Onnistuin kuin onnistuinkin saamaan uusia valokuvia koneeltamme, joitain ihme oosviittoja seuraten.
Tai siis, uusiahan nämä kuvat eivät ole. Ne ovat muistaakseni näpsästy joskus jonkun sähkökatkoksen ollessa päällänsä.
Ja on tietenkin mahdollista, että nämä kuvat ovat jo olleet blogissani. Sen verran tutulta ne kyllä vaikuttavat, mutta en jaksa kelata kaikkia 260 bloggaustani tarkistaakseniu asian oikeata laitaa.
Kuvissa, jonain kauniina kesä-aamupäivänä Magnus keittää perunoita paarmoj... ei kun auringon säteiden seassa. Sähkökatkos äityi niin pitkäksi, ettei kestänyt syömättä. (Elikkä siis ainakin tunnin).
Nyt muistankin, että pihakuusi oli kaatunut sähköjohdon päälle ja siitä s-jakelukatkos johtui.
Tuo kaasusysteemi on kaikinpuolin hyvä keksintö muutenkin, ettei vaan sähkökatkoksien aikaan.
Kesällä on mukava paistaa lättyjä ulkona. Valurautapannu vaan kaasuliekin päälle ja VOT!
Meillähän ei ole liesituuletinta ja kaikki paistamisien kaameat käryt pyörivät kämpännurkissa viikon verran eteenpäin paistamisesta.
Kaikki muukin, paitsi nurkat, haisevat lätyiltä myös.
Itsekkin tunnen olevani kuin pyöreä, hunajoiva lätty kulkiessani maailmalla lausumassa runoja.
Tiedän, että perusominaishajuni on lättyinen. Eikä auta, vaikka tursotan Laura Biagiottia tykyttävillle kohdille suonieni pinnoille, kuten hajuvesiohje kuuluu.
Lätyn ja muiden paistosten käry on kaivautunut huokosten kautta verenkieroomme. Kaikkien meidän letkutieläisten.
Magnus sanoo, ettei ole ikinä kuullut kenestäkään, joka olisi hajujen kanssa yhtä käiveessä ja luulotautinen kuin minä.
Kyllä niitä on. Catherine, Aijja-Kanita ,vain muutamia mainitakseni.
Laura Biagiottia käytän siksi, että kerran hakiessani matkavakuutustoimistosta matkavakuutuksia, niin siellä palveleva matkavakuutusasianinen tuoksui niin hyvältä, että ahdisti kysymään tuoksun nimeä.
-Laura Biagiotti ja sininen pullo, hän vastasi auliisti, aivan kuten matkavakuutusasianaisen tuleekin.
Mutta eihän se meikäläisen kaulasuonilla samalta haise. Matkavakuutusasianaisella on taatusti liesituuletin :(
Istun kirjoittamassa viikkokatsaustani tutussa paikassa, tutun läppärin ääressä. Kalenteri on käden ulottuvilla.
Vieressä höyryää kädenulottuvilla myös iso kupposellinen teetä. Änkyrää teetä. Laitoin kaksi pussukkaa likoamaan.
Luin "kahden pussin ohjeen" eräästä blogista. Pusseja olisi ohjeen mukaan pitänyt liottaa tunti ja teen olisi pitänyt olla kamomillaa.
Ohje oli unettomuuteen, joten en sen vuoksi voinut seurata ohjetta kirjain kirjaimelta.
Minunhan pitää yrittää pysyä hereillä. Minun teeni on mansikka ja joku muu. En viitsi mennä roskiksesta kaivamaan ja tarkistamaan.
Tykkään tummasta teestä, mutta en viitsi hauduttaa teetä oikein kannussa, kuten kotona isä aina teki.
Silloin, lapsuuskotona ollessani ja asuessani, viimeksi sainkin oikein kunnon teetä. Tai...Venäjällä oli myös tee oikeaoppista, kun sielläpäin matkustelimme.
Oikeaoppisessa teessä ei saa mukin pohja (sisäpuolelta) näkyä pätkääkään. Teen pitää olla kuin Abessinian keisarin verta, kuten kahvinkin. Piste.
Keskellä viikkoa käväisimme Magnuksen kanssa Nikolainkaupungissa asioilla.
