On syysloma ja silloinhan sattuu ja tapahtuu aina kaikenkarvaista. Niin myös meillä.

Sattuu ja tapahtuu niin, että maanantairutiinit siirtyvät ja vaihtavat päivää.

Sellaistakin mukavaa sattuu, että kadonneiden valokuvien mysteeri selviää.

Ne eivät olleet siirtyneet tietokoneelle ollenkaan.

Kiitos vaan, Rautalintu, hyvästä neuvosta. Menin neuvosi jälkeen heti klikkaileen kyseisestä osiosta, mutta ei näkynyt mitään. Ei niin yhtikäs mitään. Tietenkään, kun kuvat olivat ja pysyivät kameran uumenissa.

Tiettyä ja asioiden kannalta merkittävää näpykkää, en ollut kiihdyksissäni ja useiden yritysten jälkeen hoksannut painaltaa lainkka ja muuta ei tarvittu. Eihän kone sentään pysty sellaista tekemään, mihinkä se ei tumpelolta käyttäjältä saa edes heikkoakaan käskyä.

Magnus sai kaikki esille, konemies kun on ja tekipä mieleni laittaa nyt kaikki "kadoksissa" olleet kuvat esille, mutta sentään maltoin mieleni.

Ei mene kauaa, kun taas kaipaan uusia kuvia kehiin ja jos "kadonneet", mutta löytyneet tänne heti läväytän, niin kohta pian ole taa mitään uutta laittaa tilalle. Siksi paljon vetelä valokuvaaja minä olen.

Ennenkö alan selostaa ylläolevia valokuvia ja niihin liittyviä juttuja, haluan töräyttää komeat fanfaarit mielikuvituskornetillani. Olkaapa hyvät: 
TÖT...TÖT...TÖT...TÖTTTTÖRÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ!

Lukijakuntani on lisääntynyt taas yhdellä ollen nyt 72!

Rakkahasti tervetuloa joukkoon ihanaan!

Samalla haluan töräyttää ihan yhtä terävän töräyksen teille muille lukijoilleni. Teille,  jotka ilman kirjautumisia sivustoillani käytte mhvv:n lukemassa. Ellei teitä kaikkia sorttimentoja olisi,  olisi tuskin mhvv:täkään. Tyhjille seinille on tympeää kirjoitella ja siitä syystä lopettaisin mhvv:n luultavasti tykkänään, kuten niin usein olen sanonut.

Tuosta useinsanomisesta tuli mieleeni Vivianni. Tämä ihana neiti oli meidän ilonamme pari yötä.

Tänään kööräsin hänet takaisin Nikolainkaupunkiin. 

Ajomatkalla kertoilin hänelle kaikenlaista kivaa ja vähän hassua, mitä hän pienenä on tehnyt.

Joka jutulle hän nauroi iloisesti. Kertaakaan hän ei sanonut, että MUMMU, TUON MÄ OLEN KUULLUT JO SATA KERTAA! (Niin kuin onkin). 

Neidin syyslomavierailusta johtuen en ehtinyt teille eilen kirjoitella. Piti, korjaan: SAI pelata Unoa, m-Pekkaa ja piiloitella avainta niin ahkerasti, että kirjoitukset piti siirtää.  

Mutta hätä ei ole tämännäköinen. Jos eilen jäi kirjoittamatta, niin tänään kirjoitan tuplasti! (Heh heheh...älkää säikähtäkö. Yritän olla hyvin suora-,virta- ja lyhytviivainen kirjoituksessani.

Charles aina sanoo, että onko näiden minun maanantailötinöiden pakko olla aina niin mahdottoman pitkiä? 

Kun tarkemmin ajattelen, niin ehkäpä ei. Oikein tarkemmin, kun ajattelen, niin on minulle joku muukin sanonut, että jos ei ole asiaa, ei kannata kirjoittaa. Se on kyllä totta se. Mutta  minulla on mielestäni aina asiaa. Mielenkiintoista. Varrelta viikon.

