa, essun ja pitsinauhaa. Kaikki ostokset tekivät yhteensä 7,50 euroa.
Tyynyliinasta kruppaan päähäni huivin, purkulangasta väkerrän pari lettiä, pitsinauhasta laitan rusetit lettien päihin ja esliinan kietaisen uumani ympärille. Sotisopaan kuuluu tietysti vielä nilkkoihin ulettuva hame, vanhasta pellavapyyhkeestä tehty pusero ja syltyssä olevat villasukat!!!
Tarkkaavainen kuuntelijani varmaan muistaa, että minullahan on jo letti entuudestaan. Siitähän on kuvakin jossain bloggauksen alussa.
Kyllä! Oikein kalastajalangasta ja niin pitkäkin, että ulettuu takalistolle saakka.
Ajattelin kuitenkin tänä vuonna tehdä hiukan toisenlaisen emäntä-lookin itselleni.
Toivon mukaan onnistun.
Menemme porukalla 1700-luvun markkinoille 11-12 elokuuta myömään leivonnaisia, eli tänä viikonloppuna siis.
Tervetuloa! Lauantaina 10-17 ja sunnuntaina 11-17.
Lupauduin omalta osaltani vääntämään pullia ja saaristolaislimppuja myyntiin.
Tuosta SAARISTOSTA en uskalla mennä 100% takuuseen, mutta LETKUTIE limpuista annan laatutakuun.
Laatutakuu: färskit aineet ja hammas ei helposti katkea sitä purtaessa!

Eilen olimme Nikolainkaupungissa ja missäs muualla kuin pohjoisen pallonpuoliskon iki-ihanimmassa kirkossa, elikkä Huutoniemen kirkossa.
Siellä oli kesäsunnuntaiseurat ja puhujana oli mm. Charles Hälvänmutkalta.

Kirkosta menimme Askaan, jossa joimme pannullisen kahvia.
Catherine antoi minulle ostamansa turkoosinvärisen pallokoltun, joka oli kuulemma hänen päällään törkeen kaamee.
Palloäitinsä ottikin pallohameen iloiten vastaan ja oli se hänen yllään Östermyran matkalla tänään.
Lisäksi palloäidillään oli jaloissa verkkokengät.
Täytyy sanoa, että itsekkin ihmettelin katsellessani kaupungin lukuisista peileistä ja ikkunaheijastuksista itseäni.
Kirpparille mennessä olikin jo ihan pakko kuoria kengät kintuista ja laittaa piraatticrocsit tilalle.
-On aika raskasta olla kaunis! puuskutin Magnukselle.
Magnus oli hiljaa ja katseli mietteliäänä ja muina miehinä taivaalla purjehtiviä cumuluspalleroita.

Olen tänään taas tehnyt uudella innolla, siinä saunan edustalla olevassa ulkoilmatelineessä, jumppasarjaliikkeitä.
Innostuin asiasta taas valtavasti, kun Maisu sanoi seurojen jälkeen minulle, että olen hänen mielestään laihtunut "mahottomasti".
HAAA! Noinko olisi ylimääräistä velttoa lihaa sittenkin ottanut kiinteytyäkseen?
Eivätö ne ulkopunnerrukset, eivätkä painopunnusten heilutukset sittenkään ole olleet turhaa huhkintaa?
Olkoonkin, että kukaan muu ei ole sanonut mitään, olkoonkin, että puntarin diginumerot jämähtävät aina samahkoihin lukuihin?
Tästä se taas alkaa. Hälvbridge rules.

Näihin toivorikkaisiin sanoihin lopetan raportoinnin tällä haavaa.
T: Kaisa Digiskog-Puntarpää
----------------------------------------------------------------
Jumalan kymmenen käskyä
Kuudes käsky:

Älä tee huorin.