Asiat kuntoon saatuamme, kiskoin Magnusta useiden kauppaputiikkien läpi ja sanoin, että minun pitää ostaa huivi.
Magnus ei sanonut mitään, mutta tiedän, että hän olisi sanonut, ellei olisi niin rauhaa rakastava:
-Sullahan on niitä huivia ainaki parit-kolometkymmenet komuutin hyllyllä. Eikö niistä ny...
-ON, MUTTA NE OVAT KAIKKI VÄÄRÄN VÄRISIÄ, karjun minä mielessäni.
Meillä oli myös pientä puhetta mennä pizzalle samalla reissulla, mutta Magnuksen mielikuvista ei ole vielä kunnolla haihtunut se viimekertainen tiskirättisessio.
Sikäli mikäli Magnusta tunnen, se ei koskaan haihdukkaan.
En ostanut huivia (löysin kyllä ja aionkin hakea ne "paremmalla aikaa") emmekä menneet pizzalle.
Eräänä kauniina ja kuulakkaana talviaamuna (viimeviikolla) ajelimme Östermyraan sairaalan korvapolille.
Kello 8 piti olla paikalla. Me olimme paikalla puoltatuntia ennemmin, kuten tapoihimme kuuluu aina ja kaikkialla olla.
Oikeastaan tapoihimme kuuluu olla tuntia ennen joka paikassa. Olemme ensimmäisi ja lähdemme viimeisinä.
Kuuloni testattiin, eikä se ollut huonontunut. Olin aika voitonriemuinen.
Porukan mielestä kuuloni on romahtanut pohjalukemiin, koska kuulokoje korvassakin kysyn ärsyttävän raivostuttavasti, että MITÄ? HÄ?KUKA? MISSÄ? MIKSI?
Nyt tuli selvästi todistetuksi, että itse porukat puhuvat epäselvästi sössöttäen sekä mumisten ja sanoja nieleksien.
(Porukka= Magnus ja Charles).
Kuuloni on aika kummallinen. En kuule konsonantteja ollenkaan. Tai siis ässää en kuule ollenkaan ja muutkin konsonantit pitää arvata.
Arvatkaas, rakkaat vanhat lukijaiseni ja upouusi Sanna, mitä minulle Magnus sanoo, kun hän sanoo:
-ee ..u..o..o...ää..e..,..u..a..ä...öö!
Arvaan, että ette osaa edes arvata, siksi laitan oikean vastauksen:
-Mees pukohon päälles, juna lähtöö!
Torstaina oli myös Kirjaston runopiiri.Runopiiriin kuuluvat Kylli, Eve ja minä.
Vein Kyllille uuden uutukaisen toppatakkini korjattavaksi, joka takki on ollut ylläni about viisi (5) kertaa.
Vetoketju mäsänä.
Ostin takin halvalla ja etusasti Elloksesta.
Kylli kysyi, että kuinka halvalla ja etusasti? No 25:llä eurolla.
Tiedän, että vetoketjut sun muut, plus työ, tulee maksamaan paljon enämpi, mutta ei auta (eikä oikein haittaakkaan. On se sen verran sievä takki).
Charles kyllä sanoi, että ihan tavallinen takki. Ei sen kummemmin sievä.
Charles sanoi tuon asian lisäksi myös sen, että olin revitellyt blogissani, että sukuamme on tutkittu kokonaista PUOLI VUOSISATAA. Hänen mielestään sukua, kun sukua on tutkittu puolivuosisataa. Eihän tarvitse kuin katsella elossa olevaa perhekuntaansa.
Mutta se, että sukuamme on tutkailtu puolivuosiTUHATTA, on jo mainitsemisen arvoista.
Myönnän, että kirjoitan joskus aika kummallisuuksia, mutta en viitsi mennä enää korjaamaankaan. Luulen nimittäin, että te kaikki 37 lukijaani olette asiaa jo itseksenne ihmetelleet. :D
Itse olen sitämieltä, että ensinmainittua sukututkantaa kannattaisi tehdä enempi. Paljon enempi.
Meinaamiseksi se ainakin minun osaltani on jäänyt :(
Runopiirissä suunnittelimme runollista&sivistyksellistä matkaa lähikaupungin uuteen ja ihmeelliseen kirjastoon.