Tällä kertaa ei kyllä ensinäkemältä uskoisi, koska kalenterin aukeama viime viikon kohdalta on valkoinen kuin nenänpää paukkupakkasella..

Siitä syystä kalenteri ei ole minulla edes mukana täällä vinttipöksässä, jossa aina viestejä teille kirjoittelen. 

Nyt hieman selitystä alun valokuviin.

Ensimmäisenä kuva Magnuksen voittamasta herkkukorista, josta muistaakseni jo revittelinkin viime kerralla. Muistaakseni paruin sitäkin, että minä en koskaan voita mitään.

Melkein kaikki herkkukorin herkuista  on jo syöty. Hyviä oli kaikki, kuten arvata saattaa.

Toisessa kuvassa on toinen syyslomalaisemme. Veeti. Hurmaava Veeti.

Näyttäisi, kuvaa kun katsoo, että Veeti olisi litistyksissä käsinojan ja Magnuksen vatsan välissä, mutta niin ei ole.  Veeti vaan on niin mahdottoman pikkuruinen koira, että  mahtuu joka paikkaan, eikä ole yhtään litistyksissä. Meinaakkaan. 

Että osaa olla ihastuttava koiranpoika tämä Veeti!

Luultavasti tulemme ehdottamaan, että voisimmeko saada ostaa sen ikiomaksi.

No, vitsi, vitsi!

Tosiasiahan on, että Magnus on allerginen koirille ja kissoille (muuten meillä niitä muutama olisikin) ja luulenpa, että sellaista tukkua rahaa ei löydy, jolla isäntäväkensä sen meille möisi. :D 

Luulenpa, että tämänkertainen jutunjuuri tyssää tähän, vaikka tuplajutulla alussa uhosin teittiä ilahuttaa.

Rupesin nimittäin oikein miettimään, että syysloman aika, eikä kenelläkään ole ehkä aikaa enempää lukeakaan. Pihanharavoimisten, siivousten, leipomusten, ynnä muiden välttämättä lomalla tehtävien töiden kanssa menee aika niin tyynni, ettei ehdi koneiden  ja kännyköiden ääressä roikkumaan.

Sillä viisiin ainakin meikäläisillä lomat pakkas menemään. Kotitöissä ja sairastelut päälle. Kunnon työntekijähän sairastaa vain lomilla.

Muistuu mieleen, kuinka aikanani työelämässä ollessani pyysin, tai oikeastaan en tietenkään pyytänyt, vaan ilmoitin äitiyslomasta työnantajani edustajalle. Puhelimitse.  Sain juuri ja juuri itkemättä, vapisevalla äänellä  kuiskattua  työnantajani edustajalle, että jäisin äitiyslomalle silloin ja silloin.

-TAAS?! karjui työnantajani edustaja punoittavaan korvaani.

-Niin, vastasin minä nyt jo suoraa huutoa kollottaen.

Kerrottakoon, että edellisestä ja siihen mennessä ainoasta äitiyslomasta oli kulunut jo kahdeksan vuotta. Silloin sai äitiyslomaa kuukauden ennen syntymää ja saman mokoman jälkeen syntymän ja silloin sattui olemaan tuollainen työnantajan edustaja luurin päässä.

Ehkä muistan asian hiukan liian väritettynä, mutta uskallan sen kertoa, koska kyseistä työnantajan edustajaa ei ole enää olemassa, jos kohta työnantajakaan semmoisena kuin se oli silloin. Vanhaan hyvään aikaan. (Vai oliko se tuossa tapauksessa niin hyvä? ;) )

T: Kaisa Gammalbratid-Kollojevski

-------------------------------------------------------------

Ensimmäinen Mooseksen kirja

1:1-5

Alussa Jumala loi taivaan ja maan.

Maa oli autio ja tyhjä, pimeys peitti syvyydet ja Jumalan henki liikkui vetten yllä.

Jumala sanoi: "Tulkoon valo!" ja valo tuli.

Jumala näki, että valo oli hyvä.

Jumala erotti valon pimeydestä ja hän nimitti valon päiväksi ja pimeyden hän nimitti yöksi.

Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni ensimmäinen päivä.