Käymme myös syömässä Piikissä.
Kylli ihmetteli, että onko se piikki sen pizzaravintelin oikea nimi.
-Kyllä on, me sanoimme. -Ei mitään kitu-etuliitettä edessä. Ihan paljas Piikki, me jatkoimme.
Sitten Eve luki meille runon, jonka jälkeen me laitoimme kunnan, seurakunnan, Pohjanmaan, koko Suomen, Euroopan ja maapallon asiat järjestykseen.
Kuntosalille kaahasimme runollisen piirin jälkeen.
Olen päässyt kuntosalin härveleiden kilovastusmäärissä ja sarjoissa joulua edeltävään olotilaan.
Mahtavaa! Sitten se oikein vasta riemuksi repeää, kun pääsen oman kilomassani kanssa samoihin lukemiin kuin joulua ennen.
Kyllä se varmaan onnistuu, jahka saan Hälvbridgen ovensalvat, lukot ja kammet taas pois tukevilta paikoiltaan.
Kamp&part Annen luona olimme Magnuksen kanssa viime viikolla yht´aikaa.
En olisi aikoinani uskonut, että joskus maailmassa istuisin Magnuksen kanssa parturissa samaan aikaan.
Tosin, ei minulla sitä vastaan mitään ole, mutta en vaan olisi luulenut.
Synnytyssaliin aikoinani en olisi liioin halunnut suurin surminkaan Magnusta viereen istumaan.
(Myönnän, että on eroavaisuutta kampaamon ja synyytyssalin kesken, mutta tuli vaan jotenkin mieleen).
Oli jnimittäin uuri puhetta erään iloisen ja onnellisen odottavan äidin kanssa asiasta.
Hän yritti sanoa, että siihen kirves-ja kanto-aikaan, kun minä synnyttelin, ei isän läsnäoöo ollut niin tavallista ja että ajat ovat muuttuneet...
Se on totta, mutta olen hiiden vissi, että en haluaisi edelleenkään.Tosin hyvähän se on tässä iässä uhota ;)
Synnytyksessä sitä on jotenkin niin täysi työ itsensä ja sisusklasujensa kanssa, että...
Meillä synkkasi yhteen siinäkin asiassa Magnuksen kanssa aikoinaan:
Minä en olisi missään tapauksessa halunnut aviomiestä synnytykseen mukaan ja aviomies Magnus ei missään tapauksessa olisi halunnut mennä aviovaimonsa synnytyssessioon mukaan.
En yhtään väheksy käytäntöä, enkä ylenkatso apua, jonka äiti aviomiehen mukanaolosta saa.
KEN TAHTOO, niin OK.
Lauantain Magnus lämmitti metoisen saunan. Minä kuorin löylyntuoksinassa pottuhanskoilla puolisenttiä ryppyjä pois hipiältäni.
Laitoin myös turvenaamion pärstävärkkiini.
Ketään en onnistunut säikäyttämään tällä kertaa.
Tuosta ihonhoidosta tuli mieleeni eräs monista potemistani pikku fobioista: ihon rasvaaminen.
Mainoksissa kehutaan, kuinka joku ihorasvalinimentti tunkeutuu kymmenen kerroksen läpi ihon sisään. Niin syvävaikutteisesti, että siitä siihen, ettei se tursua toiselta puolelta ulos.
Minä en tahdo, että joku ihonhoitorasva tunkeutuu syvälle sisimpääni. Kuvittelen, miten se vyöräytyy verenkieroon ja aiheuttaa tukoksia suonistossa jääden muhimaan imusolmukkeisiin!!!
Miksi ei ole sellaisia rasvapurkkeja myynnissä, joidenka sisältö jäisi vaan rehellisesti ihon pinnalle vaikuttamaan ja kimmokkaana ihoa pitelemään?On kai niitä?
Muistuu mieleen Vitalis. Sehän jäi olemaan siihen paikkaan, kuhun sen siveli. Se oli ihan hyvä se.
Mutta minun piti aikoinani ko. rasvan käyttö lopettaa, koska sen haju oli niin lamaannuttavan huumaava.
Sepä haju ei liioin lähtenyt ikinä mihkään. Vähäsen samaan sähtiin, kuin se lättykäry käyttäytyy.
Mene ja tiedä. On voinut hajut ja koosteet muuttua sen viidenkymmenen vuoden aikana, jona olen sitä nimenomaista rasvaa ollut käyttämättä.
Sunnuntaina olimme tapamme mukaan kirkossa. Tapamme mukaan menimme myös kirkkokahville.
Oli valtavan hyvä ja selkokielinen saarna (kuten aina meidän omassa paikallisessa kirkossamme) ja oli valtavan hyvät kaffit ja nisut (kuten aina meidän omassa paikallisessa seurakuntakeskuksessamme).
Illalla oli vielä konsertti kirkossamme.
Åströmmin Nina lauloi Hilja Aaltosen runoihin säveltämiään lauluja.
Minä olin aluksi penkiltä pudota. Niin ihanaa oli musiikki!
Kun sitten sain itseni pysymään penkillä Magnuksen turvalliseen kylkeen nojaamalla, alkoi lentoonlähdön tuntemukset. Aivan varmasti leijailin jo urkuparven kohdilla.
Ja ne runot!
Pikkusen oli kateuden kyyn hampaita lepattamassa nokkani edessä.
-Minun runoihini ei koskaan saisi noin ihanaa musiikkia sälytettyä. Minun runoni ovat kuin possunkärsämöitä orkideoiden joukossa, ajattelin gredeliinisenä.
Vai mimmosen sävelmän sepittäisit tälläiseen runoon:
Lintulaudalla tappelevat tiaiset
melkein verissäpäin
nokat sapelina heiluen.
Auringonkukan jyvistä taistelevat
tiaiset,
vaikka niitä siemeniä riittäis kaikille
yllin kyllin
varpusillekin.
Voi hyvin olla, että muistilappuun ei kirjoiteta:
linnuille
voi olla, että jatkossa, ensi vuonna
tarjoilu ei pelaa tässä hotellissa.
Sitäpaitsi Jumala sanassaankin lupaa
ne ravita
tiaiset, varpuset
suuremmillakin ja väljemmillä estraadeilla.
Onneksi sain kateudeltani rukoiltua, että anna Jeesus anteeksi. Sain kuin sainkin rukoiltua, että kiitos Jeesus, että saan olla täällä kirkossa ja kuunnella, kuinka olet antanut ihania lahjoja ihmisille. Kiitos myös minulle antamistasi lahjoista.
Konsertti loppui aikanaan ja vaikka taiteilijat (mahtava kitaristi säestämässä) antoivat kaikkensa, olisin halunnut kuulla vielä ainakin yhden ylimääräisenkin laulun. Ei auttanut, vaikka paukutin käsiäni, niin että punottavat vieläkin.
Iloisina ja onnellisina lähdimme kotiin kissauttamaan konserttikaffit.
Kovasti yllytän ja kehoitan Ninan konsertteihin menemään, jos vaikka sadankilometrinkin säteellä paikkakunnaltanne näette hänen esiintyvän.
NYT loppuu tämänkertaisten mielenkiintoisien asioiden vatvoskelu tähän. Illalla menemme Nikolainkaupunkiin katselemaan videota, jossa minäkin olen mukana. Via Dolorosaa.
Tervetuloa Vaasaan pääsiäisenä. Tarkemmin sanottuna Huutoniemen kirkkoon. Siellä se esitetään taas uudestaan pitkästä aikaa.
Minäkin voin hyvällä mielellä mennä jälleen mukaan, koska yhtään vuorosanaa ei tarvitse opetella ulkoa.
Kaikkihan muistavat, että minä en opi enää mitään ulkoa, joka seikka lopetti draamaryhmään kuulumisenkin kuin seinään.
T: Kaisa von Höringen-Tingen
------------------------------------------
Sananlaskujen kirja 12, 1-5
Joka rakastaa tietoa, rakastaa kuria, tyhmä se, joka nuhteita vihaa.
Hyvä ihminen on Herralle mieleen, mutta juonittelijan hän tuomitsee.
Vääryyden varassa ei kukaan kestä, mutta vanhurskas on vankasti juurillaan.
Kunnon vaimo on miehensä kruunu, kunnoton on kuin hivuttava tauti.
Hurskaiden aikeet ovat puhtaat, jumalattomilla on vilppi mielessä.